Mitä jäi siis käteen kolmen kuukauden harjoittelusta.
Ensimmäinen kunnollinen ulkomaan matka. Sitä seurasi interrail matka viime elokuussa, ja nyt sunnitteilla on kolmen viikon reissu Espanjaan. Eli kai Irlannissa sain jonkinmoisen matkakärpäsen pureman.
Kulttuurijuttuja. Arvostus omaa kulttuuria kohtaan nousi paljon, samoin kiinnostus. Kiinnostus myös muihin kulttuureihin nousi ja aina vain paremmin huomaa, että sisimmissään ihmiset on suunnilleen samanlaisia, mistä päin maailmaa sitten tulevatkaan.
Vieraanvaraisuus. Irlannissa sain kokea monelta taholta yltäkylläistä vieraanvaraisuutta. Suomessa olen koittanut itse ottaa tästä kokemuksesta ja olla vieraanvaraisempi muita ihmisiä kohtaan. Jos et vielä tiedä mitä sohvasurffaus on niin kannattaa tsekata http://www.couchsurfing.org/home.html. Sitä kautta tapaa ja tutustuu hienoihin ihmisiin ympäri maailmaa.
Sitten sitä farmasia asiaa, eli harjoittelun jälkeen olen ollut KYSillä töissä osastofarmaseuttina kesän ja talviloman. Osastofarmasia on erillaista Suomessa, verrattuna Irlantiin. Keskeinen ero on työnkuvassa, joka Suomessa on teknisempi kuin Irlannissa. Aika osastolla kuluu lääkelogistiikkaan ja tekniseen suorittamiseen, eikä aikaa jää niin paljoa kuin haluaisi potilaiden hoitoon osallistumiseen. Toisaalta Suomessa logistiikka on hoidettu paljon paremmin kuin Irlannissa. Sähköiset potilastiedot ym. vastaavat asiat Suomessa helpottavat kliinistä työtä ja mahdollistavat sen tulavaisuudessa varmasti tehokkaasti, kunhan vain homma saadaan käyntiin kunnolla.
Eli näkemykseni mukaan Suomessa on mahdollisuus kehittää nykyistä Irlantilaista systeemiä parempi järjestelmä, jossa farmasistien kliininen osaaminen ei jää hyödyntämättä. Pääkohtia on äkkiseltään kaksi.
Toinen on tietotekniikka, erityisesti sähköiset potilastiedot ja tulevaisuudessa sähköinenresepti. Nämä mahdollistavat potilaan tietojen katselun kauenmpaakin, siten etäkonsultaation ja pikaisen potilaan tilanteen katsomisen/seuraamisen. Irlannissa paljon aikaa meni hukkaan potilaan papereita metsästäessä ja lääkäreiden/hoitajien/farmasistien huonoa käsialaa tulkitessa.
Toinen on terveykeskusten olemassa olo. Irlannissa terveyskeskusta vastaavaa instituutiota ei ollut, vaan perusterveyden huollosta vastasivat yksityiset kotilääkärit (perhelääkärit). Kliininen farmasia pääsi käsiksi potilaiden lääkitysongelmiin pääasiassa vasta keskussairaalassa, milloin oli usein jo tapahtunut jotain. Suomessa terveyskeskuksen kliininen farmasisti voisi haastatella ja tarkistaa riskipotlaiden lääkityksiä määräajoin, esim. kerran vuodessa. Samoin hän voisi käydä kunnan vanhusten hoito ja muita pitkäaikaisen hoidon yksiköitä läpi. Tämä mahdollistaisi ongelmien huomaamisen ennen kuin mitään vakavaa tapahtuu.
Voidaan suoraan sanoa, että suurempi kiinnostus kliinistä farmasiaa kohtaa omalla kohdalla on noussut nimenomaan Irlannin harjoittelun tuomien kokemuksien pohjalta. Ennen harjoittelua olin jo kiinnostunut sairaalasta mahdollisena työpaikkana, mutta Irlanti antoi uuden näkökulman siihen, mitä toiminta voisi olla Suomessakin. Harjoittelun vaikutus näkyy myös nykyisessä proviisoriopintojeni jakautumisessa, olen periaatteessa ottanut kaikki kliiniset kurssit, joita olen voinut, mukaan opintoihini.
Niin, sen verran otimme Irlantia mukaan Suomeen, että pari viikkoa sitten juhlimme pyhän Patrikin päivää.
"And it's no, nei, never . . . . no, nei never no more, I shall play the wild rover, no never no more"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti