01042010 My memory lane

Noin vuosi kulunut harjoittelusta, ja näin kevään kynnyksellä tuli muutamankin muistutuksen innoittamana ajateltua Irlannin reissua. Ja tuumasin kirjoittaa ne tänne, kun noin vuosi sitten lupailin vielä kirjoitella pohdintaa ammatillisista aspekteista...

Mitä jäi siis käteen kolmen kuukauden harjoittelusta.

Ensimmäinen kunnollinen ulkomaan matka. Sitä seurasi interrail matka viime elokuussa, ja nyt sunnitteilla on kolmen viikon reissu Espanjaan. Eli kai Irlannissa sain jonkinmoisen matkakärpäsen pureman.

Kulttuurijuttuja. Arvostus omaa kulttuuria kohtaan nousi paljon, samoin kiinnostus. Kiinnostus myös muihin kulttuureihin nousi ja aina vain paremmin huomaa, että sisimmissään ihmiset on suunnilleen samanlaisia, mistä päin maailmaa sitten tulevatkaan.

Vieraanvaraisuus. Irlannissa sain kokea monelta taholta yltäkylläistä vieraanvaraisuutta. Suomessa olen koittanut itse ottaa tästä kokemuksesta ja olla vieraanvaraisempi muita ihmisiä kohtaan. Jos et vielä tiedä mitä sohvasurffaus on niin kannattaa tsekata http://www.couchsurfing.org/home.html. Sitä kautta tapaa ja tutustuu hienoihin ihmisiin ympäri maailmaa.

Sitten sitä farmasia asiaa, eli harjoittelun jälkeen olen ollut KYSillä töissä osastofarmaseuttina kesän ja talviloman. Osastofarmasia on erillaista Suomessa, verrattuna Irlantiin. Keskeinen ero on työnkuvassa, joka Suomessa on teknisempi kuin Irlannissa. Aika osastolla kuluu lääkelogistiikkaan ja tekniseen suorittamiseen, eikä aikaa jää niin paljoa kuin haluaisi potilaiden hoitoon osallistumiseen. Toisaalta Suomessa logistiikka on hoidettu paljon paremmin kuin Irlannissa. Sähköiset potilastiedot ym. vastaavat asiat Suomessa helpottavat kliinistä työtä ja mahdollistavat sen tulavaisuudessa varmasti tehokkaasti, kunhan vain homma saadaan käyntiin kunnolla.

Eli näkemykseni mukaan Suomessa on mahdollisuus kehittää nykyistä Irlantilaista systeemiä parempi järjestelmä, jossa farmasistien kliininen osaaminen ei jää hyödyntämättä. Pääkohtia on äkkiseltään kaksi.

Toinen on tietotekniikka, erityisesti sähköiset potilastiedot ja tulevaisuudessa sähköinenresepti. Nämä mahdollistavat potilaan tietojen katselun kauenmpaakin, siten etäkonsultaation ja pikaisen potilaan tilanteen katsomisen/seuraamisen. Irlannissa paljon aikaa meni hukkaan potilaan papereita metsästäessä ja lääkäreiden/hoitajien/farmasistien huonoa käsialaa tulkitessa.

Toinen on terveykeskusten olemassa olo. Irlannissa terveyskeskusta vastaavaa instituutiota ei ollut, vaan perusterveyden huollosta vastasivat yksityiset kotilääkärit (perhelääkärit). Kliininen farmasia pääsi käsiksi potilaiden lääkitysongelmiin pääasiassa vasta keskussairaalassa, milloin oli usein jo tapahtunut jotain. Suomessa terveyskeskuksen kliininen farmasisti voisi haastatella ja tarkistaa riskipotlaiden lääkityksiä määräajoin, esim. kerran vuodessa. Samoin hän voisi käydä kunnan vanhusten hoito ja muita pitkäaikaisen hoidon yksiköitä läpi. Tämä mahdollistaisi ongelmien huomaamisen ennen kuin mitään vakavaa tapahtuu.

Voidaan suoraan sanoa, että suurempi kiinnostus kliinistä farmasiaa kohtaa omalla kohdalla on noussut nimenomaan Irlannin harjoittelun tuomien kokemuksien pohjalta. Ennen harjoittelua olin jo kiinnostunut sairaalasta mahdollisena työpaikkana, mutta Irlanti antoi uuden näkökulman siihen, mitä toiminta voisi olla Suomessakin. Harjoittelun vaikutus näkyy myös nykyisessä proviisoriopintojeni jakautumisessa, olen periaatteessa ottanut kaikki kliiniset kurssit, joita olen voinut, mukaan opintoihini.

Niin, sen verran otimme Irlantia mukaan Suomeen, että pari viikkoa sitten juhlimme pyhän Patrikin päivää.



"And it's no, nei, never . . . . no, nei never no more, I shall play the wild rover, no never no more"

05-12052009 My last days

Niin se vain pyörähti viimeinen viikko harjoittelua käyntiin, eikä nyt puhuttu kauhean pitkästäkään viikosta, kun oltiin pyydetty perjantai vapaaksi ja maanantai oli vapaata noin muutenkin. Jätän ammatillisen pohdinnan ala sosiaalifarmasia toiseen kertaan, nyt perinteisempää matkaraporttia.

Eli keskiviikko iltana saapui Jarno paikalle, sattui vielä junansakin rikkomaan niin saapui reilun tunnin myöhässäkin. Oikeestaan keskiviikkona ei sen kummempaa, kuulumisien vaihtoa ja väsynyttä puheen sorinaa. Tosin saatiin Elainelta läksiäislahjaksi pari Hurling-mailaa, jotka tällä hetkellä matkaa pakettina lonkkudekin kanssa jossakin kohti Kuopiota.

Torstaina olikin sitten viimeinen päivä töissä. Olin varoittanut henkilökuntaa etukäteen kameran läsnäolosta apteekissa, joten kuviakin saatiin suurimmasta osastta edes jonkinmoisia. Aamulla oli kahvee tarjoilu ja kaikkee syötävää ja mukavaa jutustelua. Muuten päivä meni aika normisti, koitin saada reumasysteemit valmiiksi. Sitten sitä jo lähdettiinkin viimeistä kertaa töistä, kulkulupa vartioille ja vähän haikeella ololla polkemaan kohti Ellua. Niin skedellä olin tulut töihin (Jarno oli samalla polkenut kattomaan ihmeellistä Tullamorea) ja puvunhousuissa, kauluspaidassa ja solmiossa tempaisin sitten takaisin päin, harmi kun ei kuvaa tullut. Alla ensin kuva farmasistien toimistosta, jossa iso osa harjoittelua kului, toinen on jakelusta.


Illalla oli sitten paikallisessa pubissa kokoontuminen henkilökunnan kanssa jäähyväis yhille. No omalla kohdalla yheet venyi, kun kaikki tarjoili pintin jos toisenkin, ei kerennyt yhtään loppuun tyhjentää kun edessä oli toinen... Hyvää jutustelua ja mukavaa tunnelmaa. Yllättävän myöhään viipyi suurin osa vaikka seuraavana päivänä töihin heidän mennä piti. Tämmöiset tilaisuudet on kyllä mukavia, tutustuu ihmisiin eri tavalla kun ei ole työpaikan rutiinit enää voimassa. Olisi voinut olla vastaava tilaisuus ihan hyvä myös harjoittelun alkupuolella, että ois vielä paremmin ihmisiin tutustunut.

Perjantaina sitten heräiltiinkin pakkaamiseen. Elaine lähti töihin ja kun ei tiedetty mihin junaan keretään kantamuksinemme niin sanoimme hyvästit jo silloin. Mahtava paikka oli kyllä asustella ja tosi mukava immeinen Ellukin. Ja taidettiin saada vakuutettua tulemaan Suomeenkin tutustumaan elokuun alussa. No kun krääsää oli enemmän kuin laki sallii, niin eihän se ihan niin nopsaan mennyt, että ois aijemmin keretty mihinkään junaan, niin Ellulta pöllitiin vielä kyyti sairaalalle hänen lounastauollaan (käy syömässä aina kotona) ja käppäiltiin siitä asemalle, matkalla nakkasin dekin ja mailat postiin. Juna Heustonille ja siitä käppäily Four Courtsiin, mikä oltiin jo aijemmin todettu toimivaksi hostelliksi.

Kamat siis hostelliin ja sieltä sitten lähettiin ruokaa etsimään. Päädyttiin Havannaan, kuuba tyyppiseen ravintolaan, jossa sain erittäin hyvää lammasta ja kun punkku pullokin eksyi pöytään, niin oli perin hyvä ateria. Muutkin nauttivat omistaan, eli tätä voi kyllä suositella hyväksi huikopaikaksi. Ruoan jälkeen pööpöiltiin vähän katuja ja päätettiin käväistä Ossin torstaina antamalla parhaat pubit Dublinissa -listalla olevassa ja Jimin suosikkipaikassa, eli The Mulliganissa (tai joku tosi lähellä tuota oleva kirjoitusasu, tai sitten ei ihan niin lähelläkään). Ensimmäinen perinteistäkin perinteisempi pubi Dublinissa, siis semmoinen joka ei ollut turistien täyttämä, josta sai Beamishia hanasta ja jossa puheen sorina oli hyvällä tasolla ja istumapaikasta neljänhengen porukalle ei tietoakaan. Siinä vähän rugbya kateltiin ja tuumailtiin elämän menoa.

Sitten tarvottiinkin pakko näyttää paikkaan, eli Porterhouseen, maistelin ennestään tuntematonta irlantilasta tummaa Bockia (hyvää) ja vähän myöhemmin Connemara viskiä, mikä oli tosi hyvää. Siis tosi hyvää. Niin hyvää että meinasi lentokentällä aiheuttaa Aleksille ja Jarnolle päänvaivaa, mut siihen myöhemmin.

Tässä vaiheessa Minna ja Aleksi sanoivat yöt ja suuntasivat hostellille, minä ohjasin itseni ja Jarnon paikallisen musiikin perässä Stags Headiin. Paikallistahan ne soitteli ja sekaan folkia amerikan mantereelta. Ok setti, jututettiin Seatlelaista hoitajaa ja labran työntekijää. Bändin lopetellessa suunnattiin hostellille koisimaan.

Lauantaina koluttiinkin sitten Dublinin pikku putiikkeja, mukaan tarttui jokunen cd, enemmänkin tavaraa ois löytynyt kun törmäilimme käytetyn tavaran paikkoihin (joita ei pitänyt Dublinissa vihreän puolueen jäsen Ossin mukaan olla...), painorajoitukset vain hillitsivät suurimmat ostos halut.

Oottelimme myös Pauliinaa, joka saapui lauantaina Minnan kaveriksi harjoittelemaan Tullamoren sairaalaan. Aleksi ja Minna lähti Pauliinaa vastaan ja myö Jarnon kanssa heitettiin läjään pastaa tuoreista kamoista mitä oltiin ostetttu aijemmin torilta. Pastaveden kiehuminen kesti pienen ikuisuuden ja Pauliinakin kerkesi kevyesti mukaan syömään. Ruoan jälkeen suunnistettiin Jamesonin tehtaalle, mutta lafkan viimeinen kierros oli jo myyty loppuun, joten se turistiryysä jäi nyt kokematta. Pauliina kävi heittämässä kamansa Ossille (missä oli yötä) ja sitten suuntasimme vielä viimeisen kerran kohden Dublinin baareja.

Ekana eteen sattui kolmesta tilasta koostuva pubi Ossin listalta. Eli yläkerrassa normi pubi, alhaalla ilmeisesti indiepuoli (kiinni) ja hevipuoli. Perin suomalainen olo tuli hevipuolella, kun Irlannin ainoat neljä hevistiä olivat siellä meidän kanssa. Yksi tuli vielä kitaran kanssa ja mie jo elättelin toiveita livemusiikista, vaan ei, tyyppi rupesi vaan soittamaan biisien tahtiin ilman että kytki kitaraa mihinkään. Eihän siitä tiennyt miten oikein se meni, kun kukaan ei kuullut, mutta ainakin tosi kovat ilmeet tyyppi väänsi naamalleen kitaraa näppäillessään. Ihme tyyppi.

Seuraavissa kohteissa paljastuikin Ossin oikeasiipisyys, jostain syystä pelkkää marmoria oleva pubi ei liikaa houkutellut, varsinkaan kun puku ei ollut sattunut päälle hostellilta lähtiessä. Totesin että aika ottaa suunnaksi keskustan ulkopuoli ja Trinityn takaa löytyvä The Gingerman. Tämä osoittautui erittäin hyväksi päätökseksi, mukava paikka joka tarjoili Corkilaisen mikropanimo Fransischan wellin olusia (halvalla) ja hyvää ruokaa sopu hintaan. Eikun vaan sormiruokaa pöytätäyteen ja hyvät oluset käsiin. Hyvää tunnelmaa riitti. Matkan väsyttämä Pauliina lähti Minnan ja Aleksin kanssa lepiä ottamaan, minä ja Jarno jatkoimme iltaa italialaisseurueessa (ei täällä irkkuihin tutustu niin millään). Hauskaa oli ja kun pimeässä käppäilimme reilun puolisen tuntia takaisin hostellille, tuumin että onhan se Dublin aika kaunis yöllä.

Sunnuntaina olikin sitten alkuun epätoivoinen pakkaaminen, joka kääntyi toivon puolelle kun kamat oli kohtuu hyvässä setissä messissä. Hyvillä mielillä suuntasimme Irlantilaiselle aamiaiselle. Siisti paikka löydettiinkin, mukava tunnelma, ikävä kyllä itse aamiainen oli aika tönkkö, huonoin irkkuaamiainen tähän mennessä, vaikka sainkin mustaa vanukastakin maistaa. Viimeiset paistattelut Liffeyn rannalla auringossa ja kamat kantoon ja kohti Dublinin kenttää Jarnon tinkimällä taksilla. Kentällä kohtuu helppo tavaroiden tasaus laukkuihin, niin että kaikkien käsimatkatavarat oli kohtuu tukossa ja ruumakassit aikasen lähellä tasaa 15 kg. Kaikki kuitenkin mukaan mahtui ja oli chilli olo, kun stressi noista painorajoituksista lähti. Hyvää siinä oli se, että oli hyvä syy luopuo tarpeettomista tai rikkinäisistä asioista.

No siinä sitten kun oltiin kentällä niin kiersi huhu, että tax free kamat sais viedä normikassin lisäksi koneeseen. Tämä toiveellisuus nousi sille tasolle, että päätettiin hommata Irish Mistiä, mitä ei suomesta saa ja mikä oli hyvää likööriä, jonka hommaaminen oltiin unohdettu paino/tila ongelmien takia. No huhuhan sitten tietty oli kuten huhut aina, ja ennen koneeseen menoa ahdettiin vielä pari pulloa jo täpötäysiin kasseihin. Lopulta minun toinen työkenkä löysi paikkansa kassini juomapullo taskusta ja yksi pullo ei oikeastaan edes ollut kassissa vaan vain Jarnon kassin läpän alla. Koneeseen kuitenkin päästiin.

Lento meni hitaasti ja Irlannin auringonpaiste vaihtui Suomen sateeksi. Käsitavarat tyhjään rinkkaan ja Aleksin kaverin kyydillä kohti Tamperetta ja Pekan ja Katjan kämppää. Jarno heivattiin omalle kaverilleen jaloista pyörimästä. Illalla vielä suunnattiin London pubiin Ullaa tapaamaan ja stand upia kuuntelemaan. Ullaa oli tosi mukava nähdä, mutta muuten mesta oli kyllä aika huono esitys london pubista, vain yhtä enkku olutta hanassa ja 3 euron narikka...

Maanantaina sitten heräiltyämme käväisimme aamiaisella lounasravintolassa (nukuttiin pitkään) joka teki hyvää kasvispöperöä ja jonka nimeä en muista kuolaksenikaan (Co jotakin ehket). Hyvä paikka kuitenkin Tammelassa. Sen jälkeen torille aurinkoa paistattelemaan ja jätskiä syömään. Tuli kyllä mukava olo olla Suomessa, kun tietää että kelit tästä vielä lämpenee ja päivä pitenee. Aleksille iski tukkakammo ja se meni kerittäväksi, kun me muut mentiin kämpille syömään suklaata (paitsi Katja joka oli karkkilakossa ja söi vaan jugurttirusinoita :)). Aleksi kun saatiin takas lyhyemmällä tukalla varustettuna, niin olikin aika lähteä Tampereen keskustaan kahville. Sateessa käppäiltiin (rakeitakin tuli) ja kuppi kuumaa maistui korvapuustin kanssa aikasen hyvältä. Paikka oli saman tyyppinen kuin kaneli, isommat tilat vain. Kunhan pakollinen kofeiiniannos oli saatu nautittua, suunnattiin Pekan ja Katjan apteekit (ja Tampereen keskusta) tsekkaamaan. Allia ihmeteltiin ja totesin, että ihan hyvät tekstit siellä farmaseutin neuvonnan tueksi paketin takaa löytyi. Suunnaksi otettiin näköalatorni, joka oli kuuluisampi melkein munkeistaan kuin tornistaan. Tornin näkymät oli kyllä hiennot. äkyi hyvin suomalaisen ja irlantilaisen rakentamisen erot. Cork joka oli Tampereen kokoinen kaupunki jatkui loputtomiin, kun taas Tampere oli nätisti yhdellä niemellä. Corkissa suurin osa taloista oli 2 kerroksisia, kun taas Tampereelta sai etsiä alle 5 kerroksista taloa. Niin ja ne munkit oli hyviä, ei voi muuta väittää.

Munkkiloilta syömään tortilloja Pekalle ja Katjalle ja sitten testaamaan Suomen mikropanimotarjontaa panimoravintola Plevnaan (taaskin voi olla nimi väärin). Hyvää oli stoutti (vahvaakin) ja hyvältä näytti ruokalista, tänne siis uudestaan kun Tampereelle eksyy. Siitä suuntasimme sitten Hemingwayhin joka oli viihtyisä, mutta kallis. Mukavat nahkasohvat oli :) Siitä sitten taas koisimaan.

Tiistaina olikin sitten matkan loppu, aikataulut natsasi parhaiten noin kahelta lähteneeseen junaan, joka ei juna ollut ensinkään vaan bussi, jolla sitten pääsi jyväskylään ja josta sitten junalla Kuopioon. Ostin Savon Sanomatkin Jyväskylästä, että pääsee taas paikalliskuviohin messiin. Liian tavaran määrän huomasi kun raahsi ne asemalta kämpille, mutta olihan se mukava palailla omaan huoneeseen. Kaikki oli jota kuinkin ennallaa, pelottavankin, kun tuolin selkämykselle jättämäni paita oli siinä vieläkin 3kk jälkeen. Home sweet home ja silleen :)

“Hold me close to your chest, so I know your beating heart is true”

02-04052009 My Hurling

Viikonlopun suunnaksi tällä kertaa Tipperary, eli Elainen kyydillä lähdettiin hänen porukoilleen kämppäämään ja ihmettelemään Premier countya. Elainen pikku auto ahdettiin täyteen, Sukka etupenkille, opiskelijat takapenkille (oli oikeesti vaan helpompaa niin). Muutaman tunnin ajomatka pieniä irlannin maalaisteitä pitkin ja saavuttiin perille. Talo oli siisti ja vanhin osa siitä oli 100 vuotias, eli talo oli jokusen vuoden kuulunut suvulle.

Lauantaina kävästiin vähän pöristelemässä ympäri. Käytiin Thurlesissa, siisti pikkukaupunki, viihtyisämpi kuin Tullamore, vaikka noin suunnilleen samankokoinen. Käytiin ostamassa liput seuraavan päivän Hurling Nation league finaaliin ja samalla mukaan tarttui Tipperaryn Hurling joukkueen pelipaitakin, että eivät vaain Kilkennyn kannattajaksi stadionilla luulisi (oli alessa...). Niin Thurlesilla ja Tippillä on perinteitä sen verran että GAA (Gaelic atheltics assosiation, eli hurlingin ja jalkapallon yläjärjestö) on perustettu Thurlesissa ja siellä on myös GAA museo (kiinni tosin oli).

Paluumatkalla käytiin ihmettelemässä Elainen melkein takapihalla nousevia tuulivoimaloita, korkeita olivat. Sitten suunnattiinkin katsomaan Munster vs. Leinster rugby matsia töllöstä. Matsin piti olla varma voitto Munsterille, mutta toisin kävi, Leinster löylytti Munsteria 28-6 tai jotain semmoista. Elaine ja hänen isänsä olivat vähän masiksessa kovina Munsterin kannattajina. Mut ei paassannut liian pitkään olla, kunhan olivat Minnan kanssa käyneet ilta kirkossa 8lta, suunnattiinkin heidän tuttunsa 21 vuotis kekkereille.

Täällä 21 on se kova juttu, silloin järkätään isot kekkerit ja kutsutaan tutut ja tuntemattomat (äitin ja isän rahoilla totta kai). Me oltiin ne tuntemattomat. Paikalla oli sankarin tuttuja ja sukullaisia kaiken ikäisiä, musiikki soi ja ihmiset jutustelivat ja tanssivat. Itsekkin tuli lattialle eksyttyä, kun vuorossa ei ollut irlantilaisia perinnetansseja, joissa ei pärjää pelkällä valkoisen miehen tanssilla. Mukavaa oli ja minusta porukkaa oli tosi paljon, mutta saimme kuulla että normisti kekkerit on vieläkin isommat, kuin toiset häät. Näistä voisi ottaa Suomeenkin mallia sukujuhlien viettoon, tanssi ja ilonpito paljon mukavempaa kuin hiukkasen vakaa keskustelu :) Kekkereissä tavattiin myös paikallinen juuston tekijä, jonka juustoista oltiin puhuttu aijemmin ja hän lupaili Elainen porukoille että voi meille juustoa myydä, eli sinne suunnattiin, mutta myynti vain muuttui antamiseksi ja 6 juusto rikkaampina pyllähdettiinkin sitten nukkumaan.

Seuraavana aamuna vuorossa olikin Elainen takapihan linna. Hommaa vartioi lehmälauma, joka jahtasi meitä pitkin peltoja kun linnaa kohti mentiin. Sisään päästiin ja pienelle kiipeilyllä ja piikkilanka-aidan (oli pitäsmässä lapsia pois vaarallisesta sortumistilassa olevasta hökötyksestä) väistelyllä päästiin ylempiin kerroksiin. Hienosti oli luonto vallannut linnaa takaisin, katolla kasvoi nurmikko ja sisällä oli pääskyjen pesiä. Hieno paikka, josta näki mukavasti ympäröivään maastoon. Tippararyä sanotaan myös kulho kreivikunnaksi, koska sitä ympäröi vuoret joka suunnasta, ja tämän pystyi erottamaan kun linnasta tähysti. Linna on osa 5n (tai 4n) linnan kokonaisuutta, joita arvellaan yhdistävän maanalaiset tunnelit. Yksi on kunnostettu turisteille, mutta oli kiinni kun maanantaina koitettiin katsoa lähempää.


Linnan jälkeen sunnattiinkin Thurlesiin matsiin. Lajina oli siis hurling, lyhyesti pesiksen, jaliksen ja sählyn sekoitus. Eli pallo on aikalailla pesäpallo, sitä pelataan pesismailan ja sählymailan välimuodolla, palloa saa kulettaa kädessä kolmen askeleen verran, jonka jälkeen pitää pompottaa joko mailalla tai jalalla tai vastaavalla. Palloa ei saa nostaa kädellä maasta vaan se pitää nostaa maillalla. Pisteitä saa joko rugbymaalista (1 piste) tai jalkapallomaalista (3 pistettä). Tosi nopea ja vaarallinen (kypärät oli ainoot suojat ja mailoilla huidottiin pesislyöntejä sählymaisissa tilanteissa).

Eka peli oli 2. divarin finaali, Offaly (täällä on Tullamore) vs. Wexford. Offaly voitti selkeästi, jopa tylsästi. Sitten seurasikin SE peli, eli Tipperary vastaan ennakkosuosikki Kilkenny wildcats. Tipp aloitti pelin vahvasti tekemällä usean kolmenpisteen maalin ja homma näytti väliajalla perin hyvältä. Kilkenny otti kuitenkin toisella puoliajalla hommaan uuden tatsin ja tasoitti tilanteen ennen pelin loppua. Tasatilanteessa siirryttiin jatkoajalle, joka oli tasainen viimeisille minuuteille, jolloin Tippiltä loppui puhti (parhaillaan kentällä oli 5 tyyppiä venyttelemässä pohkeitaan samaan aikaan) ja kissat voitti kolmella pisteellä (lopussa pisteitä oli lähempänä 40 molemmilla).Peli oli ehket parasta urheiluviihdettä moneen vuoteen, yleisö oli todella mukana, tilanteet vaihtuivat nopeaa, pelaajillaa oli tunteet välistä liikaakin mukana pelissä (taisi tokalla minuutilla jo olla nyrkkimuhinointia ja turhaa tönimistä ilmassa) ja molemmat joukkueet pelasivat tosi hyvin. Ei voi kun arvostaa pelaajia, amatööreinä pelaavat ja homma oli todella vaarallista. Puolen kymmentä tyyppiä kannettiin kentältä ulos, miehiä oli maassa vähän väliä kun mailaa tuli milloin minnekin ja kivikovaa palloa otettiin kiinni ilman mitään hanskoja tai räpylöitä 3/4 jalkapallokentän pituisen lyönnin jälkeen.

Hienon matsin jälkeen piti itsekkin päästä kokeilemaan ihmepeliä, eli pakattiin autoon neljä lasten (ei ollut muita) hurlingia ja pari palloa ja hurautettiin lläheiselle kentällä kokeilemaan. Alkutotuttelun jälkeen homma alkoi sujua. Pallon sai nostettua nurmelta, pomputettua juostessa ja lätkäistyä kohtuu kauas ja joskus jopa kohti maalia. Hauskaa oli kun pelattiin tytöt vastaan pojat maalin teko kisoja niin että toiset olivat maalissa (pallon haussa) ja toiset lätkivät menemään. Muutaman kerran kun pallon sai jalkaansa niin totesi taas hurlingin pelaajien olevan hulluja. Muutaman tuommoisen ja muutaman kunnon pesis huitaisun jälkeen tyypit menee vielä seuraavana päivänä töihin... huh. Mutta hauskaa oli, tosi hauskaa. Pitää harkita muutaman hurlingin ja pallon tuomista Suomen puolelle.

Maanantai oli vielä bank holiday, eli kun vapaalla oltiin niin jäätiin Tipperaryyn ja suunnattiin kohti luostareita. Käytiin kahdessa, ensin Holycrossissa, josta tuli mieleen Sound of musicin luostari ja toinen oli kaikissa postikorteissa näkyvä the Rock. Kivi oli kukkulan päällä ja kaupunki ympärillään perin hieno näky. Katetraali oli sortunut, mutta iso se oli ollut ja perinteiseen tyyliin paikalla oli myös pyöreätorni, minne arvotavarat raahattiin kun ryöstäjät tuli. Hieno paikka kyllä.

Iltapäivällä käytiin vielä pelaamassa hurlingia ja sitten suunnatttiin takaisin Tullamoreen päin ja nyt minä naputan tätä tässä keittiön pöydällä ja syön Elainen äidin brown breadia (tänään leivottua) ja Cooleeneysin juusto. :)

"I'm a man you don't meet every day"

01052009 My Competition

Viikonloppu. Ilmassa ollut sikainfluenssaa, siis influenssa A (H1N1) (se ei ole sioista peräisin, siksi sikainfluenssa ei ole oikee termi). Paljon töitä teettää antibioottifarmaseutille, varautumista, kokouksia ja niin edelleen. Miullakin jopa kiire päivä, tai oikeestaan ohjaajalla. Oli poissa torstain. Ei hyvä diili, kun oli omat konsultantit päivystyksessä, uusi reumatologi sai häslingin aikaan tilaamalla rituximabin (pitää tehdä aseptisesti) sulkemisaikaan (kaks tuntia oli immeiset ylitöissä sen takia) ja toinen konsultantti ois pistämässä pystyyn aivohalvausklinikkaa ja sinne piti saada kaaviot täytettyä jotta siellä tarvittavat lääkkeet ois lääkevalikoimassa kun homma alkaa. Ja sitten Ossi heitti vielä jotain paperihommaaa siihen mukaan (liittyen siihen rituksimabiin, mutta myöss muihin).

Miun kontolle jäi paperityö aivohalvauslääkkeiden osalta. Eka sujui helposti kun tuote oli Irlannissa saatavilla, täytteli vaan tiedot ja se siitä. Toinen oli haasteellisempi, kun piti lisensoimaton tuote ottaa, ranskalainen semmoinen (IV kalsiumkanava salpaaja). No häslinkien siitä mistä sitä saa, mihin hintaa jne. jälkeen jäi vielä annoksen ja käyttötavan selvittäminen. Ranskankielistä materiaalia löytyi (googlella kääntelin, elkee huoliko, ei vielä ranska ole hallussa), mut ei mitään tarpeeksi virallista. Lopulliset ohjeet revin jenkeistä. Vähän meinasi stresssiä iskeä kun kiirettä pukkasi ja ei meinannut infoa löytyä. No mie sain hommani hoidettua, niin Katilla tahmasi (perjantain perus ruuhkaa kotiutuksissa) ja konsultantti kerkes lähtee kotia ennen kuin saatiin se allekirjoittamaan paperit... No eihän siinä, tiistaina takas asiaan, takaraja oli vaan tänään, mut eiköhän me takaoven kautta ne pujauteta lääketoimikunnan esityslistalle (toivottavasti).

No tästä päästäänkin hienompiin asioihin. Eli KILPAILU! Suoraan pölitty eräästä nimeltämainitsemattomasta blogista tämä idea, mutta siitä huolimatta. Säännöt perin helpot. Eli miun blogimerkintöjen perässä on viittauksia laulujen sanoihin. Teidän puuha on tunnistaa biisit ja artistit. Kun kerron että viite peruste on se että olen kuunnellut kyseistä biisiä blogia kirjotellessa, niin voitte tuumailla, että jo arvaamalla mun lempibändejä ja niiden parhaita biisejä pääsee pitkälle. Monet bändit löytyy jo mainintoina blogimerkinnöistä, eli ahkerat lukijat on kovilla :D

Sitten että miten juuri SINÄ voit voittaa?? lähetä listaa bändeistä ja biiseistä joko tänne kommenttina tai s-postina osoitteeseen paattymaton (at) gmail.com jos et halua että kaikki näkee hienot vastauksesi. Oikee bändi tuo yhen ja oikee biisi yhen pisteen, ite viittauksia ei tarvii viestiin laittaa, listaa vaan.

Sitten toinen (parempi) tapa keräillä bongoja on antaa kommentia tästä blogista (tai minusta immeisenä ihan miten vaan). Haukkuakin saa. Esim. asioita joita haluisitte vielä minun naputtavan tänne tai jotain mitä vaan, vaikka vitsejä. Hyvistä kommenteista saa pisteitä rutosti.

Sitten se paras osa, eli kunnon lusikkakilpailu perinteen mukaan KAIKKI VOITTAA (jotain)! Joku toki saa parhaan palkinnon (ehket myös kakkonen ja kolmonen), eli kandee ees vähän yrittää, mutta kaikki osallistuneet voittaa. Vaikkei ois yhtään oikein. Eli käytännössä siis saat palkinnon kun kommentoit vaan tätä blogimerkintää tai lähettelet mulle s-postiviestin. Hieno kisa eikö.

Mitä ihmiset voittaa onkin sitten ylläripylläri.

Kilpailu on auki noin ensi torstaihin, että kerkeen sitten viikonloppuna hommaamaan palkinnot sen mukaan miten hyviä vastauksia satelee :)

Eli eikun vaan Polkka naama kehiin ja biisejä/bändejä tietämään/arvaamaan! Ainakaan yhden biisin esittäjää en tiedä edes itse nimeltä, eli miekin voin jopa oppia tässä.

"Kiivetään kukkulalle, sieltä näkee ohi kaupungin, silloin muistat mistä tullut oot, ja minne palaat takaisin"

22-29042009 My Wildcats, Sex Pistols and Kerrymen

Viikon tauko, hyvä syy, oli tekemistä, heh, mutta joo aloitetaan alusta, eli viime keksiviikosta.

Silloin tempaistiin töiden jälkeen Dublinin junaan. Dublinin asemalla olikin oottamassa Kanadan ihme, eli Annina varustetuuna oat of my mind cänädä aksentilla (tämän aksentin ansiosta meitä ei enää luultu joka paikassa saksalaisiksi, vaan jenkeiksi... parannus? ei voi tietää). Suunnaksi kissa maa, eli Kilkenny. Junaan siis kuulumisia vaihtamaan.

Kilkennyyn saavuttiin kohtuu myöhään, joten ensimmäinen tavoite oli hostellin löytäminen, myös nälkä oli, joten matkalla mukaan tartui leipää ja hilloa. Asetuttuamme hienoimpaan hostelli huoneeseen missä on oltu, lähettiin pubiin, koska niin vain tehdään Irlannissa. Suunaksi Kytelers Inn, joka oli nimensä saanut noidasta joka oli täällä poltettu. Hyvää musiikkia ala mies ja kitara ja siisti vanha tunnelma. Hieno paikka, jossa oli mukava yksillä kävästä ennen kuin väsyneenä koisimaan mentiin.

Aamulla Irlannin parhaaseen suihkuun ja nokka kohti Kilkennyn linnaa. Tämä on siis Kennyn päänähtävyys ja on joenvarrella varsin näyttävä ilmestys. Sisällä oli tehty paljon kunnostustöitä ja monet huoneista olivat perin hienoja, tosin hiukan tyhjähköjä, mutta jälleen tuli kyllä ylemmän luokan elämisen tunnelma hyvin perille. Luokka erot olleet aika hurjaa luokkaa. Mutta tilukset oli mukavat käppäillä. Niin juuri missään ei saanut tällä reissulla kuvia ottaa sisällä, niin vaan ulkoversioita on nyt tarjolla. Tiluksilla tosiaan on lenkkipolkuja ja leikkikenttiä ja sen semmoista. Puisto siis.

Sitten syömään skonssit ja ihmettelemään TK-maxxia. T-paitoja mukaan tarttui. Sitten Hostellille tekemään wokkia. Ja sitten baarikierros. Pump house oli mukava istuskelupaikka, hyvää musiikkia eikä liian kovalla (niin ja ei se takkatulikaan haitannut kun oli satanut pari päivää putkeen ja kamppeet märkinä). Sen jälkeen pintaliidompi, mutta kuitenkin mukava pubi, eli Left Bank. Iso ja iso oli vessakin, Aleksia ihan pelotti. Mut siellä kehta viiniäkin tilailla. Illan päätteksi temmottiin kuuluisaan Matt the Millersiin jossa oli ihan ok coveri bändi ja hyvä fiilis. Tanssijalkaakin sai nostaa. Perin hyvä ilta siis.

Aamulla taas Irlannin paras suihku ja kohti katetraaleja. Parikin mahtuu samaan kaupunkiin kun on katolinen ja protestantti. Oli muuten protestantti hienompi kuin katolinen, paremmat fyffet tullu. Niin Kilkennyhän on keskiaikainen kaupunki, eli protestantit asui paremmalla puolella ja irlantilaiset katoliset erillisessä Irish townissa siinä vieressä (missä meidän hostellikin oli). Muutenkin katukuvassa oli paljon pieniä sivukujia. Jos idylistä irlantilaista kaupunkia haluaa katella niin Kilkenny on aika hyvä vaihtoehto.

Katetralikimaran jälkeen junaan ja nokka takas Dubliniin. Väsynyt perjantai, eli kamat hostelliin ja lepoa ja ruokaa. Sitten Irlannin parhaaseen rokkibaariin, eli Whelansiin (ei se paras ole, Dublinin korkeintaa, eli irlannin, eli ehket se on). Hieno paikka ja hämyt bändit. Ensin oli mies ja kone ja kitara setti, eli yksinäinen kaveri soittamassa kitaraa ja koskettimia ja taustat koneelta. Hieno setti, aika haaska. Sitten tuli pääesiintyjä jonka jokainen bändin jäsen näytti siltä ettei kuulu kyllä mihinkään bändiin. Mut musiikki oli hyvää, pop-rockia hämyttely jaksoilla. CDnkin mukaan sai.

Seuraavan päivänä suunnaksi eka Bodies näyttely. Eli oikeita ihmisruumiita jotka oli säilötty ja sitten aseteltu niin että elimistön eri osat näkyy. Huhut liikkuu että ruumiit oli kiinalaisilta vangeilta. Tiedä sitten, mutta anatomia selkeni taas kertarysäyksellä ja paljon. Tästä sai varmasti paljon enemmän irti kun anatomia oli tuttua ennestään, koska minusta itse näyttely ei nyt ollut niin mielenkiintoinen, itse tutkimalla sai enemmän irti kuin esitteitä. Mukava oli bongailla eri rakenteita. Mukaan tarttui myös anatominen sydän avaimenperä ja luusukat. Grand!

Sitten vähän shoppaamista ja kahveet Bewleysissä ja sitten kansallisgalleriaan (taas) ihmettelemään taidetta. Hienoa oli. Sitten taas lepiä ja ruokaa ja sitten maistelemaan microbreweryn ihmeitä porterhousessa. Edelleenkään ei voi kuin ihmetellä miten siisti pubi se on (ketju siis, mut kuitenkin). Käytiin myös kokeilemassa Mother rehappiä (joku muu sen oikee nimi oli, noin sen luin), mut oli lama pistänyt sille lapun luukulle. Turistirysä, vanhin baari irlannissa, kautta hostelliin koisimaan.

Aamulla ylös ja apatchi aamiainen naamaan ja kirjakauppaan. Kirjoja läjä, Annina osti 3, ja sitten kohti päivän päähäppeninkiä eli jalkapallo matsia (ei mitään socceria vaan ihan ehtaa Gaelilaista jalkapalloa). Hämäännyttyämme hiukan ensin siitä että liput piti ostaa omakotitalosta suuntasimme kohti Croke parkia, perin isoa stadionia, joka oli vain puoliksi täynnä. Edessä kaksi matsia viihdyttävää jalkapallo. Eli Gaelilaisessa saa palloa kuljettaa myös käsin, tosin välissä pitää pompottaa joko jalalla tai maassa, ja syöttää saa myös lentsikka lyönnillä. Niin ja normin jalismaalin päällä on vielä rugbymaalitolpat. 3 bongoa tulee normimaalista ja 1 rugbymaalista. Ja maaleja tuli ja tilanteet vaihtui ja haaskaa oli. Tosin meinattiin jäätyä kun ei taas muistanut että urheilun kattominen on kylmää puuhaa, vaikka kuinka atleeteille hiki tulisikin. Kerry miehiä hurrattiin, kaulaliinatkin ostettiin ja voittohan sieltä tuli.


Sitten juostiinkin hostellin kautta junaan, eikä tullut kiirekään, minuutti tai silleen jäi ainakin aikaa. Että ei kiire tai mitään. :) Tullamoreen siis ja väsyneinä punkkaan, kun Elaine antoi kyydin kämpille.

Maanantaina myö Aleksin kanssa painuttiin duuniin ja Annina jäi nukkumaan. Minna saapui irlantiin jo sunnuntaina, mutta niin myöhään että oli Ossilla yötä ja saapui aamupäivällä Midlandseille. Aleksi näytteli Minnalle sairaalaa kun mie paiskin töitä reumalääkeiden parissa. Sairaalassa on siis uusi konsultatti reuman ollen hänen speciaalinsa ja Kati otti hänen avustus pestin innolla harteilleen missä minä astun kuvioon mukaan ja teen taulukoita reumalääkkeiden käymisestä raskaudessa, imetyksessä ja munuaisten vajaatoiminnassa, sekä potilaille mukaan annettavia infolappusia. Mielenkiintoista puuhaa.

Lounaalle eksyi Anninakin sairaalalle ja suuntasivat bageleiden ja wrappien jälkeen keskustaan tutustumaan. Myö jatkettiin duunissa, kunnes kello löi viisi ja päästiin kauppaan ja tehtiin boxtyjä. Ei oikein onnannut. Tuli paisettua perunamuussia papukastikkeella. hyvää kuitenkin.

Tiistaina taas töihin, lounaalla taas tytöt kävi visiitillä. Illalla lähettiin Elainen kanssa keilaamaan. Hohdokkaasti meni, haaskaa oli ja pelailtiin erä bilistä ja ilmakiekkoa keilailun päälle. Sitten pakkailtiinkin Anninan laukkua ja ahdettiin sinne niin paljon tavaraa kuin vain keksittiin painorajoitusten rajoissa. Ongelmaksi muodotuu siis meillä liika tavaran määrä... ei mahda mitään, saa nähdä miten kaiken kotia saa :D Anninan matka takas pohjolaan alkoi klo 0245 kun valvomisen/sohvalla koisimisen jälkeen taksi tuli hakemaan Kilbeggannin bussi asemalle, mistä bussi vei dublinin lentokentälle, mistä Ryanair lensi klo 0700 takas Suomen suuntaa.

Tänään töissä oli mielenkiitoinen päivä. Kaatumisklinikalla oltiin Kathyn kanssa. Eli kokonaisvaltainen arviointi immeisille joilla on kaatumisia taustalla. Kathy kattoo lääkkeet, onko siellä semmoisia lääkkeitä/comboja jotka altistaa kaatumisille ja käy muutenkin ihmisten kanssa läpi mihin niiden lääkkeet on ja miten niitä käytetään. Fysioterapeutti kattoo liikkuvuutta ja antaa lihaskunto systeemejä ja neuvoo kotijuttuja ja semmoista. Sitten lekuri vielä kattoo diagnooseja ja tekee lopullisia päätöksiä lääkkeistä, tarvittavista testeistä ja scanneista ja kaikesta semmoisesta. Tosi hyvä systeemi kyllä.

Sitten vielä kun sain mielenkiintoisen reumapotilaan niin alkoi olla aikasen hyvä työpäivä noin oppimisen kannalta. Eli pääsi kattomaan taas käytäntöön niitä reumalääkkeitä mitä oli lueskellut erilaisia kaavioita ja muita tehdessä. Oli aika hankala potilas, monet lääkkeet ei käy ja reuman lisäksi on vielä mielenterveysongelmia, niin haastava potilas tosiaan.

Pikkusen alkaa olla ajatukset enemmän ja enemmän Suomessa, innolla jo odottaa että kotia pääsee kavereita moikkaamaan :)

"Sota on päättynyt, palatkaa Pariisiin!"

18-19042009 My Confrence

Pikainen neljän päivän viikko meni nopsaan. Siirryttiin taas kliiniselle puolelle, minä Kathyn (Kati) alaisuuteen ja Aleksi seurailemaan Lisaa munuaispuolelle. Kati on siis yleisfarmasisti medical tohtoreiden potilaita tuumailee. Muutama erikoisuus on kotiutuksien katsominen ja kaatumisklinikassa mukana oleminen. Kati oli poissa tiistain ja tosi kiireinen loppuviikon hänen konsultanttien ollessa päivystyksissä, joten mie sain edistettyä harjoitustyökirjaani ja kerrattua sydämen vajaatoiminnan hoitoa.

Sen verran tuli loppuviikosta mukana pyörittyä, että läjä kotiutuksia kateltiin torstaina ja perjantaina. Eli yksinkertaistettuna katellaan että on oikeat lääkkeet lähössä potilaan mukaan hänen kotiutusreseptissään, että sieltä ei löydy keskeytettyjä lääkkeitä, että annokset ja ohjeet on kohillaan jne. Hullua oli se, että eteen ei tullut kuin muutama resepti joissa EI olisi ollut jotain korjattavaa... I say. Eli paljon saatiin lekureita nykiä hihasta pikku muutoksia (muutama isompikin) tekemään. Näkipähän ettei taaskaan ole kauhean turha palvelu tuokaan.

Toista erikoisuutta, eli kaatumisklinikkaa ollaan sitten työstetty tänään ja vähän viime viikollakin. Homman nimi on, että potilaat jotka on kaatuneet, joko kotonaan/hoitokodissa/sairaalassa tulee klinikalle saamaan vähän ohjausta ja katsastusta, jotta tulevat kaatumiset vältettäisiin. Farmaseuttin tehtävä tässä on hommailla potilaiden lääkityshistoriat ja kattoo ne läp erityisesti kaatumisriskin kannalta, toki myös muiden seikkojen, puolesta ja antaa muutosehdotukset klinikkaa pitävälle lääkärille. Eli ollaan nyt hommailtu lääkityshistorioita ja tehty potilaskortteja lääkityksistä ja katottu mättääkö niissä joku, onko päällekäisyyksi, kaatumisriskin kannalta hazardeja lääkkeitä/yhdistelmiä ja puutuuko jotain lääkitystä, esim. bisfosfonaatti/kalsium+D-vit. hoito. Keskiviikkona sitten on itse klinikka, eli sen jälkeen sitten varmaan lisää, kun näen paremmin.

Mutta sitten oikeestaan viikonlopun asiaan (aikamoinen johdanto taas...), eli HPAIn konfrenssi Dublinissa. HPAI on sairaalafarmasistien yhdistys, joka järkkää vuosittaisen koulutus/kokoontumis tilaisuuden jäsenilleen. Konfrenssi oli hienossa hotellissa lentokentän lähellä, jossa ei oikein opiskelija budjetilla ollut asumista, joten kämppäsimme Orlan äidin luona Dublinin toisella puolella.

Reissu alkaa siis perjaintai illasta, kun Orla koukkaa meidät Elainen kämpiltä. Orla on siis pre-req sairaalalta, eli farmasian opintojaan vuoden harjoittelulla viimeistelevä tuleva farmasisti. Mukava nainen, jolla on jo jokunen tutkinto blakkarissa. Muutama maisteri ja muutama diplomitason koulutus suoritettuna, ikuopiskelija siis. Orlan leskiäitee asustelee Dulinin etelä puolella vähän paremmalla alueella (Bonon Dublinin kämppä on alle kilometrin päässä). Hauskana faktana Orlan äiti oli ensimmäinen katolinen naistutkija Trinity Collagessa (protestantti yliopisto). Talo olikin täynnä vanhoja kirjoja, mielenkiintoisimmasta päästä esim. 1900-luvun alusta sairaanhoitajan käsikirjaa (Orlan isoäidin peruja). Lueskeltiin siis kirjoja ja hörpittiin teetä ilta ja painuttiin nukkumaan.

Aamulla aikainen herätys, 9ltä alkoi työpajat konfrenssissa ja matkaan sai varata tunnin kun kaupungin toisella puolella oli määränpää. Hotelli osoittautui todella hienoksi ja konfrenssitilat aika sopiviksi. Kahvia hörppien sitten istuskeltiin eka työpaja, aiheena munuaispotilas. Ei hirveesti uutta, mukavaa kertailua.

Työpajan jälkeen oli pööpöilyä esittelyalueella, missä firmat myi tuotteitaan ja jakoivat krääsää. Mie välttelin turhan kaman haalimista, mukaan tartui laserkynä, muistikortti ja ei niin ilmaiset kliinisen farmasian ja stocleysin lääkeinteraktioiden käsikirjat. Ilmaista hyvää krääsää oli myös HPAIlta saatu kansio perin näppärä, tosin taisin omani jättää Orlan autoon, ainakin toivon niin, häveksyksissä se jo jokatapauksessa on :D Osa opiskelijoita keräsi kunnon settejä, kassi tolkulla tavaraa. Ilmainen roska on kuitenkin roskaa, niin en tuota hamstraamista ihan tajunnut, mutta mikäpäs siinä.

Sitten lounaalle. Perin hyvä lounas (kanasysteemiä) ja jälkkärit ja semmoiset. Sitten seuraavalle työpajalle, eli kirurgisen potilaan lääkityksiä tutkimaan. Perin pintaraapaisu oli tämä ja joissain asioissa en ollut samaa mieltä (Ossi oli myös, eli ei vain minun tuumaustani), silti jokunen hyvä juttu jäi mieleen.

Sen jälkeen olikin opiskelijoilla kolmen tunnin tauko, kun oikeat sairaalafarmasistit meni keskustelemaan yhdistyksensä tulevaisuudesta. Mentiin kävelylle hotellin edessä olevalle puistolle, joka oli ennen ollut maalaiskartonon tilukset. Aurinkopaistoi niin mikäs oli käppäillessä. Eksyttiin myös ostoskeskukseen, jossa mukaan tarttui matkakirja suomesta, joka lahjoitettiin vinkkivinkkinä Elainelle. Sen verran alkaa jo olla Suomituttuja hällä, että joutaisi sinne pohjolaan jo eksyä :)

Vähän parempaa päälle autolta (kauluspaitaa ja kravattia) ja kohti alkudrinkkejä. Eli gaalaillallinen oli edessä, joka totta kai alkaa drinkeillä. Ginitonic kädessä sitten meninkin chief pharmacistista toisen luo kun Ossi esitteli Suomen ihmeitään ja koitti saada muitakin sairaaloita ottamaan suomalaisia farmasisteja harjoitteluu. Ei palkkaa alkaa olla kovaa valuuttaa lamakaudella... Porukka oli pukeutunut perin hienosti, eli vaikka päällä oli parasta, mitä irlannin vaatekaapistani löytyy, pukeutumisstatuksemme oli ali. No pian aukesi ovet illallisen puolelle, istuttiin samaan pöytään kuin suurin osa Tullamoren farmasisteista (järjestäjinä Ossi ja Joan oli istutettu "parempiin" pöytiin (tunnisti siitä että oli hienommat ilmapallot)). Samassa pyödässä oli myös porukkaa Letterkennystä, toinen irkkuvaihtoehto suomalaisille farmasisteille, mukavan oloista porukkaa ja hyvän kuuloinen sairaala, eli ei pössömpi paikka harjoittelulle varmasti sekään. Tällä hetkellähän siellä ei kukaan harjoittelussa suomesta ollut, en tiedä oliko syy Irlannin vai Suomen päässä.

Juttelun lomassa alkoi ruokaakin ilmaantumaan pöytään. Neljä ruokalajia oli homman nimi, alkusalaatti (liikaa öljy/sitruuna/viinietikka-kastiketta), porkkanasosekeittoa, lohta (tai pihviä tai Aleksille ihan oikee kasvisruoka :)) ja loppuun kolmesta pikku kakusta koostuva jälkkäri. Ruoan höysteeksi saatiin vain yksi puhe ja useampi pullo viiniä. Ruokailu otti ihan hyvin aikaa, mutta aika myös lensi siivillä kun jutustelu sujui niin Tullamoren kuin Letterkennyn farmasistien kanssa. Ruoan jälkeen bändi alkoi soittaa ja pöytäseurueet hajosivat. Ossi siirtyi meidän pyötään ja porukka alkoi tanssia. Koko hommassa oli tosi vahva häätunnelma, vain parin puuttuminen ja vihreät ilmapallot paljastivat juhlien olevan farmaseuttien gaalaillallinen. Bändikin veti kunnon hääbändi mentaliteetilla, lähinnä naisyleisölle suunnattuja takuu varmoja hittejä. Joan roudasi pyötäseurueellemme vielä jokusen pullon viiniä, jotain hyvää siinä että pomo kuuluu järkkääjiin ja tuntee viinit, oli nimittäin yllättävän hyvää viiniä.

Tanssilattialle eksyttiin isommallakin porukalla, taisi olla eka kerta kun pomon kanssa olen tanssilattielle eksynyt. Hauksaa oli, varsinkin kun sekaan sattui 500 milesiä ja muita virneen nostattavia biisejä. Illan viimeiseksi (omalta osalta) jäi are we human or are we dancer? Itsellä ja kaikilla muillakin näytti olevan perin hauskaa. Pakko myöntää, etten etukäteen uskonut sairaalafarmasistien konfrensin olevan kauhean hauska tapahtuma, mutta niin sitä vaan taas ilokseen sai todistaa olevansa väärässä aina ja uudestaa. Tunnin ajotmatkan jälkeen eksyttiin jossain 3 tuntumaan Orlan äidille ja todettiin ettei taideta 9:ään olla selviämässä seuraavana aamuna. Tavoitteeksi otettiin siis klo 11, jotta edes jonkusen tunnin unet siunaantuisi.

Aamulla kahvia naamaan ja kohti konfrenssia. Aamun yllätyksiin kuului Ossin näkeminen ekaa kertaa ilman pukua (ja hiukan väsyneenä). Paljon porukkaa oli päättänyt jättää sunnuntain välistä, ohjelmassa oli kolme esitystä. Ensimmäinen oli potilaille tehtävistä kotiuttamismonisteista. Perin hyvä idea. Kortista näkyy lääkkeet, ottoajankohdat, muistettavat asiat jne. mutta myös pillereiden ja muiden kuvat. Hyvä idea kerta kaikkiaan, jota oltiin laajentamassa kansalliseksi/kansainväliseksi hankkeeksi.

Seuraavaa en muista niin tarkasti, oikeastaan vain sanoi että paljon ois tarvetta farmasisteille apteekissa ja miten pyrkivät kansallisesti saamaan farmasian alan ääntäkuuluviin terveydenhuollossa.

Kolmas olikin sitten kohtuullisen raskasta tykitystä. Pohjois-irlannin kliinisen farmasian guru veti esityksen siitä mitä kliinisen farmasian eteen on tehty sillä puolella rajaa ja mitä on suunnitelmissa tulevaisuudessa. Jos asiat on pitkällä tasavallan puolella verrattuna Suomeen, niin kliininen farmasia on pohjoisessa vielä pidemmällä. Todella inspiroivaa, tosin muutaman asian tekisin ehket toisin itse, mutta kokonaisuudessaan moniammatillinen yhteistyö farmasistien, hoitajien ja lääkäreiden välillä, asia mistä suomessakin jauhetaan, tuntui olevan pohjois-irlannissa perin hyvällä mallilla. Yksi asian ytimistä oli se, että kun he olivat muistaneet mainita ja tallentaa myös farmaseuttien tekemän työn tuomat taluodelliset edut, niin oli alkanut sairaaloiden johtajia kiinnostaa kummasti enemmän farmaseuttien saaminen mukaan lääkehoidon suunnitteluun. Näitä säästöjä oli sitten ohjattu edelleen kliinisenfarmasian kehittämiseen.

Luentojen jälkeen vielä lounas (lohta, hyvää). Maha täynnä suunnattiin taas Dublinin etelä puolelle, minä ja Aleksi nauttimaan auringosta satamaan ja Orla tapaamaan ystäväänsä. Kesän ekan jätskinkin vedin, jamia oli. Kaikki kuvat onkin siis täältä, en kehdannut kameraa raahata konfrenssissa, mikä vähän harmittaa näin jälkikäteen, kun hotelli oli niin hieno ja varsinkin gaalaillalliselta olisi mukava ollut saada jokunen kuva.

Automatka Tullamoreen tössäsikin sitten heti alkuunsa, kun moottoritie oli tukossa liikenneonnettomuuden takia. Eihän siinä kuin Orlan kaverille vähänksi aikaa kahveelle ja uudempaa yritystä kohti keskustaa. Tullamoreen eksytiin 10 aikoihin, kaikki rättiväsyneinä. Raskas viikonloppu.

Mutta tosi positiivinen kuva jäi kyllä viikonlopusta, hieno tapahtuma. Oli hauskaa ja oppikin jotain sekä tutustui tukuittain uusiin ihmisiin ja paremmin työkavereihinkin. Pitänee harkita farmasiapäiville ja vastaaville osallistumista Suomenkin puolella. Tosin epäilen ettei ihan vastaavaa gaalaillallista Suomessa ole. Jos se on yhtä hieno, se varmaan on myös jäykempi, ei tanssimista pomon kanssa Polkka naaman tahtiin. Hienoudenhan kustantivat lääkeyhtiöt ja rentouden toivat paikalla olleet immeiset. Yllättävän paljon ja nuoria olivat muuten Irlannin sairaalafarmasistit. Paljon ideoita tuli myös sairaalafarmasian kehittämisen suhteen niin Suomessa kuin täälläkin, pitänee vähän ehdotuksia antaa kesällä KYSillä :)

"Are we human or Are we dancer?"

10-13042009 My Ocean and a Rock

Pääsiäisen viettoa siis. Suunnaksi otettiin lounais Irlanti ja Tralee. Syy oli Aleksin kaveri Mike. Mike tosin oli töissä pitkänä perjantaina, joten otimme aikamme Tullamoren päässä ja rentoilimme aamun suunnaten junalle vasta 3 jälkeen. Muutama hassu tunti junassa ja 9 aikaan Traleen asemalla. Sainpahan luettua pääsykokeeseen :)

Vastassa oli Miken isä vahvalla Kerryn aksentilla varustettuna. Pikainen automatka taloon kohtuullisen lähelle ja lämmin vastaanotto Miken porukoiden talossa. Kahveeta ja keksia ilmestyi heti nälkäisten matkaajien eteen. Paikalla oli myös Miken nuorempi veli Brendan, jonka kanssa pelailtiinkin Wiitä, kun odoteltiin Mikeä töistä. Transylvania oli aika hauska, kapuloilla sai huitoa miten sattuu ja mitä sattuu sitten tapahtui ruudulla :D Siinähän se Mikekin tuli kera vielä yhden veljen (James). Rupattelua ja töllöä kolmeen yöllä.

Aamulla ylös 9 jälkeen. Aamupalaa ja kahveeta naamaan. Yhtä äkkiä sisälle pöllähtää pari tyyppiä pyjamoissaan. No ketkäs siinä muutkaan kuin serkut naapurista, totta kai. Eli Miken isällä (Michael, mikä on myös Miken oikee nimi) on kaksois veli Tim. He on molemmat puuseppiä, asuu vierekkäin ja rakentaneet talonsa toistensa peilikuviksi. Wizard! Miesten yhteissä työpajassa oli myös laudat säilytyksessä. Vuorovesi oli kuitenkin aamusta alhaalla, joten päätettiin kävästä paikallis historiaa oppimassa museossa ja samalla katella vähän kaupunkia. Museon hienoin osuus oli keskiaikaisen traleen kopio museon kellarissa. Pääsi siis käppäilemään mukavan aidon tuntuisessa keskiaikaisessa kaupungissa (jopa virtsa haisi, kun tultiin kohtaan jossa kerrottiin avoimesta viemäröinti järjestelmästä, eli ojasta keskellä katua).

Museon jälkeen murkinaa naamaan, laudat autoon ja auto kohti rantaa. Siinä ajellessa aamun sateet kaikkosivat ja rannallekkun päästiin oli aurinko jo täydessä terässä. Pelkona oli ettei aaltoja olisi, sää ei ollut suotuisa, mutta onneksi aaltoja oli. Ei tosin mitään ideaalisia aloittelija surffaukseen. Tämä selvisi nopsaan, kun suunnattiin lautojen (oli vain kaksi) Brendanin kanssa kohti aaltoja. Melkein enemmän aikaa kului veden alla meren suolaisuutta ihmetellessä (on muuten TOSI suolaista, ei ois uskonut) kuin veden päällä. Miken mukaan aallot oli kyllä voimakkaita (paiskasivat pinnan alle/kiviin veden alla), mutta eivät kantavia. Lisäksi ne murtuivat moneen kertaan ja tulivat epäsäännölisesti, mikä teki surffauksesta vähän hankalampaa. Mike sai koko reissulla yhden aallon (vaikka kohtuu kokenut onkin), kaikki muut sai tyytyä melkein saatuihin aaltoihin ja selityksiin, miksi se laudalle nousu ei nyt sitten onnistunutkaan :) Bodyboardilla kelluminen sujui vähän helpommin. Sain myös hommattua kesän ensimmäisen auringon pistoksen ja järkkärini näyttö ja automaattitarkennus plus muutama muu ominaisuus päättivät lopettaa toimintansa kiitokseksi kosketuksesta meriveden kanssa...

Surffin jälkeen ajeltiin vähän maisemia tarkistamassa ja fish and chipsien jälkeen suunnattiin kotia päin. Kotona odottelikin Miken vaimo Jia ja heidän 1 vuotias tyttönsä. Söpö kuin mikä ja niin iloinen ja eläväinen, että valloitti kaikkien sydämet samoin tein. Illalla koitettiin vielä paikallista baariakin, sieltä löytyi Harp:ia, joka oli pahaa. Auringon pistoskin alkoi tuntua kivalta, joten oma tuoppini väheni korkeintaan kolmas osan koko illan aikana... Kaikki muutkin oli aika väsyjä, joten pikaisesti eksyttiin takaisin petiin ja koisimaan.

Pääsiäissunnuntaina Miken isä ja äiti meni kirkkoon, me suunnattiin rantoja ihmettelemään. Huh että niitä riittää. Meri tuuli vaan puhaltaa ja vieressä pellolla lehmät syö heinää, ihmiset on rannalla ja horisontissa kajastaa vuoria, jotka uppoaa takaisin mereen. Hienoa kerrassaan. Jos jonnekin Irlannissa haluaa tulla maisemia ihmettelemaan, niin Kerryn kreivikunta voisi olla aikasen hyvä paikka aloittaa. Vielä kun sais lunta vuorille (että pääsis laskemaan, tietty) niin muuttaisin tänne heti :)

Miken isän palattua pakattiinkin vähän lämpimämpää päälle ja suunnattiin kohtu Mt. Brandonia, Irlannin toiseksi korkeinta vuorta. Näkyy myös yllä olevassa ranta kuvassa, toinen huippu oikealle siitä huipusta joka näyttää isoimmalta, sitä kuitenkaan olematta. Auto jätettiin viereiselle nyppylälle ja sitten alettiin tarpoa läpi lammaslaumojen kohti vuorta. Parin tunnin kipuamisesta huipulle suurin osa oli kohtuullisen nopeasti nousevaa, mutta käveltävissä olevaa, maastoa, välistä vähän kapeampana nuorana läpi kivien, välistä leveämpänä. Ensin periaatteessa kierrettiin vuori, jonka juurelle jätettiin auto. Tämä tekemällä päästiin hienoon bowliin, missä oli useampi vuoristo lampi ja huikeat maisemat mäkeä ylös. Tässä meinasi usko loppua, vastassa oleva seinämä näytti hiukkasen liian kohtisuoralta ja kivet perin teräviltä. Mutta kiipeamään päästessä tämä osoittautui perin hauskaksi osuudeksi, käsiäänkin pääsi käyttämään usempaan otteeseen. Huipun kupeeseen kivuttuamme loppumatka sujui taas helpommin. Tuuli vaan jostain kumman syystä oli vähän kovempi, kunnon puuskassa ei etiä päin päässyt sitten millään. Huipulle kuitenkin eksyttiin ja pilvessähän se oli. Muutama turistikuva ja eväitä popsimaan. Sitten paluu matka, jolloin jyrkkakohta osoittautui paljon hankalammaksi tulla alas. Ainakin tämmöiselle korkeapaikka tietoiselle talssiminen liukuvien kivien päällä perse kiinni vuoren seinässä katse vakaasti reilussa pudotuksessa oli kokemus. Valitettavasti paluumatkall oli myös vähän ongelmia, kun Miken isä sai pahahkon hypoglykemia kohtauksen, josta toipuminen keski muutaman hetken. Miken käsikynkässä saatiin isäkin vuorelta alas. Ongelman juuri oli verensokerimittari, joka ei toiminut vuoren kylmässä ilmassa... Suomeen pitäs testattavaksi tuoda tuommoiset.



Jalat väsyneinä suunnattin kämpille, naapurissa odottikin jo Jamesin synttäreiden kunniaksi pystyyn pistetty barbaque. Käytännössä kotibileet siis. Hauskaa oli, James varsinkin oli aikamoinen jutun iskijä, kertoili perin hauskoja juttuja edellisistä kesistä kun oli ollut hengenpelastajana. Juhlat jatkuivat keskustaan noin 12 aikaan, meidän suunnatessa takaisin toiselle puolelle ottamaan Pääsiäissunnuntain klo 12 kakkua ja teetä. Oltiin siis päätetty suunnata rannalle vielä seuraavana aamuna ennen junan lähtöä.

Aamulla aikainen herätys, naamaan ruokaa, kamppeet kasaan ja surffikamat autoon. Mike ja James eivät saaneet herättyä ajoissa, joten suuntasimme rantaa kohden Miken isän kanssa. Aallot oli littanoita, mutta sehän ei innokkaita suomipoikia haitannut, vaan laudan kanssa mereen lykättiin oli keli kuin keli. Miken isä ei edes jaksanut noiden aaltojen takia vaivautua. Meille olivat passeleita, enää ei tuntunut että hukkuu joka aallon jälkeen ja laudallekin pääsi. Muutamassa hetkessä aaltojen huonous kuitenkin selkisi. Vaikka laudalle pääsikin helposti, oli aallokko niin pientä, että se ei jaksanut kantaa oikein minnekään. No saatiin silti hyvä tunti rymyttyä ja hyvä fiilis jäi kyllä, kun auringossa köllötellessä katseli Kerryn ihmeellisiä maisemia.

Mike ja James olivat koittaneet meitä metsästää, kun olivat heränneet, mutta eivät olleet löytäneet. Hiukan evästä heitettiin vielä napaan, kiitettiin vieraanvaraisuudesta ja suunnattiin junalle. Pääsiäisruuhkahan se siellä odotti. Melkein kuuden tunnin matkalla istumaan pääsin vain ekalla ja vikalla välillä (3 vaihtoa mahtui reissuun). Hiukan meinasi jalkoja puuduttaa surffauksen ja kiipeämisen jäliltä. Siinä seisoskellessa sitä vaan tuumi, että olipa mahtava reissu. Tosi hienoja ihmisiä oli Mike perheineen, Kerry oli ehdottomasti kaunein paikka tähän menessä ja meri oli aivan mahtava. Surffaustakin tuumin. Perin mukavaa puuhaa, totaalisen erillaista kuin snoukkaus tai skedeeminen, aaltojen kanssa painiessa ja epätoivoisesti niiden lukemista yrittäessä osasi arvostaa sen hankaluutta kyllä. Ehket silti sydämmeni sykkii koviten lumen päällä liitelylle, asia voisi olla tosin toisinkin, jos takapihalla olisi tämmöiset aallut kuin täällä :)

"And a rovin' a rovin' a rovin' I'll go, for a pair of brown eyes"