10-13042009 My Ocean and a Rock

Pääsiäisen viettoa siis. Suunnaksi otettiin lounais Irlanti ja Tralee. Syy oli Aleksin kaveri Mike. Mike tosin oli töissä pitkänä perjantaina, joten otimme aikamme Tullamoren päässä ja rentoilimme aamun suunnaten junalle vasta 3 jälkeen. Muutama hassu tunti junassa ja 9 aikaan Traleen asemalla. Sainpahan luettua pääsykokeeseen :)

Vastassa oli Miken isä vahvalla Kerryn aksentilla varustettuna. Pikainen automatka taloon kohtuullisen lähelle ja lämmin vastaanotto Miken porukoiden talossa. Kahveeta ja keksia ilmestyi heti nälkäisten matkaajien eteen. Paikalla oli myös Miken nuorempi veli Brendan, jonka kanssa pelailtiinkin Wiitä, kun odoteltiin Mikeä töistä. Transylvania oli aika hauska, kapuloilla sai huitoa miten sattuu ja mitä sattuu sitten tapahtui ruudulla :D Siinähän se Mikekin tuli kera vielä yhden veljen (James). Rupattelua ja töllöä kolmeen yöllä.

Aamulla ylös 9 jälkeen. Aamupalaa ja kahveeta naamaan. Yhtä äkkiä sisälle pöllähtää pari tyyppiä pyjamoissaan. No ketkäs siinä muutkaan kuin serkut naapurista, totta kai. Eli Miken isällä (Michael, mikä on myös Miken oikee nimi) on kaksois veli Tim. He on molemmat puuseppiä, asuu vierekkäin ja rakentaneet talonsa toistensa peilikuviksi. Wizard! Miesten yhteissä työpajassa oli myös laudat säilytyksessä. Vuorovesi oli kuitenkin aamusta alhaalla, joten päätettiin kävästä paikallis historiaa oppimassa museossa ja samalla katella vähän kaupunkia. Museon hienoin osuus oli keskiaikaisen traleen kopio museon kellarissa. Pääsi siis käppäilemään mukavan aidon tuntuisessa keskiaikaisessa kaupungissa (jopa virtsa haisi, kun tultiin kohtaan jossa kerrottiin avoimesta viemäröinti järjestelmästä, eli ojasta keskellä katua).

Museon jälkeen murkinaa naamaan, laudat autoon ja auto kohti rantaa. Siinä ajellessa aamun sateet kaikkosivat ja rannallekkun päästiin oli aurinko jo täydessä terässä. Pelkona oli ettei aaltoja olisi, sää ei ollut suotuisa, mutta onneksi aaltoja oli. Ei tosin mitään ideaalisia aloittelija surffaukseen. Tämä selvisi nopsaan, kun suunnattiin lautojen (oli vain kaksi) Brendanin kanssa kohti aaltoja. Melkein enemmän aikaa kului veden alla meren suolaisuutta ihmetellessä (on muuten TOSI suolaista, ei ois uskonut) kuin veden päällä. Miken mukaan aallot oli kyllä voimakkaita (paiskasivat pinnan alle/kiviin veden alla), mutta eivät kantavia. Lisäksi ne murtuivat moneen kertaan ja tulivat epäsäännölisesti, mikä teki surffauksesta vähän hankalampaa. Mike sai koko reissulla yhden aallon (vaikka kohtuu kokenut onkin), kaikki muut sai tyytyä melkein saatuihin aaltoihin ja selityksiin, miksi se laudalle nousu ei nyt sitten onnistunutkaan :) Bodyboardilla kelluminen sujui vähän helpommin. Sain myös hommattua kesän ensimmäisen auringon pistoksen ja järkkärini näyttö ja automaattitarkennus plus muutama muu ominaisuus päättivät lopettaa toimintansa kiitokseksi kosketuksesta meriveden kanssa...

Surffin jälkeen ajeltiin vähän maisemia tarkistamassa ja fish and chipsien jälkeen suunnattiin kotia päin. Kotona odottelikin Miken vaimo Jia ja heidän 1 vuotias tyttönsä. Söpö kuin mikä ja niin iloinen ja eläväinen, että valloitti kaikkien sydämet samoin tein. Illalla koitettiin vielä paikallista baariakin, sieltä löytyi Harp:ia, joka oli pahaa. Auringon pistoskin alkoi tuntua kivalta, joten oma tuoppini väheni korkeintaan kolmas osan koko illan aikana... Kaikki muutkin oli aika väsyjä, joten pikaisesti eksyttiin takaisin petiin ja koisimaan.

Pääsiäissunnuntaina Miken isä ja äiti meni kirkkoon, me suunnattiin rantoja ihmettelemään. Huh että niitä riittää. Meri tuuli vaan puhaltaa ja vieressä pellolla lehmät syö heinää, ihmiset on rannalla ja horisontissa kajastaa vuoria, jotka uppoaa takaisin mereen. Hienoa kerrassaan. Jos jonnekin Irlannissa haluaa tulla maisemia ihmettelemaan, niin Kerryn kreivikunta voisi olla aikasen hyvä paikka aloittaa. Vielä kun sais lunta vuorille (että pääsis laskemaan, tietty) niin muuttaisin tänne heti :)

Miken isän palattua pakattiinkin vähän lämpimämpää päälle ja suunnattiin kohtu Mt. Brandonia, Irlannin toiseksi korkeinta vuorta. Näkyy myös yllä olevassa ranta kuvassa, toinen huippu oikealle siitä huipusta joka näyttää isoimmalta, sitä kuitenkaan olematta. Auto jätettiin viereiselle nyppylälle ja sitten alettiin tarpoa läpi lammaslaumojen kohti vuorta. Parin tunnin kipuamisesta huipulle suurin osa oli kohtuullisen nopeasti nousevaa, mutta käveltävissä olevaa, maastoa, välistä vähän kapeampana nuorana läpi kivien, välistä leveämpänä. Ensin periaatteessa kierrettiin vuori, jonka juurelle jätettiin auto. Tämä tekemällä päästiin hienoon bowliin, missä oli useampi vuoristo lampi ja huikeat maisemat mäkeä ylös. Tässä meinasi usko loppua, vastassa oleva seinämä näytti hiukkasen liian kohtisuoralta ja kivet perin teräviltä. Mutta kiipeamään päästessä tämä osoittautui perin hauskaksi osuudeksi, käsiäänkin pääsi käyttämään usempaan otteeseen. Huipun kupeeseen kivuttuamme loppumatka sujui taas helpommin. Tuuli vaan jostain kumman syystä oli vähän kovempi, kunnon puuskassa ei etiä päin päässyt sitten millään. Huipulle kuitenkin eksyttiin ja pilvessähän se oli. Muutama turistikuva ja eväitä popsimaan. Sitten paluu matka, jolloin jyrkkakohta osoittautui paljon hankalammaksi tulla alas. Ainakin tämmöiselle korkeapaikka tietoiselle talssiminen liukuvien kivien päällä perse kiinni vuoren seinässä katse vakaasti reilussa pudotuksessa oli kokemus. Valitettavasti paluumatkall oli myös vähän ongelmia, kun Miken isä sai pahahkon hypoglykemia kohtauksen, josta toipuminen keski muutaman hetken. Miken käsikynkässä saatiin isäkin vuorelta alas. Ongelman juuri oli verensokerimittari, joka ei toiminut vuoren kylmässä ilmassa... Suomeen pitäs testattavaksi tuoda tuommoiset.



Jalat väsyneinä suunnattin kämpille, naapurissa odottikin jo Jamesin synttäreiden kunniaksi pystyyn pistetty barbaque. Käytännössä kotibileet siis. Hauskaa oli, James varsinkin oli aikamoinen jutun iskijä, kertoili perin hauskoja juttuja edellisistä kesistä kun oli ollut hengenpelastajana. Juhlat jatkuivat keskustaan noin 12 aikaan, meidän suunnatessa takaisin toiselle puolelle ottamaan Pääsiäissunnuntain klo 12 kakkua ja teetä. Oltiin siis päätetty suunnata rannalle vielä seuraavana aamuna ennen junan lähtöä.

Aamulla aikainen herätys, naamaan ruokaa, kamppeet kasaan ja surffikamat autoon. Mike ja James eivät saaneet herättyä ajoissa, joten suuntasimme rantaa kohden Miken isän kanssa. Aallot oli littanoita, mutta sehän ei innokkaita suomipoikia haitannut, vaan laudan kanssa mereen lykättiin oli keli kuin keli. Miken isä ei edes jaksanut noiden aaltojen takia vaivautua. Meille olivat passeleita, enää ei tuntunut että hukkuu joka aallon jälkeen ja laudallekin pääsi. Muutamassa hetkessä aaltojen huonous kuitenkin selkisi. Vaikka laudalle pääsikin helposti, oli aallokko niin pientä, että se ei jaksanut kantaa oikein minnekään. No saatiin silti hyvä tunti rymyttyä ja hyvä fiilis jäi kyllä, kun auringossa köllötellessä katseli Kerryn ihmeellisiä maisemia.

Mike ja James olivat koittaneet meitä metsästää, kun olivat heränneet, mutta eivät olleet löytäneet. Hiukan evästä heitettiin vielä napaan, kiitettiin vieraanvaraisuudesta ja suunnattiin junalle. Pääsiäisruuhkahan se siellä odotti. Melkein kuuden tunnin matkalla istumaan pääsin vain ekalla ja vikalla välillä (3 vaihtoa mahtui reissuun). Hiukan meinasi jalkoja puuduttaa surffauksen ja kiipeämisen jäliltä. Siinä seisoskellessa sitä vaan tuumi, että olipa mahtava reissu. Tosi hienoja ihmisiä oli Mike perheineen, Kerry oli ehdottomasti kaunein paikka tähän menessä ja meri oli aivan mahtava. Surffaustakin tuumin. Perin mukavaa puuhaa, totaalisen erillaista kuin snoukkaus tai skedeeminen, aaltojen kanssa painiessa ja epätoivoisesti niiden lukemista yrittäessä osasi arvostaa sen hankaluutta kyllä. Ehket silti sydämmeni sykkii koviten lumen päällä liitelylle, asia voisi olla tosin toisinkin, jos takapihalla olisi tämmöiset aallut kuin täällä :)

"And a rovin' a rovin' a rovin' I'll go, for a pair of brown eyes"