tiistai 14. huhtikuuta 2009

10-13042009 My Ocean and a Rock


Pääsiäisen viettoa siis. Suunnaksi otettiin lounais Irlanti ja Tralee. Syy oli Aleksin kaveri Mike. Mike tosin oli töissä pitkänä perjantaina, joten otimme aikamme Tullamoren päässä ja rentoilimme aamun suunnaten junalle vasta 3 jälkeen. Muutama hassu tunti junassa ja 9 aikaan Traleen asemalla. Sainpahan luettua pääsykokeeseen :)

Vastassa oli Miken isä vahvalla Kerryn aksentilla varustettuna. Pikainen automatka taloon kohtuullisen lähelle ja lämmin vastaanotto Miken porukoiden talossa. Kahveeta ja keksia ilmestyi heti nälkäisten matkaajien eteen. Paikalla oli myös Miken nuorempi veli Brendan, jonka kanssa pelailtiinkin Wiitä, kun odoteltiin Mikeä töistä. Transylvania oli aika hauska, kapuloilla sai huitoa miten sattuu ja mitä sattuu sitten tapahtui ruudulla :D Siinähän se Mikekin tuli kera vielä yhden veljen (James). Rupattelua ja töllöä kolmeen yöllä.

Aamulla ylös 9 jälkeen. Aamupalaa ja kahveeta naamaan. Yhtä äkkiä sisälle pöllähtää pari tyyppiä pyjamoissaan. No ketkäs siinä muutkaan kuin serkut naapurista, totta kai. Eli Miken isällä (Michael, mikä on myös Miken oikee nimi) on kaksois veli Tim. He on molemmat puuseppiä, asuu vierekkäin ja rakentaneet talonsa toistensa peilikuviksi. Wizard! Miesten yhteissä työpajassa oli myös laudat säilytyksessä. Vuorovesi oli kuitenkin aamusta alhaalla, joten päätettiin kävästä paikallis historiaa oppimassa museossa ja samalla katella vähän kaupunkia. Museon hienoin osuus oli keskiaikaisen traleen kopio museon kellarissa. Pääsi siis käppäilemään mukavan aidon tuntuisessa keskiaikaisessa kaupungissa (jopa virtsa haisi, kun tultiin kohtaan jossa kerrottiin avoimesta viemäröinti järjestelmästä, eli ojasta keskellä katua).

Museon jälkeen murkinaa naamaan, laudat autoon ja auto kohti rantaa. Siinä ajellessa aamun sateet kaikkosivat ja rannallekkun päästiin oli aurinko jo täydessä terässä. Pelkona oli ettei aaltoja olisi, sää ei ollut suotuisa, mutta onneksi aaltoja oli. Ei tosin mitään ideaalisia aloittelija surffaukseen. Tämä selvisi nopsaan, kun suunnattiin lautojen (oli vain kaksi) Brendanin kanssa kohti aaltoja. Melkein enemmän aikaa kului veden alla meren suolaisuutta ihmetellessä (on muuten TOSI suolaista, ei ois uskonut) kuin veden päällä. Miken mukaan aallot oli kyllä voimakkaita (paiskasivat pinnan alle/kiviin veden alla), mutta eivät kantavia. Lisäksi ne murtuivat moneen kertaan ja tulivat epäsäännölisesti, mikä teki surffauksesta vähän hankalampaa. Mike sai koko reissulla yhden aallon (vaikka kohtuu kokenut onkin), kaikki muut sai tyytyä melkein saatuihin aaltoihin ja selityksiin, miksi se laudalle nousu ei nyt sitten onnistunutkaan :) Bodyboardilla kelluminen sujui vähän helpommin. Sain myös hommattua kesän ensimmäisen auringon pistoksen ja järkkärini näyttö ja automaattitarkennus plus muutama muu ominaisuus päättivät lopettaa toimintansa kiitokseksi kosketuksesta meriveden kanssa...

Surffin jälkeen ajeltiin vähän maisemia tarkistamassa ja fish and chipsien jälkeen suunnattiin kotia päin. Kotona odottelikin Miken vaimo Jia ja heidän 1 vuotias tyttönsä. Söpö kuin mikä ja niin iloinen ja eläväinen, että valloitti kaikkien sydämet samoin tein. Illalla koitettiin vielä paikallista baariakin, sieltä löytyi Harp:ia, joka oli pahaa. Auringon pistoskin alkoi tuntua kivalta, joten oma tuoppini väheni korkeintaan kolmas osan koko illan aikana... Kaikki muutkin oli aika väsyjä, joten pikaisesti eksyttiin takaisin petiin ja koisimaan.

Pääsiäissunnuntaina Miken isä ja äiti meni kirkkoon, me suunnattiin rantoja ihmettelemään. Huh että niitä riittää. Meri tuuli vaan puhaltaa ja vieressä pellolla lehmät syö heinää, ihmiset on rannalla ja horisontissa kajastaa vuoria, jotka uppoaa takaisin mereen. Hienoa kerrassaan. Jos jonnekin Irlannissa haluaa tulla maisemia ihmettelemaan, niin Kerryn kreivikunta voisi olla aikasen hyvä paikka aloittaa. Vielä kun sais lunta vuorille (että pääsis laskemaan, tietty) niin muuttaisin tänne heti :)

Miken isän palattua pakattiinkin vähän lämpimämpää päälle ja suunnattiin kohtu Mt. Brandonia, Irlannin toiseksi korkeinta vuorta. Näkyy myös yllä olevassa ranta kuvassa, toinen huippu oikealle siitä huipusta joka näyttää isoimmalta, sitä kuitenkaan olematta. Auto jätettiin viereiselle nyppylälle ja sitten alettiin tarpoa läpi lammaslaumojen kohti vuorta. Parin tunnin kipuamisesta huipulle suurin osa oli kohtuullisen nopeasti nousevaa, mutta käveltävissä olevaa, maastoa, välistä vähän kapeampana nuorana läpi kivien, välistä leveämpänä. Ensin periaatteessa kierrettiin vuori, jonka juurelle jätettiin auto. Tämä tekemällä päästiin hienoon bowliin, missä oli useampi vuoristo lampi ja huikeat maisemat mäkeä ylös. Tässä meinasi usko loppua, vastassa oleva seinämä näytti hiukkasen liian kohtisuoralta ja kivet perin teräviltä. Mutta kiipeamään päästessä tämä osoittautui perin hauskaksi osuudeksi, käsiäänkin pääsi käyttämään usempaan otteeseen. Huipun kupeeseen kivuttuamme loppumatka sujui taas helpommin. Tuuli vaan jostain kumman syystä oli vähän kovempi, kunnon puuskassa ei etiä päin päässyt sitten millään. Huipulle kuitenkin eksyttiin ja pilvessähän se oli. Muutama turistikuva ja eväitä popsimaan. Sitten paluu matka, jolloin jyrkkakohta osoittautui paljon hankalammaksi tulla alas. Ainakin tämmöiselle korkeapaikka tietoiselle talssiminen liukuvien kivien päällä perse kiinni vuoren seinässä katse vakaasti reilussa pudotuksessa oli kokemus. Valitettavasti paluumatkall oli myös vähän ongelmia, kun Miken isä sai pahahkon hypoglykemia kohtauksen, josta toipuminen keski muutaman hetken. Miken käsikynkässä saatiin isäkin vuorelta alas. Ongelman juuri oli verensokerimittari, joka ei toiminut vuoren kylmässä ilmassa... Suomeen pitäs testattavaksi tuoda tuommoiset.



Jalat väsyneinä suunnattin kämpille, naapurissa odottikin jo Jamesin synttäreiden kunniaksi pystyyn pistetty barbaque. Käytännössä kotibileet siis. Hauskaa oli, James varsinkin oli aikamoinen jutun iskijä, kertoili perin hauskoja juttuja edellisistä kesistä kun oli ollut hengenpelastajana. Juhlat jatkuivat keskustaan noin 12 aikaan, meidän suunnatessa takaisin toiselle puolelle ottamaan Pääsiäissunnuntain klo 12 kakkua ja teetä. Oltiin siis päätetty suunnata rannalle vielä seuraavana aamuna ennen junan lähtöä.

Aamulla aikainen herätys, naamaan ruokaa, kamppeet kasaan ja surffikamat autoon. Mike ja James eivät saaneet herättyä ajoissa, joten suuntasimme rantaa kohden Miken isän kanssa. Aallot oli littanoita, mutta sehän ei innokkaita suomipoikia haitannut, vaan laudan kanssa mereen lykättiin oli keli kuin keli. Miken isä ei edes jaksanut noiden aaltojen takia vaivautua. Meille olivat passeleita, enää ei tuntunut että hukkuu joka aallon jälkeen ja laudallekin pääsi. Muutamassa hetkessä aaltojen huonous kuitenkin selkisi. Vaikka laudalle pääsikin helposti, oli aallokko niin pientä, että se ei jaksanut kantaa oikein minnekään. No saatiin silti hyvä tunti rymyttyä ja hyvä fiilis jäi kyllä, kun auringossa köllötellessä katseli Kerryn ihmeellisiä maisemia.

Mike ja James olivat koittaneet meitä metsästää, kun olivat heränneet, mutta eivät olleet löytäneet. Hiukan evästä heitettiin vielä napaan, kiitettiin vieraanvaraisuudesta ja suunnattiin junalle. Pääsiäisruuhkahan se siellä odotti. Melkein kuuden tunnin matkalla istumaan pääsin vain ekalla ja vikalla välillä (3 vaihtoa mahtui reissuun). Hiukan meinasi jalkoja puuduttaa surffauksen ja kiipeämisen jäliltä. Siinä seisoskellessa sitä vaan tuumi, että olipa mahtava reissu. Tosi hienoja ihmisiä oli Mike perheineen, Kerry oli ehdottomasti kaunein paikka tähän menessä ja meri oli aivan mahtava. Surffaustakin tuumin. Perin mukavaa puuhaa, totaalisen erillaista kuin snoukkaus tai skedeeminen, aaltojen kanssa painiessa ja epätoivoisesti niiden lukemista yrittäessä osasi arvostaa sen hankaluutta kyllä. Ehket silti sydämmeni sykkii koviten lumen päällä liitelylle, asia voisi olla tosin toisinkin, jos takapihalla olisi tämmöiset aallut kuin täällä :)

"And a rovin' a rovin' a rovin' I'll go, for a pair of brown eyes"

torstai 9. huhtikuuta 2009

09042009 My Scrubs


Onkologian loppu. Tai siis meidän harjoittelu onkologian osastolla loppui. Mitä jäi käteen? Läjäpäin tietoa syöpien hoidosta ja syövistä yleensä (ennen kaikkea tieto siitä miten vähän tietää...) sekä harjoittelua aseptisen tekniikan kanssa ja kemolääkkeiden valmistuksen seuraamista (perin sujuvia ovat noiden kanssa).

Kokonaisuudessaan tosi mielenkiintoiset kaks viikkoa. Tällä viikolla ollaan harjoiteltu valmistamista, esim. vedetty läpi prosessi trayn kokoamisesta tuotteen valmistamiseen ja valmiin tuotteen tarkastukseen. Lisäksi ollaan aikasen paljon käyty reseptejä läpi, onko kaikki kohallaan ja jos ei niin miksi ei. Mielenkiintoista, tutustuu syöpien hoitoon ja samalla oppii myös ite syövistä. Ei mitään helppoa puuhaa kyllä tuo syövän hoito oikein ole, paljon huomioon otettavaa.

Mut sitten päivän hienoimpaan asiaan, eli SCRUBSIT! Kyllä scrubsit saatiin :)

Tämä tarina alkaa noin kk sitten, kun saatiin päähämme, että oispa hienoo jos ois scrubsit, ihan ikiomat siis. Mahtava idea siis. Ainut ongelma että mistä. No töissä ollaan sairaalassa, sieltä luulis löytyvän. No keneltä kysyä, miten voi ostaa. No ketäs muuta mentäs vaivaamaan kuin Joania (apteekkari). Eihän sillä ikinä ole kiire tai mitään :)

No tyydyttiin vaivaamaan Joania muutama viikko sitten kun käytiin Roscommonissa turistireissulla hänen kyydillä. Ei tiennyt mistä scrubseja saa, mutta lupaili ottaa selvää kuka tietä.

Kaksi viikkoa eteen päin ja taas menen kyselemään Joanilta (kun sillä ei vieläkään ollut kiire esim. siksi kun dispenceryssä on liian vähän porukkaa ja Joanin pitää auttaa siellä. Lupaili taas ottaa selvää. Pari tuntia etiä päin ja lounastauolle. Joan tulee sanomaan ettei oikein ole aikaa selvitellä ja että siirtää vastuu koko farmasian väelle. Kun he kuulivat että tarvittas scrubsit, niin selvisi että niitä on pinoittain onkologian varastossa (onkolla käyttävät scrubseja, kun ovat viileämpiä ja hygienisempiä). Ja kun niillä ei liikaa ole käyttöä näille L ja XL ko'ille, niin Loisa haki meille ruuan jälkeen muutaman parin scrubseja sovitettavaksi. Mukaan tarttui L yläosa ja Xl alaosa. Vaaleen sinisinä. Ja hienointahan on, että näissä lukee Pharmacy R.H. Tullamore. Wizard! Ihailkaa kuvissa, tiedätte mitä pidän tästä lähtien päällä kun J.D. ja Turk vetää Giant Doctor imitaatiota :)

"We were the kings of it all from the day we were born"

tiistai 7. huhtikuuta 2009

07042009 My Bread


Kaikkia suomalaisia kiinnostaa, että miten siellä ulkomailla pärjääkään ilman sitä ruisleipää. No hyvin minun kokemuksien mukaan. Ainakin irlannissa toimeen tulee.

Alkushokkihan täällä on se vaalea leipä. Missä kuidut? Missä maku? Alkushokin jälkeen muistaa kurkata sinne ruokakaupan leipähyllylle lähemmin ja löytää sieltä runsaskuituista paahtista sen vaaleaakin vaaleamman leivän vierestä. Tämä runsaskuituinen tavara jopa pitää nälkää ja mahankin tykkää kummasti vaaliata enemmän. Irlantilaiset itse tietty tykkää vaaliasta enemmän, ja esim. hostellit sitä syytää aamiaisella. Ehket paras leivän väliin laitettava tavara tähän mennessä on ollut sipsit. Perunalastuja vaan vaaleiden viipaleiden väliin ja eikun suuta kohden. Yum Yum, eiku... Niin, paahtiksen päälle sitten tulee voita ja hilloa, kaikki muu on harhauskoisten oppeja.

Leipä puolen kohokohta Irlannissa on kuitenkin Brown bread, eli ruskea leipä. Homman ero normipaahtikseen on leseissä mitä tulee taikinaan. Ja ai et et on hyvvee :P Elainen äitee pistää meille joka viikko yhden limpullisen tätä ihanuutta. Ja minähän sen pääasiassa tuhoan. Aamiaisen perus settiin kuulunut päivästä 1. Aika murenevaa tavaraa, joten mukava on syödä murentelemalla vain sopivia suupaloja ja sipasemalla päälle vähän voita. Tai sitten voi koittaa leikata siivujakin ja päätyä silti syömään murusia :D

Reseptinkin tähän herkkuun kinusin, tulee tässä:
(voi olla vähän heittoo, perin huonolla käsialalla on ohje kirjoitettu, joten hiukan käsialatulkintaa, elkee oikeuteen vetäkö jos tulee ihmeleipää)

1 Ounssi tai kuppi tai joku vehnä jauhoja
1 1/2 sama kuin tuossa ylemmässä kokojyväjauhoja (eli näiden kahden suhde on ainakin 2/3)
1 kuppi kaurapuurohiutaleita
2 ruokalusikallista tai jotain lusikallista leivinjauhetta
2 Qs voita (enempi parempi kait tässäkin toimii, eli keksikää hyvä yksikkö, itse veikkaan 200 g)
2 munaa
suolaa

Eli kaikki läjään ja vettä päälle niin paljon, että tulloo hyvä kosteahko taikina. Tämä kulhoon ja kulho 180 asteeseen noin 45-50 minuutiksi. Helpoa kuin mikä (en siis ole vielä kokeillut :D ).


"As the fore winds blow, my wits through the door"

maanantai 6. huhtikuuta 2009

03-05042009 My Tara


Perjantai vapaata ja apteekkarin kyydillä kattomaan luostarin raunioita. Käytiin siis Clon mac noisessa (tai siltä se kuullosti). Tarkistuksella se tosiaan kirjoitetaan Clonmacnoise, ihme juttu :). Hieno paikka, paljon historiaa (paikka on putsattu arvoesineistä yli 30 kertaa...) ja vettä tuli kunnon Irlanti malliin. Clonmacnoisen jälkeen kurkattiin vielä Athlone. Linna oli kiinni, mutta katetraalissa käytiin. Aika suomalainen tunnelma, synkempi kuin täällä normaalisti.


Lauantaina lähettiin Dubliniin. Oltiin myöhässä kuten aina ja ei kehattu laittaa Aleksin äiteetä juoksemaan joten otettiin taksi. 5 euroo, ei paha. Juna Dubbeliin ja siinä Heustonin vieressä köllöttääkin sitten modernin taiteen museo. Entisessä sairaalassa keskellä puistomaista saraketta. Muutama näyttely kerettiin kattoa, toinen oli modernia maalaustaidetta huonoimmillaan ja toinen parhaimmillaan. Paremmassa teemana oli sotaa, kuolemaa ja kaupuuta. Kohtuullisen synkkää, mutta vakuuttavaa. Monissa tauluissa oli yhdistetty valokuvausta öljymaalaukseen. Hieno kokonaisuus. Hugnes Donoghue taisi olla taiteilijan nimi (joku tuonne päin ainakin :))

Siitä sitten keskustaa kohden käppäilemään. Pysähdyttiin Christ Church katetraalissa. Ekaa kertaa maksoi kirkon sisälle pääsy... Mut hieno oli, varsinkin lasimaalaukset. Nähtiin myös urun pilleissä muumioituneet kissa ja hiiri. Kirjallisuus viittauksiin asti ovat ne päässeet.

Sitten vähän shoppaamista. Muutama kraka ja muutama cd. Toinen meni tulijaislahjaksi yöpaikaan ja toinen on the Poguesin Rum, Sodomy and the Lash vuodelta 1985. Työkaverin suosituksesta. Nyt muutaman päivän kuunnelleena perin hyvä. Wild cats of Kilkenny. Eksyttiin myös St Sephensin greenille, aikasen hieno puisto, joutsenia ja kaikkee ihan keskellä kaupunkia. Sitten syömään intialaista. Ja sitten soitto taksille.

Taksin nimi oli Eilis, eli Aleksin viime kuun ohjaaja. Taksi vei maatilalle Meathin kreivikuntaan. Maatilalle, jossa oli portit ja pensas reunustettu pihatie ja ympyrä missä pyöritellä autoaa. Ei siis loppuneet Eilisin vanhempien paikkaan Lorelai vertaukset. Ilta jutustelua ja unta palloon. Aamulla pääsi heräämään Irlantilaiseen aamiaiseen. Aika huono palvelu, ei voi muuta sanoa. Mie kävin vielä tarkistamassa, että ihan oikeesti siellä takapihalla oli lehmiä. Mukavia otuksia, pelkäsivät vaan minua.

Eilis ajelutti meidät irlantilaisen kuniinkaan kruunauspaikalle, Tara seat of king. Siellä myös Patty kävi paasaamassa kristinuskosta pakanoille ja käännytti ne. Hienot maisemat ja hieno kumpu. Siitä sitten lähettiinkin lentokentälle Aleksin äitee koneeseen saattamaan. Kentän jälkeen kohti Newgrangea, mut paikka oli täynnä. Siis ei ollut enää paikkoja kierroksille ja ilman kierrosta ei paikalle saanut mennä... Miksi, sitä en tiedä, muttä näin oli näreet. No ilmottauduttiin kilpailuun, jossa voi päästä katsomaan sitä ihmettä kun aurinkopaistaa paikan sisälle. Näin käy siis kerran vuodessa, paikalle mahtuu 20 onnellista. Sillä kerralla sitten pidemmälle :) Kävästiin vielä kävelyllä läähetyssaarnaajien laitoksen puistossa ja suunnattiin sitten Tullamoreen päin takaisin. Roryn kyydillä tietty, ettei palvelu jää puoli tiehen..


"And we sang him a song of times long gone"

torstai 2. huhtikuuta 2009

02042009 My Longboard





Kuten otsikko kertoo, se tuli tänään. Vähän stooria taustalle. Eli noin viikon on tilaamani longboard (pitkä skede) odotellut Athlonen DHL:n toimistolla, kun eivät voi toimittaa sitä ihmisten aikaan kämpille ja sairaalalle eivät jostain syystä toimittaneet.

No miten tämä päivä eroaa viikon muista päivistä on, että Aleksin äitee tuli kylään eilen. Ja hän oli vastaan ottamassa pakettia siihen aikaan kun kuriirit kulkee. Erittäin hyvä näin.

Aleksin äitille näytettiin sairalaa lounaalla ja käytiin kahveella keskustassa töiden jälkeen. Nautittiin kelistä takaisin käppäillessä. 16 astetta ja aurinkoa koko päivän, kuin kesä ois ollut.

Sitten kotia ja paketti auki ja kadulle. :) Haaskaa oli. Wizard! Hiukan meinasi vaan polkeminen jumiin vetää paikkoja :D Muutama kunnon mäki ois tilauksessa.


"Lend me your face, I bust it up and I replace it"

keskiviikko 1. huhtikuuta 2009

01042009 My Onkology


Kiireinen työviikko ollut, tai, että on työt päässeet kotiin asti kulkemaan. Siitä syystä viikonlopun blogimerkintä tuli vasta eilen ja tämäkin tulloo nyt tännään. Aloitetaan alusta, eli maanantaista.

Onkologiaa, eli vapaasti suomennettuna syöpäoppia. Sitä siis edessä kaksi viikkoa. Perin lyhyt aika tutustua niinkin hurjan laajaan asiaa, varsinkin kun siihen kuuluu tietopuolen lisäksi lääkkeenvalmistusta. Onkologian (ja hematologian) puoli on oikeestaan ihan erillinen yksikkö farmasiasta. Tilaukset menee eri reittiä, tavara kyllä tulee samaa rataa, mutta muuten toiminta on perin erillaista. Kokeilenpa kuvailla peruspäivän.

Aamulla on yleensä vähän hiljaisempaa, joten laitetaan valmiiksi seuraavan päivän valmistettavia solusalpaaja ym. syöpähoitoja, jotta ne voidaan sitten nopeasti valmistaa seuraavana päivänä. Tämä käsittää siis potilastietojen ja reseptien perusteella sen katsomista, keille potilaille on suunniteltu hoitoja seuraavalle päivälle. Tämä prosessi voi olla muutamankin päivän edellä. Valmiiksi laitetaan tarvittavat lääkeaineet, apuaineet, ruiskut, neulat ja muut valmistuksessa tarvittavat. Nämä kaikki tarjottimelle valmistusta odottamaan. Tätä ollaan tehty jonkin verran.

Sitten pikku hiljaa alkaa potilaita tulemaan hoitoon, heiltä otetaan veret ja kun labrat tulee takaisin onkologian osasto soittelee vihreetä valoa itse kellekin potilaalle, joiden lääkkeet sitten valmistetaan steriilisti isolaattorissa, eli steriilissä kaapissa, mikä on suljettu systeemi ja jonne kurkotellaan sellaisilla seinässä olevilla hanskoilla. Ootte nähneet niitä leffoissa. Tarkoitus on siis suojata sekä lääkettä mikrobeilta, että valmistajaa lääkkeiltä. Valmiit tuoteet roudataan sitten hoito-osastolle, sitä mukaa kun ne valmistuu. Riippuen valmistettavien määrästä ja potilaiden tuloajoista ja kaikesta mahdollisesta, tätä vaihetta voi jatkua pitkäänkin. Esim. tänään meni kuitenkin nopsaan ja kaikki oli valmistettu ennen lounasta.

Iltapäivällä sitten on lisää valmistusta, jos sitä vielä on siis, ja farmaseutit tarkastelee uusia reseptejä läpi, että hoito-ohjelmat (regimen) on kirjattu oikein, annokset on oikein suhteessa potilaan tietoihin (pituus, paino, ikä jne). Tätä me ollaan sitten opeteltu vastakkaisessa järjestyksessä, eli vanhoista resepteista ollaan päätelty mitä syövänhoito-ohjelmaa ollaan noudatettu ja mitä siihen ohjelmaan kuuluu jne. Mielenkiintoista puuhaa. Muutenkin iltapäivällä on farmaseuteilla paljon tarkistelu ja paperihommia ja semmoista.

Farmaseutin rooli onkologian puolella on oikeestaan tarkastava suhteessa valmistukseen ja asiantuntija rooli suhteessa syöpähoidoissa käytettyihin lääkkeisiin. Eli itse valmistuksen, tarjottimien kokoamisen ja sen semmoisen tekevät tekniset työntekijät. Teknisten rooli on täällä meidän teknisiä paljon vaativampi ja vastuullisempi, mutta ehket siitäkin lisää toisella kerralla :) Farmaseutti tarkistaa kaiken joka vaiheessa, esim. steriiliin valmistus tilaan on kamera, johon tekniset näyttävät mittaamansa annokset. Asiantuntija rooli on tarkistaessa potilaiden lääkityksiä ja neuvoessa tukilääkityksiä ja keskustellessa lääkääreiden kanssa hoitokäytännöistä jne.

Tosi mielenkiintoiselta vaikuttaa, niin paljon olisi opittavaa syövän hoidosta ja lääkkeistä. Ihan oma maailmansa verrattuna muihin lääkehoitoihin. Kaikki hoidot tapahtuu sykleinä, ja sykleissä tietyt asiat pitää tapahtua tiettyyn aikaan, jotta hoito toimii. Lisäksi tarvitaan yleensä paljon tukilääkkeitä, koska soluja tappavat lääkkeet jostain syystä saa ihmisen kehon aika huonoon kuntoon. Alkaa tuntua, että kaksi viikkoa ei ole mitenkään tarpeeksi tähän aiheeseen. No pitää imeä niin paljon kuin kerkeää tässä ajassa.

Alkuviikon toinen kikkeri oli esityksen pitäminen farmaseuteille. Muuten kivahan esityksiä on pitää, mutta olin Aleksin viime viikoisen esityksen jälkeen onnistunut sen jo unohtaa ja valmistelu meni maanantaille. Ehdotin Ossille, että pitäisin esityksen joko serotoniini syndroomasta tai addiktioista (joista tein siis lopputyöni). Ossi halusi kuulla riippuvuuksista, eli siitä sitten väsäilin esityksen. Tai oikeestaan muutin seminaari esitykseni englanniksi ja muokkasin sitä. Vähensin psykologian ja neurobiologian määrää ja lisäsin kliinisen osuuden painoarvoa. Hyvä esitys siitä minusta tuli, parempi kuin minkä seminaarissa pidin :)

Mutta hölmöä nuissa on, että vaikka nyttenkin oli mukava puhua ihmisille mielenkiintoisesta aiheesta ja mukavaa oli myös nähdä, että useimpia kiinnostikin mistä olin jauhamassa, niin silti noita vaan tulee jännitettyä etukäteen. Semmoista turhaa jännitystä, tietää että menee hyvin ja että osaa asiansa, mut silti vaan ottaa turhat stressit asiasta. Menikin siis oikeestaan maanantai ja tiistai aamu stressatessa tuosta... Englannin puhuminen perustilanteissa sujuu jo ihan ok, mut kuka kumma sitä nyt menikään taas sinne esitykseensä änkäämään kymmenittäin kunnon kiemura sanoja, joita lokaalitkaan ei ihan takertelematta lausu. No skippasin osan ihan suosiolla. Muutama hyvä kysymyskin loppuun, niin perin onnistunut tilaisuus.

"Ridicule is no shame, it's just a way to eclipse hate, it's just a way to but my back straight, it's just a way to stay sane"

tiistai 31. maaliskuuta 2009

27-29032009 My Chicken burgers


Perjantaina vedettiin töissä vain puolikas päivä. Silti oli mielenkiintoinen aamupäivä, sain tehtyä leikkaussalien vanhentuneiden tsekkaukset kuntoon ja kävin myös pööpöilemässä dialyysiyksikössä. Ihan mielenkiintoinen paikka sekin. Mutta tosiaan yhden aikoihin lähdettiin töistä, käytiin lounaalla intialaisessa (5 euroo lounas, ihan jees) ja mentiin junaa odottamaan. Ei tarvinnut juosta, kaikista perinteistä ei kait tarvitse pitää kiinni.

Viikonlopun suuntana siis Waterford, Irlannin vanhin kaupunki. Etelärannikollahan se sijaitsi, joten pohjois-etelää suunnan matkustuksen iloja oli melkein tunnin odottaminen vanhalla juna-asemalla keskellä matkaa. Matkakirjanani ollut Dubliners alkoi pahasti uupumaan uusista sivuista, joten yhdeksi tavoitteeksi otin uuden matkakirjan hommaamisen.

Waterfordissa saavuttiin vielä pahasti keskeneräiselle rautatieasemalle ja hypättiin nopsaan joen ylittävän sillan yli keskustan puolelle. Oltiin varattu yöpaikka B&B:stä, ongelma tosin oli, ettei paikkaa näkynyt meidän oppaan kartassa, katosi juuri reunan yli. Tosin olin netistä katsonut, ettei matkan pitänyt olla pitkä. Muutamman pööpöily hetken ja hauskojen paikkojen, Springfield ja Cul de sac, löytämisen jälkeen löydettiin myös majapaikka. Ekaa kertaa saatiin ihan avain avain, niin omaan kuin ulko-oveenkin. Huone oli jees, kukkalakanat kuten B&B:ssä kuuluukin olla. Lykättiin lämmitys päälle ja lähdettiin etsimään keskustasta pitsaa.

Waterfordin keskusta on kohtuu pieni, mukavuus on, että paljon keskustan teitä on muutettu kävelykaduiksi. Luo mukavaa toritunnelmaa pitkin kaupunkia. Pitsapaikka löytyi, mutta hinnat oli korkeat, 15 euroa pitsasta tuntui liialta, joten katottiin take away pitsapaikkaa ja eikun vain samoissa hinnoissa sielläkin. No hintatietoisina eksyttiin sitten paikalliseen hesburgeriin, eli Supermaciin. Kanahampparia naamaan. Alkaa paikallisen kokonaisarvio valmistumaan, mut siitä sitten toisessa merkinnässä, toisena aikana.

Superin ruokien jälkeen tuumattiin tehdä baarikierros paikalllisissa. Ensimmäisenä Geoffs, ”alternative” paikaksi wikitravel sen mainitsi. No eihän se kauheen alternative ollut, mut ihan hyvää musiikkia ja mahtavasti esillä Irlantilainen pubi-ilmiö. Kadulta pubin edusta on noin 10 m leveä. No sisällä juttu on toinen, pikkuinen alku jatkuu ja levenee ja jatkuu ja jakautuu ja jatkuu ja pubin perällä on vielä beergarden, jos tila pääsisi loppumaan. Ja kadulta paikka näytti (kuten ne kaikki) pieneltä pikku paikalta...Eksyttiin istumaan muuten hienon peilin alle. Kaikki tiedätte baaripeilit missä mainostetaan jotain viskiä tai vastaavaa. No tämä oli samanlainen, mutta mainosti paikallista apteekkia :) Wizard!

Geoffsin mukavan tunnelman jälkeen siirryttiin T&H Doolansiin, jossa oli perinteistä irlantilaista musiikkia. Netissä paikka mainittiin (taas) Irlannin vanhimmaksi pubiksi (näitähän oli nähty sekä Dublinissa, että Corkissa), mutta itse paikka mainosti itseään vain Waterfordin vanhimpana. Mukava paikka tämäkin ja kyllä sitä Irlantilaista perinnemusiikkia vaan mielellään pubissa kuuntelee. Viimeisin paikka, lähimpänä B&B:tä, oli Downse's, täytin musiikiton juttelupubi. Seinillä oli jopa Luke'sin malliin kiellot kännykän käytöstä :) Jälleen perin mukava tunnelma, sopivaa puheen sorinaa. Sitten vaan sänkyyn ja nukkumaan.

Aamulla herättiin aamiaselle, jota ennen eksyin suihkuun. Ei siinä sinänsä mitään ihmeellistä, suihkussa sen sijaan oli. Se toimi sähköllä. Oletettavasti vedenlämmitys siis, mutta kuitenkin, kytkimestkä käännettiin vesi päälle ja kuinka lämpimälle se haluttiin. Ihme systeemi ei voi muuta sanoa. Mutta aamiainen olikon mukava systeemi, buffetista mehua, mysliä ja jugurttia, keittiöstä tuotiin paahtiksia ja brown breadia ja otettiin tilaukset. Bacon and scrambled eggs. Hyvää oli, vaikka kahvi taisikin olla iki-Irlantilaiseen tyyliin pikakahvia. Jaksoi sillä setillä lähteä kaupunkia tutkimaan.


Noin 40 tuhannen asukaan kaupunkina Waterford on kuitenkin Irlannin 5. suurin kaupunki. Ekana eksyttiin turisti-infoon ja samoissa tiloissa olleeseen museoon. Hieno oli museo, sekoitus esillä olevia esineitä, infotauluja, audiovisuaalisia esityksiä ja koko hommaan sai selostuksen nauhurilta jota kuletti mukanaa. Ihan hyvää selitystä Irlannin historiasta sai. Waterfordin kohdalla sen verran, että viikingit perustivat sen Irlannin ensimmäiseksi kaupungiksi noin 1000, jonka jälkeen he sulautuivat paikkallisiin keltteihin. Sitten seurasikin jokuinen valloittaja eri kansojen taholta, englannin valtakautta erinäisin selkkauksin. Hyvä esitys kyllä kokonaisuudessaan, ehket paras tähän mennessä, tosin tieto ähkö rupesi pahasti tulamaan loppua kohden.

Historia oppitunnin jälkeen lähdettiin etsimään kristallia, mistä kaupunki on kuuluisa. Ensin tosin törmättiin tosi siistiin kirjakauppaa. Ja saatiin kahvia. Ja oli iso. Ja oli paljon hienoja kirjoja. Mukaan tarttui kolme opusta, sieppari ruispellossa englanniksi, Around the Ireland with a fridge ja filosofinen teos matkustamisen syistä. Niitä voi sitten junassa lueskella :).Aleksi osti mm. eurooppamatkaoppaan, reilireissua varten, josta selvisi, että Kuopiossa on maailman suurin savusauna. Enpä ollut ennen kuullutkaan. Joutuu ehket käväsemään.

Meille selvisi, että kuuluisa kristallitehtaan kierros oli tällä hetkellä kiinni, johtuen taloudellisesta tilanteesta. Lama näkyy. Joten suuntasimme paikkalisen pienemmän kristallin leikkaajan tehtaanmyymälälle. Tyyppi oli opiskellut siinä kuuluisassa ja oli itsekkin nyt tunnustettu kristallin leikkaaja. Hienoa tavaraa oli, hintaakin sitten oli. 80 euroa whiskylasista oli vähän liikaa, mutta kyllä sieltä jokunen kristallinpalanen mukaan lähti.

Käppäilessä törmäiltiin muummoassa people's parkiin, missä oli taas skedepuisto, ihan hieno ja muutenkin puisto oli mukavan oloinen, kyllähän tuolla aikaansa viettäisi auringossa köllötellen. Iltapäivän päätteeksi suunnattiin taidegalleriaan, jossa oli esillä kerrosmaaluksilla tehtyjä kulmikkaita kirkkokuvia yhdistettynä reliefimäiseen paksuun öljymaalitekstuuriin. Osa oli hienoja, osa vähän viimeistelemättömiä. Yksi taulu oli kiehtova. Kaukaa minusta näyttelyn hienoin, läheltä huomio keskittyi lyijykynän jälkiin ja muihin apuviivoihin näin ollen näyttelyn ikävimmän näköisiä teoksia. Sinänsä hienoa. Joissain oli maalia niin paksut kerrokset, että en ihmettilisi jos jossain välissä rapisisi osa pois. Sen ajan murhe.

Ostoksen B&B ja ruokaa metsästämään. Mentiin Sumatraan. Saatiin kanafileburilainen briellä ja Aleksille pinaattipastaa. Hyvää oli. Aleksi kehui parhaaksi ruoakseen reissulla. Oma burilaiseni ei siihen ihan yltänyt, vaikka herkkua olikin. Sitten Geoffsiin muutamille, soittivat Jack Whiten toisen bändin, jonka nimeä en nyt muista, kaksi levyä läpi. Pikku hiljaa alkoi varmistua edellisiltana noussut epäilyt, että suuren yliopiston puuttuessa kaupungissa oli lähinnä 30 hujakoilla olevia töissä käyviä ja teinejä. Oman ikäinen populaatio oli niin vähissä, että ihan ihmetytti. Geoffsista perinteistä irlantilaista kuuntelemaan T&H Doolansiin. Tosi vakuuttava banjisti oli siellä, sai Aleksinkin vakuutettua banjon mahtavuudesta :)

Seuraavana aamuna nukuttiin pommiin. Oltiin unohdettu kokonaan kellojen siirtäminen, joten kokki sai odotella meitä tunnin ylimääräistä. Itsehän ei huomattu mitään ennen kuin meille asiasta mainittiin. Hyvä että mainittiin, oltas aika nätisti junasta myöhästytty. No syötiin rauhassa aamiainen, pakkailtiin kamppeet ja jalkauduttiin. Mentiin keskiaikaiseen torniin, joka seisoo Queasin päässä. Erittäin hieno paikka, harmi että muu varustus on purettu pois kaupungin ympäriltä. Torinissa oli hauskoja yksityiskohtia, kuten tarkoituksella erikokoiset askeleet, jotta kiireella tuleva vihollinen niihin kompastuu, myötäpäivään ne myös kääntyivät, jossa alhaalta tulavan vihollisen miekankäyttö oli rajoittunut. Tasanteiden sisäänkäynnit olivat myös madallettuja, jotta vihulainen kumartuu sisään tullessaan, paljastaa täten niskansa ja menettää samalla päänsä puollustajien huitoessa miekkallaan. Paikalla oli myös filmipätkiä, joissa kerrottiin vähän muurien rakentamisessa, puollustusten suunnittelusta ja erillaisten yksityiskkohtien tarkoituksesta. Ihan mukava nähtävyys, halpa kuin mikä vielä :) Ja alla olevassa kuvass mie olen keskiaikaisessa vessassa, olivat osanneet arvostaa näkymiä jo silloin, mukava tähystelyaukko oli siihen jätetty.


Siitä sitten tarvottiinkin junalle, pohjois-etelä taas, ja tässä tätä nyt sitten kirjoittelen. Heustonin kautta taas koukattiin ja yllärinä otin paikallisesta Hesestä kanahampurilaisen.

Kokonaisuutenaan taas mukava kaupunkin, tosi hyvä historian kannalta, museokierros oli tosi hyvä. Kaipaamaan jäi kyllä opiskelijoita, kyllä ne vaan tuo kaupunkiin semmoista tunnelmaa, josta ite tykkää. Kaippa sitä ikäistään seuraa kaipaa. Niin pääsin muuten lakkeineni ja takkeineni paikalliseksi legendaksi. Näin ainakin paikallisen teinin huuteluiden mukaan. Että silleen.

”So many times I wonder where I've gone, and how I find my way back in”