Niin se vain pyörähti viimeinen viikko harjoittelua käyntiin, eikä nyt puhuttu kauhean pitkästäkään viikosta, kun oltiin pyydetty perjantai vapaaksi ja maanantai oli vapaata noin muutenkin. Jätän ammatillisen pohdinnan ala sosiaalifarmasia toiseen kertaan, nyt perinteisempää matkaraporttia.
Eli keskiviikko iltana saapui Jarno paikalle, sattui vielä junansakin rikkomaan niin saapui reilun tunnin myöhässäkin. Oikeestaan keskiviikkona ei sen kummempaa, kuulumisien vaihtoa ja väsynyttä puheen sorinaa. Tosin saatiin Elainelta läksiäislahjaksi pari Hurling-mailaa, jotka tällä hetkellä matkaa pakettina lonkkudekin kanssa jossakin kohti Kuopiota.
Torstaina olikin sitten viimeinen päivä töissä. Olin varoittanut henkilökuntaa etukäteen kameran läsnäolosta apteekissa, joten kuviakin saatiin suurimmasta osastta edes jonkinmoisia. Aamulla oli kahvee tarjoilu ja kaikkee syötävää ja mukavaa jutustelua. Muuten päivä meni aika normisti, koitin saada reumasysteemit valmiiksi. Sitten sitä jo lähdettiinkin viimeistä kertaa töistä, kulkulupa vartioille ja vähän haikeella ololla polkemaan kohti Ellua. Niin skedellä olin tulut töihin (Jarno oli samalla polkenut kattomaan ihmeellistä Tullamorea) ja puvunhousuissa, kauluspaidassa ja solmiossa tempaisin sitten takaisin päin, harmi kun ei kuvaa tullut. Alla ensin kuva farmasistien toimistosta, jossa iso osa harjoittelua kului, toinen on jakelusta.
Illalla oli sitten paikallisessa pubissa kokoontuminen henkilökunnan kanssa jäähyväis yhille. No omalla kohdalla yheet venyi, kun kaikki tarjoili pintin jos toisenkin, ei kerennyt yhtään loppuun tyhjentää kun edessä oli toinen... Hyvää jutustelua ja mukavaa tunnelmaa. Yllättävän myöhään viipyi suurin osa vaikka seuraavana päivänä töihin heidän mennä piti. Tämmöiset tilaisuudet on kyllä mukavia, tutustuu ihmisiin eri tavalla kun ei ole työpaikan rutiinit enää voimassa. Olisi voinut olla vastaava tilaisuus ihan hyvä myös harjoittelun alkupuolella, että ois vielä paremmin ihmisiin tutustunut.
Perjantaina sitten heräiltiinkin pakkaamiseen. Elaine lähti töihin ja kun ei tiedetty mihin junaan keretään kantamuksinemme niin sanoimme hyvästit jo silloin. Mahtava paikka oli kyllä asustella ja tosi mukava immeinen Ellukin. Ja taidettiin saada vakuutettua tulemaan Suomeenkin tutustumaan elokuun alussa. No kun krääsää oli enemmän kuin laki sallii, niin eihän se ihan niin nopsaan mennyt, että ois aijemmin keretty mihinkään junaan, niin Ellulta pöllitiin vielä kyyti sairaalalle hänen lounastauollaan (käy syömässä aina kotona) ja käppäiltiin siitä asemalle, matkalla nakkasin dekin ja mailat postiin. Juna Heustonille ja siitä käppäily Four Courtsiin, mikä oltiin jo aijemmin todettu toimivaksi hostelliksi.
Kamat siis hostelliin ja sieltä sitten lähettiin ruokaa etsimään. Päädyttiin Havannaan, kuuba tyyppiseen ravintolaan, jossa sain erittäin hyvää lammasta ja kun punkku pullokin eksyi pöytään, niin oli perin hyvä ateria. Muutkin nauttivat omistaan, eli tätä voi kyllä suositella hyväksi huikopaikaksi. Ruoan jälkeen pööpöiltiin vähän katuja ja päätettiin käväistä Ossin torstaina antamalla parhaat pubit Dublinissa -listalla olevassa ja Jimin suosikkipaikassa, eli The Mulliganissa (tai joku tosi lähellä tuota oleva kirjoitusasu, tai sitten ei ihan niin lähelläkään). Ensimmäinen perinteistäkin perinteisempi pubi Dublinissa, siis semmoinen joka ei ollut turistien täyttämä, josta sai Beamishia hanasta ja jossa puheen sorina oli hyvällä tasolla ja istumapaikasta neljänhengen porukalle ei tietoakaan. Siinä vähän rugbya kateltiin ja tuumailtiin elämän menoa.
Sitten tarvottiinkin pakko näyttää paikkaan, eli Porterhouseen, maistelin ennestään tuntematonta irlantilasta tummaa Bockia (hyvää) ja vähän myöhemmin Connemara viskiä, mikä oli tosi hyvää. Siis tosi hyvää. Niin hyvää että meinasi lentokentällä aiheuttaa Aleksille ja Jarnolle päänvaivaa, mut siihen myöhemmin.
Tässä vaiheessa Minna ja Aleksi sanoivat yöt ja suuntasivat hostellille, minä ohjasin itseni ja Jarnon paikallisen musiikin perässä Stags Headiin. Paikallistahan ne soitteli ja sekaan folkia amerikan mantereelta. Ok setti, jututettiin Seatlelaista hoitajaa ja labran työntekijää. Bändin lopetellessa suunnattiin hostellille koisimaan.
Lauantaina koluttiinkin sitten Dublinin pikku putiikkeja, mukaan tarttui jokunen cd, enemmänkin tavaraa ois löytynyt kun törmäilimme käytetyn tavaran paikkoihin (joita ei pitänyt Dublinissa vihreän puolueen jäsen Ossin mukaan olla...), painorajoitukset vain hillitsivät suurimmat ostos halut.
Oottelimme myös Pauliinaa, joka saapui lauantaina Minnan kaveriksi harjoittelemaan Tullamoren sairaalaan. Aleksi ja Minna lähti Pauliinaa vastaan ja myö Jarnon kanssa heitettiin läjään pastaa tuoreista kamoista mitä oltiin ostetttu aijemmin torilta. Pastaveden kiehuminen kesti pienen ikuisuuden ja Pauliinakin kerkesi kevyesti mukaan syömään. Ruoan jälkeen suunnistettiin Jamesonin tehtaalle, mutta lafkan viimeinen kierros oli jo myyty loppuun, joten se turistiryysä jäi nyt kokematta. Pauliina kävi heittämässä kamansa Ossille (missä oli yötä) ja sitten suuntasimme vielä viimeisen kerran kohden Dublinin baareja.
Ekana eteen sattui kolmesta tilasta koostuva pubi Ossin listalta. Eli yläkerrassa normi pubi, alhaalla ilmeisesti indiepuoli (kiinni) ja hevipuoli. Perin suomalainen olo tuli hevipuolella, kun Irlannin ainoat neljä hevistiä olivat siellä meidän kanssa. Yksi tuli vielä kitaran kanssa ja mie jo elättelin toiveita livemusiikista, vaan ei, tyyppi rupesi vaan soittamaan biisien tahtiin ilman että kytki kitaraa mihinkään. Eihän siitä tiennyt miten oikein se meni, kun kukaan ei kuullut, mutta ainakin tosi kovat ilmeet tyyppi väänsi naamalleen kitaraa näppäillessään. Ihme tyyppi.
Seuraavissa kohteissa paljastuikin Ossin oikeasiipisyys, jostain syystä pelkkää marmoria oleva pubi ei liikaa houkutellut, varsinkaan kun puku ei ollut sattunut päälle hostellilta lähtiessä. Totesin että aika ottaa suunnaksi keskustan ulkopuoli ja Trinityn takaa löytyvä The Gingerman. Tämä osoittautui erittäin hyväksi päätökseksi, mukava paikka joka tarjoili Corkilaisen mikropanimo Fransischan wellin olusia (halvalla) ja hyvää ruokaa sopu hintaan. Eikun vaan sormiruokaa pöytätäyteen ja hyvät oluset käsiin. Hyvää tunnelmaa riitti. Matkan väsyttämä Pauliina lähti Minnan ja Aleksin kanssa lepiä ottamaan, minä ja Jarno jatkoimme iltaa italialaisseurueessa (ei täällä irkkuihin tutustu niin millään). Hauskaa oli ja kun pimeässä käppäilimme reilun puolisen tuntia takaisin hostellille, tuumin että onhan se Dublin aika kaunis yöllä.
Sunnuntaina olikin sitten alkuun epätoivoinen pakkaaminen, joka kääntyi toivon puolelle kun kamat oli kohtuu hyvässä setissä messissä. Hyvillä mielillä suuntasimme Irlantilaiselle aamiaiselle. Siisti paikka löydettiinkin, mukava tunnelma, ikävä kyllä itse aamiainen oli aika tönkkö, huonoin irkkuaamiainen tähän mennessä, vaikka sainkin mustaa vanukastakin maistaa. Viimeiset paistattelut Liffeyn rannalla auringossa ja kamat kantoon ja kohti Dublinin kenttää Jarnon tinkimällä taksilla. Kentällä kohtuu helppo tavaroiden tasaus laukkuihin, niin että kaikkien käsimatkatavarat oli kohtuu tukossa ja ruumakassit aikasen lähellä tasaa 15 kg. Kaikki kuitenkin mukaan mahtui ja oli chilli olo, kun stressi noista painorajoituksista lähti. Hyvää siinä oli se, että oli hyvä syy luopuo tarpeettomista tai rikkinäisistä asioista.
No siinä sitten kun oltiin kentällä niin kiersi huhu, että tax free kamat sais viedä normikassin lisäksi koneeseen. Tämä toiveellisuus nousi sille tasolle, että päätettiin hommata Irish Mistiä, mitä ei suomesta saa ja mikä oli hyvää likööriä, jonka hommaaminen oltiin unohdettu paino/tila ongelmien takia. No huhuhan sitten tietty oli kuten huhut aina, ja ennen koneeseen menoa ahdettiin vielä pari pulloa jo täpötäysiin kasseihin. Lopulta minun toinen työkenkä löysi paikkansa kassini juomapullo taskusta ja yksi pullo ei oikeastaan edes ollut kassissa vaan vain Jarnon kassin läpän alla. Koneeseen kuitenkin päästiin.
Lento meni hitaasti ja Irlannin auringonpaiste vaihtui Suomen sateeksi. Käsitavarat tyhjään rinkkaan ja Aleksin kaverin kyydillä kohti Tamperetta ja Pekan ja Katjan kämppää. Jarno heivattiin omalle kaverilleen jaloista pyörimästä. Illalla vielä suunnattiin London pubiin Ullaa tapaamaan ja stand upia kuuntelemaan. Ullaa oli tosi mukava nähdä, mutta muuten mesta oli kyllä aika huono esitys london pubista, vain yhtä enkku olutta hanassa ja 3 euron narikka...
Maanantaina sitten heräiltyämme käväisimme aamiaisella lounasravintolassa (nukuttiin pitkään) joka teki hyvää kasvispöperöä ja jonka nimeä en muista kuolaksenikaan (Co jotakin ehket). Hyvä paikka kuitenkin Tammelassa. Sen jälkeen torille aurinkoa paistattelemaan ja jätskiä syömään. Tuli kyllä mukava olo olla Suomessa, kun tietää että kelit tästä vielä lämpenee ja päivä pitenee. Aleksille iski tukkakammo ja se meni kerittäväksi, kun me muut mentiin kämpille syömään suklaata (paitsi Katja joka oli karkkilakossa ja söi vaan jugurttirusinoita :)). Aleksi kun saatiin takas lyhyemmällä tukalla varustettuna, niin olikin aika lähteä Tampereen keskustaan kahville. Sateessa käppäiltiin (rakeitakin tuli) ja kuppi kuumaa maistui korvapuustin kanssa aikasen hyvältä. Paikka oli saman tyyppinen kuin kaneli, isommat tilat vain. Kunhan pakollinen kofeiiniannos oli saatu nautittua, suunnattiin Pekan ja Katjan apteekit (ja Tampereen keskusta) tsekkaamaan. Allia ihmeteltiin ja totesin, että ihan hyvät tekstit siellä farmaseutin neuvonnan tueksi paketin takaa löytyi. Suunnaksi otettiin näköalatorni, joka oli kuuluisampi melkein munkeistaan kuin tornistaan. Tornin näkymät oli kyllä hiennot. äkyi hyvin suomalaisen ja irlantilaisen rakentamisen erot. Cork joka oli Tampereen kokoinen kaupunki jatkui loputtomiin, kun taas Tampere oli nätisti yhdellä niemellä. Corkissa suurin osa taloista oli 2 kerroksisia, kun taas Tampereelta sai etsiä alle 5 kerroksista taloa. Niin ja ne munkit oli hyviä, ei voi muuta väittää.
Munkkiloilta syömään tortilloja Pekalle ja Katjalle ja sitten testaamaan Suomen mikropanimotarjontaa panimoravintola Plevnaan (taaskin voi olla nimi väärin). Hyvää oli stoutti (vahvaakin) ja hyvältä näytti ruokalista, tänne siis uudestaan kun Tampereelle eksyy. Siitä suuntasimme sitten Hemingwayhin joka oli viihtyisä, mutta kallis. Mukavat nahkasohvat oli :) Siitä sitten taas koisimaan.
Tiistaina olikin sitten matkan loppu, aikataulut natsasi parhaiten noin kahelta lähteneeseen junaan, joka ei juna ollut ensinkään vaan bussi, jolla sitten pääsi jyväskylään ja josta sitten junalla Kuopioon. Ostin Savon Sanomatkin Jyväskylästä, että pääsee taas paikalliskuviohin messiin. Liian tavaran määrän huomasi kun raahsi ne asemalta kämpille, mutta olihan se mukava palailla omaan huoneeseen. Kaikki oli jota kuinkin ennallaa, pelottavankin, kun tuolin selkämykselle jättämäni paita oli siinä vieläkin 3kk jälkeen. Home sweet home ja silleen :)
“Hold me close to your chest, so I know your beating heart is true”
Mun täytyy kyllä myöntää että oon unohtanu jo ihan liian monta juttua - hyvä lukea niitä täältä :D Ja toisekseen kiva lukea teidän loppumatkasta, kesti ikuisuus kuulla että ootte päässy kotiin.
VastaaPoistaHmm... Tuli vähän ikävä sun luona oloa, siellä on niin paljon tuttua... Reilu viikko enää, sit ollaan hetken siellä taas kaikki ^^