22-29042009 My Wildcats, Sex Pistols and Kerrymen

Viikon tauko, hyvä syy, oli tekemistä, heh, mutta joo aloitetaan alusta, eli viime keksiviikosta.

Silloin tempaistiin töiden jälkeen Dublinin junaan. Dublinin asemalla olikin oottamassa Kanadan ihme, eli Annina varustetuuna oat of my mind cänädä aksentilla (tämän aksentin ansiosta meitä ei enää luultu joka paikassa saksalaisiksi, vaan jenkeiksi... parannus? ei voi tietää). Suunnaksi kissa maa, eli Kilkenny. Junaan siis kuulumisia vaihtamaan.

Kilkennyyn saavuttiin kohtuu myöhään, joten ensimmäinen tavoite oli hostellin löytäminen, myös nälkä oli, joten matkalla mukaan tartui leipää ja hilloa. Asetuttuamme hienoimpaan hostelli huoneeseen missä on oltu, lähettiin pubiin, koska niin vain tehdään Irlannissa. Suunaksi Kytelers Inn, joka oli nimensä saanut noidasta joka oli täällä poltettu. Hyvää musiikkia ala mies ja kitara ja siisti vanha tunnelma. Hieno paikka, jossa oli mukava yksillä kävästä ennen kuin väsyneenä koisimaan mentiin.

Aamulla Irlannin parhaaseen suihkuun ja nokka kohti Kilkennyn linnaa. Tämä on siis Kennyn päänähtävyys ja on joenvarrella varsin näyttävä ilmestys. Sisällä oli tehty paljon kunnostustöitä ja monet huoneista olivat perin hienoja, tosin hiukan tyhjähköjä, mutta jälleen tuli kyllä ylemmän luokan elämisen tunnelma hyvin perille. Luokka erot olleet aika hurjaa luokkaa. Mutta tilukset oli mukavat käppäillä. Niin juuri missään ei saanut tällä reissulla kuvia ottaa sisällä, niin vaan ulkoversioita on nyt tarjolla. Tiluksilla tosiaan on lenkkipolkuja ja leikkikenttiä ja sen semmoista. Puisto siis.

Sitten syömään skonssit ja ihmettelemään TK-maxxia. T-paitoja mukaan tarttui. Sitten Hostellille tekemään wokkia. Ja sitten baarikierros. Pump house oli mukava istuskelupaikka, hyvää musiikkia eikä liian kovalla (niin ja ei se takkatulikaan haitannut kun oli satanut pari päivää putkeen ja kamppeet märkinä). Sen jälkeen pintaliidompi, mutta kuitenkin mukava pubi, eli Left Bank. Iso ja iso oli vessakin, Aleksia ihan pelotti. Mut siellä kehta viiniäkin tilailla. Illan päätteksi temmottiin kuuluisaan Matt the Millersiin jossa oli ihan ok coveri bändi ja hyvä fiilis. Tanssijalkaakin sai nostaa. Perin hyvä ilta siis.

Aamulla taas Irlannin paras suihku ja kohti katetraaleja. Parikin mahtuu samaan kaupunkiin kun on katolinen ja protestantti. Oli muuten protestantti hienompi kuin katolinen, paremmat fyffet tullu. Niin Kilkennyhän on keskiaikainen kaupunki, eli protestantit asui paremmalla puolella ja irlantilaiset katoliset erillisessä Irish townissa siinä vieressä (missä meidän hostellikin oli). Muutenkin katukuvassa oli paljon pieniä sivukujia. Jos idylistä irlantilaista kaupunkia haluaa katella niin Kilkenny on aika hyvä vaihtoehto.

Katetralikimaran jälkeen junaan ja nokka takas Dubliniin. Väsynyt perjantai, eli kamat hostelliin ja lepoa ja ruokaa. Sitten Irlannin parhaaseen rokkibaariin, eli Whelansiin (ei se paras ole, Dublinin korkeintaa, eli irlannin, eli ehket se on). Hieno paikka ja hämyt bändit. Ensin oli mies ja kone ja kitara setti, eli yksinäinen kaveri soittamassa kitaraa ja koskettimia ja taustat koneelta. Hieno setti, aika haaska. Sitten tuli pääesiintyjä jonka jokainen bändin jäsen näytti siltä ettei kuulu kyllä mihinkään bändiin. Mut musiikki oli hyvää, pop-rockia hämyttely jaksoilla. CDnkin mukaan sai.

Seuraavan päivänä suunnaksi eka Bodies näyttely. Eli oikeita ihmisruumiita jotka oli säilötty ja sitten aseteltu niin että elimistön eri osat näkyy. Huhut liikkuu että ruumiit oli kiinalaisilta vangeilta. Tiedä sitten, mutta anatomia selkeni taas kertarysäyksellä ja paljon. Tästä sai varmasti paljon enemmän irti kun anatomia oli tuttua ennestään, koska minusta itse näyttely ei nyt ollut niin mielenkiintoinen, itse tutkimalla sai enemmän irti kuin esitteitä. Mukava oli bongailla eri rakenteita. Mukaan tarttui myös anatominen sydän avaimenperä ja luusukat. Grand!

Sitten vähän shoppaamista ja kahveet Bewleysissä ja sitten kansallisgalleriaan (taas) ihmettelemään taidetta. Hienoa oli. Sitten taas lepiä ja ruokaa ja sitten maistelemaan microbreweryn ihmeitä porterhousessa. Edelleenkään ei voi kuin ihmetellä miten siisti pubi se on (ketju siis, mut kuitenkin). Käytiin myös kokeilemassa Mother rehappiä (joku muu sen oikee nimi oli, noin sen luin), mut oli lama pistänyt sille lapun luukulle. Turistirysä, vanhin baari irlannissa, kautta hostelliin koisimaan.

Aamulla ylös ja apatchi aamiainen naamaan ja kirjakauppaan. Kirjoja läjä, Annina osti 3, ja sitten kohti päivän päähäppeninkiä eli jalkapallo matsia (ei mitään socceria vaan ihan ehtaa Gaelilaista jalkapalloa). Hämäännyttyämme hiukan ensin siitä että liput piti ostaa omakotitalosta suuntasimme kohti Croke parkia, perin isoa stadionia, joka oli vain puoliksi täynnä. Edessä kaksi matsia viihdyttävää jalkapallo. Eli Gaelilaisessa saa palloa kuljettaa myös käsin, tosin välissä pitää pompottaa joko jalalla tai maassa, ja syöttää saa myös lentsikka lyönnillä. Niin ja normin jalismaalin päällä on vielä rugbymaalitolpat. 3 bongoa tulee normimaalista ja 1 rugbymaalista. Ja maaleja tuli ja tilanteet vaihtui ja haaskaa oli. Tosin meinattiin jäätyä kun ei taas muistanut että urheilun kattominen on kylmää puuhaa, vaikka kuinka atleeteille hiki tulisikin. Kerry miehiä hurrattiin, kaulaliinatkin ostettiin ja voittohan sieltä tuli.


Sitten juostiinkin hostellin kautta junaan, eikä tullut kiirekään, minuutti tai silleen jäi ainakin aikaa. Että ei kiire tai mitään. :) Tullamoreen siis ja väsyneinä punkkaan, kun Elaine antoi kyydin kämpille.

Maanantaina myö Aleksin kanssa painuttiin duuniin ja Annina jäi nukkumaan. Minna saapui irlantiin jo sunnuntaina, mutta niin myöhään että oli Ossilla yötä ja saapui aamupäivällä Midlandseille. Aleksi näytteli Minnalle sairaalaa kun mie paiskin töitä reumalääkeiden parissa. Sairaalassa on siis uusi konsultatti reuman ollen hänen speciaalinsa ja Kati otti hänen avustus pestin innolla harteilleen missä minä astun kuvioon mukaan ja teen taulukoita reumalääkkeiden käymisestä raskaudessa, imetyksessä ja munuaisten vajaatoiminnassa, sekä potilaille mukaan annettavia infolappusia. Mielenkiintoista puuhaa.

Lounaalle eksyi Anninakin sairaalalle ja suuntasivat bageleiden ja wrappien jälkeen keskustaan tutustumaan. Myö jatkettiin duunissa, kunnes kello löi viisi ja päästiin kauppaan ja tehtiin boxtyjä. Ei oikein onnannut. Tuli paisettua perunamuussia papukastikkeella. hyvää kuitenkin.

Tiistaina taas töihin, lounaalla taas tytöt kävi visiitillä. Illalla lähettiin Elainen kanssa keilaamaan. Hohdokkaasti meni, haaskaa oli ja pelailtiin erä bilistä ja ilmakiekkoa keilailun päälle. Sitten pakkailtiinkin Anninan laukkua ja ahdettiin sinne niin paljon tavaraa kuin vain keksittiin painorajoitusten rajoissa. Ongelmaksi muodotuu siis meillä liika tavaran määrä... ei mahda mitään, saa nähdä miten kaiken kotia saa :D Anninan matka takas pohjolaan alkoi klo 0245 kun valvomisen/sohvalla koisimisen jälkeen taksi tuli hakemaan Kilbeggannin bussi asemalle, mistä bussi vei dublinin lentokentälle, mistä Ryanair lensi klo 0700 takas Suomen suuntaa.

Tänään töissä oli mielenkiitoinen päivä. Kaatumisklinikalla oltiin Kathyn kanssa. Eli kokonaisvaltainen arviointi immeisille joilla on kaatumisia taustalla. Kathy kattoo lääkkeet, onko siellä semmoisia lääkkeitä/comboja jotka altistaa kaatumisille ja käy muutenkin ihmisten kanssa läpi mihin niiden lääkkeet on ja miten niitä käytetään. Fysioterapeutti kattoo liikkuvuutta ja antaa lihaskunto systeemejä ja neuvoo kotijuttuja ja semmoista. Sitten lekuri vielä kattoo diagnooseja ja tekee lopullisia päätöksiä lääkkeistä, tarvittavista testeistä ja scanneista ja kaikesta semmoisesta. Tosi hyvä systeemi kyllä.

Sitten vielä kun sain mielenkiintoisen reumapotilaan niin alkoi olla aikasen hyvä työpäivä noin oppimisen kannalta. Eli pääsi kattomaan taas käytäntöön niitä reumalääkkeitä mitä oli lueskellut erilaisia kaavioita ja muita tehdessä. Oli aika hankala potilas, monet lääkkeet ei käy ja reuman lisäksi on vielä mielenterveysongelmia, niin haastava potilas tosiaan.

Pikkusen alkaa olla ajatukset enemmän ja enemmän Suomessa, innolla jo odottaa että kotia pääsee kavereita moikkaamaan :)

"Sota on päättynyt, palatkaa Pariisiin!"

18-19042009 My Confrence

Pikainen neljän päivän viikko meni nopsaan. Siirryttiin taas kliiniselle puolelle, minä Kathyn (Kati) alaisuuteen ja Aleksi seurailemaan Lisaa munuaispuolelle. Kati on siis yleisfarmasisti medical tohtoreiden potilaita tuumailee. Muutama erikoisuus on kotiutuksien katsominen ja kaatumisklinikassa mukana oleminen. Kati oli poissa tiistain ja tosi kiireinen loppuviikon hänen konsultanttien ollessa päivystyksissä, joten mie sain edistettyä harjoitustyökirjaani ja kerrattua sydämen vajaatoiminnan hoitoa.

Sen verran tuli loppuviikosta mukana pyörittyä, että läjä kotiutuksia kateltiin torstaina ja perjantaina. Eli yksinkertaistettuna katellaan että on oikeat lääkkeet lähössä potilaan mukaan hänen kotiutusreseptissään, että sieltä ei löydy keskeytettyjä lääkkeitä, että annokset ja ohjeet on kohillaan jne. Hullua oli se, että eteen ei tullut kuin muutama resepti joissa EI olisi ollut jotain korjattavaa... I say. Eli paljon saatiin lekureita nykiä hihasta pikku muutoksia (muutama isompikin) tekemään. Näkipähän ettei taaskaan ole kauhean turha palvelu tuokaan.

Toista erikoisuutta, eli kaatumisklinikkaa ollaan sitten työstetty tänään ja vähän viime viikollakin. Homman nimi on, että potilaat jotka on kaatuneet, joko kotonaan/hoitokodissa/sairaalassa tulee klinikalle saamaan vähän ohjausta ja katsastusta, jotta tulevat kaatumiset vältettäisiin. Farmaseuttin tehtävä tässä on hommailla potilaiden lääkityshistoriat ja kattoo ne läp erityisesti kaatumisriskin kannalta, toki myös muiden seikkojen, puolesta ja antaa muutosehdotukset klinikkaa pitävälle lääkärille. Eli ollaan nyt hommailtu lääkityshistorioita ja tehty potilaskortteja lääkityksistä ja katottu mättääkö niissä joku, onko päällekäisyyksi, kaatumisriskin kannalta hazardeja lääkkeitä/yhdistelmiä ja puutuuko jotain lääkitystä, esim. bisfosfonaatti/kalsium+D-vit. hoito. Keskiviikkona sitten on itse klinikka, eli sen jälkeen sitten varmaan lisää, kun näen paremmin.

Mutta sitten oikeestaan viikonlopun asiaan (aikamoinen johdanto taas...), eli HPAIn konfrenssi Dublinissa. HPAI on sairaalafarmasistien yhdistys, joka järkkää vuosittaisen koulutus/kokoontumis tilaisuuden jäsenilleen. Konfrenssi oli hienossa hotellissa lentokentän lähellä, jossa ei oikein opiskelija budjetilla ollut asumista, joten kämppäsimme Orlan äidin luona Dublinin toisella puolella.

Reissu alkaa siis perjaintai illasta, kun Orla koukkaa meidät Elainen kämpiltä. Orla on siis pre-req sairaalalta, eli farmasian opintojaan vuoden harjoittelulla viimeistelevä tuleva farmasisti. Mukava nainen, jolla on jo jokunen tutkinto blakkarissa. Muutama maisteri ja muutama diplomitason koulutus suoritettuna, ikuopiskelija siis. Orlan leskiäitee asustelee Dulinin etelä puolella vähän paremmalla alueella (Bonon Dublinin kämppä on alle kilometrin päässä). Hauskana faktana Orlan äiti oli ensimmäinen katolinen naistutkija Trinity Collagessa (protestantti yliopisto). Talo olikin täynnä vanhoja kirjoja, mielenkiintoisimmasta päästä esim. 1900-luvun alusta sairaanhoitajan käsikirjaa (Orlan isoäidin peruja). Lueskeltiin siis kirjoja ja hörpittiin teetä ilta ja painuttiin nukkumaan.

Aamulla aikainen herätys, 9ltä alkoi työpajat konfrenssissa ja matkaan sai varata tunnin kun kaupungin toisella puolella oli määränpää. Hotelli osoittautui todella hienoksi ja konfrenssitilat aika sopiviksi. Kahvia hörppien sitten istuskeltiin eka työpaja, aiheena munuaispotilas. Ei hirveesti uutta, mukavaa kertailua.

Työpajan jälkeen oli pööpöilyä esittelyalueella, missä firmat myi tuotteitaan ja jakoivat krääsää. Mie välttelin turhan kaman haalimista, mukaan tartui laserkynä, muistikortti ja ei niin ilmaiset kliinisen farmasian ja stocleysin lääkeinteraktioiden käsikirjat. Ilmaista hyvää krääsää oli myös HPAIlta saatu kansio perin näppärä, tosin taisin omani jättää Orlan autoon, ainakin toivon niin, häveksyksissä se jo jokatapauksessa on :D Osa opiskelijoita keräsi kunnon settejä, kassi tolkulla tavaraa. Ilmainen roska on kuitenkin roskaa, niin en tuota hamstraamista ihan tajunnut, mutta mikäpäs siinä.

Sitten lounaalle. Perin hyvä lounas (kanasysteemiä) ja jälkkärit ja semmoiset. Sitten seuraavalle työpajalle, eli kirurgisen potilaan lääkityksiä tutkimaan. Perin pintaraapaisu oli tämä ja joissain asioissa en ollut samaa mieltä (Ossi oli myös, eli ei vain minun tuumaustani), silti jokunen hyvä juttu jäi mieleen.

Sen jälkeen olikin opiskelijoilla kolmen tunnin tauko, kun oikeat sairaalafarmasistit meni keskustelemaan yhdistyksensä tulevaisuudesta. Mentiin kävelylle hotellin edessä olevalle puistolle, joka oli ennen ollut maalaiskartonon tilukset. Aurinkopaistoi niin mikäs oli käppäillessä. Eksyttiin myös ostoskeskukseen, jossa mukaan tarttui matkakirja suomesta, joka lahjoitettiin vinkkivinkkinä Elainelle. Sen verran alkaa jo olla Suomituttuja hällä, että joutaisi sinne pohjolaan jo eksyä :)

Vähän parempaa päälle autolta (kauluspaitaa ja kravattia) ja kohti alkudrinkkejä. Eli gaalaillallinen oli edessä, joka totta kai alkaa drinkeillä. Ginitonic kädessä sitten meninkin chief pharmacistista toisen luo kun Ossi esitteli Suomen ihmeitään ja koitti saada muitakin sairaaloita ottamaan suomalaisia farmasisteja harjoitteluu. Ei palkkaa alkaa olla kovaa valuuttaa lamakaudella... Porukka oli pukeutunut perin hienosti, eli vaikka päällä oli parasta, mitä irlannin vaatekaapistani löytyy, pukeutumisstatuksemme oli ali. No pian aukesi ovet illallisen puolelle, istuttiin samaan pöytään kuin suurin osa Tullamoren farmasisteista (järjestäjinä Ossi ja Joan oli istutettu "parempiin" pöytiin (tunnisti siitä että oli hienommat ilmapallot)). Samassa pyödässä oli myös porukkaa Letterkennystä, toinen irkkuvaihtoehto suomalaisille farmasisteille, mukavan oloista porukkaa ja hyvän kuuloinen sairaala, eli ei pössömpi paikka harjoittelulle varmasti sekään. Tällä hetkellähän siellä ei kukaan harjoittelussa suomesta ollut, en tiedä oliko syy Irlannin vai Suomen päässä.

Juttelun lomassa alkoi ruokaakin ilmaantumaan pöytään. Neljä ruokalajia oli homman nimi, alkusalaatti (liikaa öljy/sitruuna/viinietikka-kastiketta), porkkanasosekeittoa, lohta (tai pihviä tai Aleksille ihan oikee kasvisruoka :)) ja loppuun kolmesta pikku kakusta koostuva jälkkäri. Ruoan höysteeksi saatiin vain yksi puhe ja useampi pullo viiniä. Ruokailu otti ihan hyvin aikaa, mutta aika myös lensi siivillä kun jutustelu sujui niin Tullamoren kuin Letterkennyn farmasistien kanssa. Ruoan jälkeen bändi alkoi soittaa ja pöytäseurueet hajosivat. Ossi siirtyi meidän pyötään ja porukka alkoi tanssia. Koko hommassa oli tosi vahva häätunnelma, vain parin puuttuminen ja vihreät ilmapallot paljastivat juhlien olevan farmaseuttien gaalaillallinen. Bändikin veti kunnon hääbändi mentaliteetilla, lähinnä naisyleisölle suunnattuja takuu varmoja hittejä. Joan roudasi pyötäseurueellemme vielä jokusen pullon viiniä, jotain hyvää siinä että pomo kuuluu järkkääjiin ja tuntee viinit, oli nimittäin yllättävän hyvää viiniä.

Tanssilattialle eksyttiin isommallakin porukalla, taisi olla eka kerta kun pomon kanssa olen tanssilattielle eksynyt. Hauksaa oli, varsinkin kun sekaan sattui 500 milesiä ja muita virneen nostattavia biisejä. Illan viimeiseksi (omalta osalta) jäi are we human or are we dancer? Itsellä ja kaikilla muillakin näytti olevan perin hauskaa. Pakko myöntää, etten etukäteen uskonut sairaalafarmasistien konfrensin olevan kauhean hauska tapahtuma, mutta niin sitä vaan taas ilokseen sai todistaa olevansa väärässä aina ja uudestaa. Tunnin ajotmatkan jälkeen eksyttiin jossain 3 tuntumaan Orlan äidille ja todettiin ettei taideta 9:ään olla selviämässä seuraavana aamuna. Tavoitteeksi otettiin siis klo 11, jotta edes jonkusen tunnin unet siunaantuisi.

Aamulla kahvia naamaan ja kohti konfrenssia. Aamun yllätyksiin kuului Ossin näkeminen ekaa kertaa ilman pukua (ja hiukan väsyneenä). Paljon porukkaa oli päättänyt jättää sunnuntain välistä, ohjelmassa oli kolme esitystä. Ensimmäinen oli potilaille tehtävistä kotiuttamismonisteista. Perin hyvä idea. Kortista näkyy lääkkeet, ottoajankohdat, muistettavat asiat jne. mutta myös pillereiden ja muiden kuvat. Hyvä idea kerta kaikkiaan, jota oltiin laajentamassa kansalliseksi/kansainväliseksi hankkeeksi.

Seuraavaa en muista niin tarkasti, oikeastaan vain sanoi että paljon ois tarvetta farmasisteille apteekissa ja miten pyrkivät kansallisesti saamaan farmasian alan ääntäkuuluviin terveydenhuollossa.

Kolmas olikin sitten kohtuullisen raskasta tykitystä. Pohjois-irlannin kliinisen farmasian guru veti esityksen siitä mitä kliinisen farmasian eteen on tehty sillä puolella rajaa ja mitä on suunnitelmissa tulevaisuudessa. Jos asiat on pitkällä tasavallan puolella verrattuna Suomeen, niin kliininen farmasia on pohjoisessa vielä pidemmällä. Todella inspiroivaa, tosin muutaman asian tekisin ehket toisin itse, mutta kokonaisuudessaan moniammatillinen yhteistyö farmasistien, hoitajien ja lääkäreiden välillä, asia mistä suomessakin jauhetaan, tuntui olevan pohjois-irlannissa perin hyvällä mallilla. Yksi asian ytimistä oli se, että kun he olivat muistaneet mainita ja tallentaa myös farmaseuttien tekemän työn tuomat taluodelliset edut, niin oli alkanut sairaaloiden johtajia kiinnostaa kummasti enemmän farmaseuttien saaminen mukaan lääkehoidon suunnitteluun. Näitä säästöjä oli sitten ohjattu edelleen kliinisenfarmasian kehittämiseen.

Luentojen jälkeen vielä lounas (lohta, hyvää). Maha täynnä suunnattiin taas Dublinin etelä puolelle, minä ja Aleksi nauttimaan auringosta satamaan ja Orla tapaamaan ystäväänsä. Kesän ekan jätskinkin vedin, jamia oli. Kaikki kuvat onkin siis täältä, en kehdannut kameraa raahata konfrenssissa, mikä vähän harmittaa näin jälkikäteen, kun hotelli oli niin hieno ja varsinkin gaalaillalliselta olisi mukava ollut saada jokunen kuva.

Automatka Tullamoreen tössäsikin sitten heti alkuunsa, kun moottoritie oli tukossa liikenneonnettomuuden takia. Eihän siinä kuin Orlan kaverille vähänksi aikaa kahveelle ja uudempaa yritystä kohti keskustaa. Tullamoreen eksytiin 10 aikoihin, kaikki rättiväsyneinä. Raskas viikonloppu.

Mutta tosi positiivinen kuva jäi kyllä viikonlopusta, hieno tapahtuma. Oli hauskaa ja oppikin jotain sekä tutustui tukuittain uusiin ihmisiin ja paremmin työkavereihinkin. Pitänee harkita farmasiapäiville ja vastaaville osallistumista Suomenkin puolella. Tosin epäilen ettei ihan vastaavaa gaalaillallista Suomessa ole. Jos se on yhtä hieno, se varmaan on myös jäykempi, ei tanssimista pomon kanssa Polkka naaman tahtiin. Hienoudenhan kustantivat lääkeyhtiöt ja rentouden toivat paikalla olleet immeiset. Yllättävän paljon ja nuoria olivat muuten Irlannin sairaalafarmasistit. Paljon ideoita tuli myös sairaalafarmasian kehittämisen suhteen niin Suomessa kuin täälläkin, pitänee vähän ehdotuksia antaa kesällä KYSillä :)

"Are we human or Are we dancer?"

10-13042009 My Ocean and a Rock

Pääsiäisen viettoa siis. Suunnaksi otettiin lounais Irlanti ja Tralee. Syy oli Aleksin kaveri Mike. Mike tosin oli töissä pitkänä perjantaina, joten otimme aikamme Tullamoren päässä ja rentoilimme aamun suunnaten junalle vasta 3 jälkeen. Muutama hassu tunti junassa ja 9 aikaan Traleen asemalla. Sainpahan luettua pääsykokeeseen :)

Vastassa oli Miken isä vahvalla Kerryn aksentilla varustettuna. Pikainen automatka taloon kohtuullisen lähelle ja lämmin vastaanotto Miken porukoiden talossa. Kahveeta ja keksia ilmestyi heti nälkäisten matkaajien eteen. Paikalla oli myös Miken nuorempi veli Brendan, jonka kanssa pelailtiinkin Wiitä, kun odoteltiin Mikeä töistä. Transylvania oli aika hauska, kapuloilla sai huitoa miten sattuu ja mitä sattuu sitten tapahtui ruudulla :D Siinähän se Mikekin tuli kera vielä yhden veljen (James). Rupattelua ja töllöä kolmeen yöllä.

Aamulla ylös 9 jälkeen. Aamupalaa ja kahveeta naamaan. Yhtä äkkiä sisälle pöllähtää pari tyyppiä pyjamoissaan. No ketkäs siinä muutkaan kuin serkut naapurista, totta kai. Eli Miken isällä (Michael, mikä on myös Miken oikee nimi) on kaksois veli Tim. He on molemmat puuseppiä, asuu vierekkäin ja rakentaneet talonsa toistensa peilikuviksi. Wizard! Miesten yhteissä työpajassa oli myös laudat säilytyksessä. Vuorovesi oli kuitenkin aamusta alhaalla, joten päätettiin kävästä paikallis historiaa oppimassa museossa ja samalla katella vähän kaupunkia. Museon hienoin osuus oli keskiaikaisen traleen kopio museon kellarissa. Pääsi siis käppäilemään mukavan aidon tuntuisessa keskiaikaisessa kaupungissa (jopa virtsa haisi, kun tultiin kohtaan jossa kerrottiin avoimesta viemäröinti järjestelmästä, eli ojasta keskellä katua).

Museon jälkeen murkinaa naamaan, laudat autoon ja auto kohti rantaa. Siinä ajellessa aamun sateet kaikkosivat ja rannallekkun päästiin oli aurinko jo täydessä terässä. Pelkona oli ettei aaltoja olisi, sää ei ollut suotuisa, mutta onneksi aaltoja oli. Ei tosin mitään ideaalisia aloittelija surffaukseen. Tämä selvisi nopsaan, kun suunnattiin lautojen (oli vain kaksi) Brendanin kanssa kohti aaltoja. Melkein enemmän aikaa kului veden alla meren suolaisuutta ihmetellessä (on muuten TOSI suolaista, ei ois uskonut) kuin veden päällä. Miken mukaan aallot oli kyllä voimakkaita (paiskasivat pinnan alle/kiviin veden alla), mutta eivät kantavia. Lisäksi ne murtuivat moneen kertaan ja tulivat epäsäännölisesti, mikä teki surffauksesta vähän hankalampaa. Mike sai koko reissulla yhden aallon (vaikka kohtuu kokenut onkin), kaikki muut sai tyytyä melkein saatuihin aaltoihin ja selityksiin, miksi se laudalle nousu ei nyt sitten onnistunutkaan :) Bodyboardilla kelluminen sujui vähän helpommin. Sain myös hommattua kesän ensimmäisen auringon pistoksen ja järkkärini näyttö ja automaattitarkennus plus muutama muu ominaisuus päättivät lopettaa toimintansa kiitokseksi kosketuksesta meriveden kanssa...

Surffin jälkeen ajeltiin vähän maisemia tarkistamassa ja fish and chipsien jälkeen suunnattiin kotia päin. Kotona odottelikin Miken vaimo Jia ja heidän 1 vuotias tyttönsä. Söpö kuin mikä ja niin iloinen ja eläväinen, että valloitti kaikkien sydämet samoin tein. Illalla koitettiin vielä paikallista baariakin, sieltä löytyi Harp:ia, joka oli pahaa. Auringon pistoskin alkoi tuntua kivalta, joten oma tuoppini väheni korkeintaan kolmas osan koko illan aikana... Kaikki muutkin oli aika väsyjä, joten pikaisesti eksyttiin takaisin petiin ja koisimaan.

Pääsiäissunnuntaina Miken isä ja äiti meni kirkkoon, me suunnattiin rantoja ihmettelemään. Huh että niitä riittää. Meri tuuli vaan puhaltaa ja vieressä pellolla lehmät syö heinää, ihmiset on rannalla ja horisontissa kajastaa vuoria, jotka uppoaa takaisin mereen. Hienoa kerrassaan. Jos jonnekin Irlannissa haluaa tulla maisemia ihmettelemaan, niin Kerryn kreivikunta voisi olla aikasen hyvä paikka aloittaa. Vielä kun sais lunta vuorille (että pääsis laskemaan, tietty) niin muuttaisin tänne heti :)

Miken isän palattua pakattiinkin vähän lämpimämpää päälle ja suunnattiin kohtu Mt. Brandonia, Irlannin toiseksi korkeinta vuorta. Näkyy myös yllä olevassa ranta kuvassa, toinen huippu oikealle siitä huipusta joka näyttää isoimmalta, sitä kuitenkaan olematta. Auto jätettiin viereiselle nyppylälle ja sitten alettiin tarpoa läpi lammaslaumojen kohti vuorta. Parin tunnin kipuamisesta huipulle suurin osa oli kohtuullisen nopeasti nousevaa, mutta käveltävissä olevaa, maastoa, välistä vähän kapeampana nuorana läpi kivien, välistä leveämpänä. Ensin periaatteessa kierrettiin vuori, jonka juurelle jätettiin auto. Tämä tekemällä päästiin hienoon bowliin, missä oli useampi vuoristo lampi ja huikeat maisemat mäkeä ylös. Tässä meinasi usko loppua, vastassa oleva seinämä näytti hiukkasen liian kohtisuoralta ja kivet perin teräviltä. Mutta kiipeamään päästessä tämä osoittautui perin hauskaksi osuudeksi, käsiäänkin pääsi käyttämään usempaan otteeseen. Huipun kupeeseen kivuttuamme loppumatka sujui taas helpommin. Tuuli vaan jostain kumman syystä oli vähän kovempi, kunnon puuskassa ei etiä päin päässyt sitten millään. Huipulle kuitenkin eksyttiin ja pilvessähän se oli. Muutama turistikuva ja eväitä popsimaan. Sitten paluu matka, jolloin jyrkkakohta osoittautui paljon hankalammaksi tulla alas. Ainakin tämmöiselle korkeapaikka tietoiselle talssiminen liukuvien kivien päällä perse kiinni vuoren seinässä katse vakaasti reilussa pudotuksessa oli kokemus. Valitettavasti paluumatkall oli myös vähän ongelmia, kun Miken isä sai pahahkon hypoglykemia kohtauksen, josta toipuminen keski muutaman hetken. Miken käsikynkässä saatiin isäkin vuorelta alas. Ongelman juuri oli verensokerimittari, joka ei toiminut vuoren kylmässä ilmassa... Suomeen pitäs testattavaksi tuoda tuommoiset.



Jalat väsyneinä suunnattin kämpille, naapurissa odottikin jo Jamesin synttäreiden kunniaksi pystyyn pistetty barbaque. Käytännössä kotibileet siis. Hauskaa oli, James varsinkin oli aikamoinen jutun iskijä, kertoili perin hauskoja juttuja edellisistä kesistä kun oli ollut hengenpelastajana. Juhlat jatkuivat keskustaan noin 12 aikaan, meidän suunnatessa takaisin toiselle puolelle ottamaan Pääsiäissunnuntain klo 12 kakkua ja teetä. Oltiin siis päätetty suunnata rannalle vielä seuraavana aamuna ennen junan lähtöä.

Aamulla aikainen herätys, naamaan ruokaa, kamppeet kasaan ja surffikamat autoon. Mike ja James eivät saaneet herättyä ajoissa, joten suuntasimme rantaa kohden Miken isän kanssa. Aallot oli littanoita, mutta sehän ei innokkaita suomipoikia haitannut, vaan laudan kanssa mereen lykättiin oli keli kuin keli. Miken isä ei edes jaksanut noiden aaltojen takia vaivautua. Meille olivat passeleita, enää ei tuntunut että hukkuu joka aallon jälkeen ja laudallekin pääsi. Muutamassa hetkessä aaltojen huonous kuitenkin selkisi. Vaikka laudalle pääsikin helposti, oli aallokko niin pientä, että se ei jaksanut kantaa oikein minnekään. No saatiin silti hyvä tunti rymyttyä ja hyvä fiilis jäi kyllä, kun auringossa köllötellessä katseli Kerryn ihmeellisiä maisemia.

Mike ja James olivat koittaneet meitä metsästää, kun olivat heränneet, mutta eivät olleet löytäneet. Hiukan evästä heitettiin vielä napaan, kiitettiin vieraanvaraisuudesta ja suunnattiin junalle. Pääsiäisruuhkahan se siellä odotti. Melkein kuuden tunnin matkalla istumaan pääsin vain ekalla ja vikalla välillä (3 vaihtoa mahtui reissuun). Hiukan meinasi jalkoja puuduttaa surffauksen ja kiipeämisen jäliltä. Siinä seisoskellessa sitä vaan tuumi, että olipa mahtava reissu. Tosi hienoja ihmisiä oli Mike perheineen, Kerry oli ehdottomasti kaunein paikka tähän menessä ja meri oli aivan mahtava. Surffaustakin tuumin. Perin mukavaa puuhaa, totaalisen erillaista kuin snoukkaus tai skedeeminen, aaltojen kanssa painiessa ja epätoivoisesti niiden lukemista yrittäessä osasi arvostaa sen hankaluutta kyllä. Ehket silti sydämmeni sykkii koviten lumen päällä liitelylle, asia voisi olla tosin toisinkin, jos takapihalla olisi tämmöiset aallut kuin täällä :)

"And a rovin' a rovin' a rovin' I'll go, for a pair of brown eyes"

09042009 My Scrubs

Onkologian loppu. Tai siis meidän harjoittelu onkologian osastolla loppui. Mitä jäi käteen? Läjäpäin tietoa syöpien hoidosta ja syövistä yleensä (ennen kaikkea tieto siitä miten vähän tietää...) sekä harjoittelua aseptisen tekniikan kanssa ja kemolääkkeiden valmistuksen seuraamista (perin sujuvia ovat noiden kanssa).

Kokonaisuudessaan tosi mielenkiintoiset kaks viikkoa. Tällä viikolla ollaan harjoiteltu valmistamista, esim. vedetty läpi prosessi trayn kokoamisesta tuotteen valmistamiseen ja valmiin tuotteen tarkastukseen. Lisäksi ollaan aikasen paljon käyty reseptejä läpi, onko kaikki kohallaan ja jos ei niin miksi ei. Mielenkiintoista, tutustuu syöpien hoitoon ja samalla oppii myös ite syövistä. Ei mitään helppoa puuhaa kyllä tuo syövän hoito oikein ole, paljon huomioon otettavaa.

Mut sitten päivän hienoimpaan asiaan, eli SCRUBSIT! Kyllä scrubsit saatiin :)

Tämä tarina alkaa noin kk sitten, kun saatiin päähämme, että oispa hienoo jos ois scrubsit, ihan ikiomat siis. Mahtava idea siis. Ainut ongelma että mistä. No töissä ollaan sairaalassa, sieltä luulis löytyvän. No keneltä kysyä, miten voi ostaa. No ketäs muuta mentäs vaivaamaan kuin Joania (apteekkari). Eihän sillä ikinä ole kiire tai mitään :)

No tyydyttiin vaivaamaan Joania muutama viikko sitten kun käytiin Roscommonissa turistireissulla hänen kyydillä. Ei tiennyt mistä scrubseja saa, mutta lupaili ottaa selvää kuka tietä.

Kaksi viikkoa eteen päin ja taas menen kyselemään Joanilta (kun sillä ei vieläkään ollut kiire esim. siksi kun dispenceryssä on liian vähän porukkaa ja Joanin pitää auttaa siellä. Lupaili taas ottaa selvää. Pari tuntia etiä päin ja lounastauolle. Joan tulee sanomaan ettei oikein ole aikaa selvitellä ja että siirtää vastuu koko farmasian väelle. Kun he kuulivat että tarvittas scrubsit, niin selvisi että niitä on pinoittain onkologian varastossa (onkolla käyttävät scrubseja, kun ovat viileämpiä ja hygienisempiä). Ja kun niillä ei liikaa ole käyttöä näille L ja XL ko'ille, niin Loisa haki meille ruuan jälkeen muutaman parin scrubseja sovitettavaksi. Mukaan tarttui L yläosa ja Xl alaosa. Vaaleen sinisinä. Ja hienointahan on, että näissä lukee Pharmacy R.H. Tullamore. Wizard! Ihailkaa kuvissa, tiedätte mitä pidän tästä lähtien päällä kun J.D. ja Turk vetää Giant Doctor imitaatiota :)

"We were the kings of it all from the day we were born"

07042009 My Bread

Kaikkia suomalaisia kiinnostaa, että miten siellä ulkomailla pärjääkään ilman sitä ruisleipää. No hyvin minun kokemuksien mukaan. Ainakin irlannissa toimeen tulee.

Alkushokkihan täällä on se vaalea leipä. Missä kuidut? Missä maku? Alkushokin jälkeen muistaa kurkata sinne ruokakaupan leipähyllylle lähemmin ja löytää sieltä runsaskuituista paahtista sen vaaleaakin vaaleamman leivän vierestä. Tämä runsaskuituinen tavara jopa pitää nälkää ja mahankin tykkää kummasti vaaliata enemmän. Irlantilaiset itse tietty tykkää vaaliasta enemmän, ja esim. hostellit sitä syytää aamiaisella. Ehket paras leivän väliin laitettava tavara tähän mennessä on ollut sipsit. Perunalastuja vaan vaaleiden viipaleiden väliin ja eikun suuta kohden. Yum Yum, eiku... Niin, paahtiksen päälle sitten tulee voita ja hilloa, kaikki muu on harhauskoisten oppeja.

Leipä puolen kohokohta Irlannissa on kuitenkin Brown bread, eli ruskea leipä. Homman ero normipaahtikseen on leseissä mitä tulee taikinaan. Ja ai et et on hyvvee :P Elainen äitee pistää meille joka viikko yhden limpullisen tätä ihanuutta. Ja minähän sen pääasiassa tuhoan. Aamiaisen perus settiin kuulunut päivästä 1. Aika murenevaa tavaraa, joten mukava on syödä murentelemalla vain sopivia suupaloja ja sipasemalla päälle vähän voita. Tai sitten voi koittaa leikata siivujakin ja päätyä silti syömään murusia :D

Reseptinkin tähän herkkuun kinusin, tulee tässä:
(voi olla vähän heittoo, perin huonolla käsialalla on ohje kirjoitettu, joten hiukan käsialatulkintaa, elkee oikeuteen vetäkö jos tulee ihmeleipää)

1 Ounssi tai kuppi tai joku vehnä jauhoja
1 1/2 sama kuin tuossa ylemmässä kokojyväjauhoja (eli näiden kahden suhde on ainakin 2/3)
1 kuppi kaurapuurohiutaleita
2 ruokalusikallista tai jotain lusikallista leivinjauhetta
2 Qs voita (enempi parempi kait tässäkin toimii, eli keksikää hyvä yksikkö, itse veikkaan 200 g)
2 munaa
suolaa

Eli kaikki läjään ja vettä päälle niin paljon, että tulloo hyvä kosteahko taikina. Tämä kulhoon ja kulho 180 asteeseen noin 45-50 minuutiksi. Helpoa kuin mikä (en siis ole vielä kokeillut :D ).


"As the fore winds blow, my wits through the door"

03-05042009 My Tara

Perjantai vapaata ja apteekkarin kyydillä kattomaan luostarin raunioita. Käytiin siis Clon mac noisessa (tai siltä se kuullosti). Tarkistuksella se tosiaan kirjoitetaan Clonmacnoise, ihme juttu :). Hieno paikka, paljon historiaa (paikka on putsattu arvoesineistä yli 30 kertaa...) ja vettä tuli kunnon Irlanti malliin. Clonmacnoisen jälkeen kurkattiin vielä Athlone. Linna oli kiinni, mutta katetraalissa käytiin. Aika suomalainen tunnelma, synkempi kuin täällä normaalisti.


Lauantaina lähettiin Dubliniin. Oltiin myöhässä kuten aina ja ei kehattu laittaa Aleksin äiteetä juoksemaan joten otettiin taksi. 5 euroo, ei paha. Juna Dubbeliin ja siinä Heustonin vieressä köllöttääkin sitten modernin taiteen museo. Entisessä sairaalassa keskellä puistomaista saraketta. Muutama näyttely kerettiin kattoa, toinen oli modernia maalaustaidetta huonoimmillaan ja toinen parhaimmillaan. Paremmassa teemana oli sotaa, kuolemaa ja kaupuuta. Kohtuullisen synkkää, mutta vakuuttavaa. Monissa tauluissa oli yhdistetty valokuvausta öljymaalaukseen. Hieno kokonaisuus. Hugnes Donoghue taisi olla taiteilijan nimi (joku tuonne päin ainakin :))

Siitä sitten keskustaa kohden käppäilemään. Pysähdyttiin Christ Church katetraalissa. Ekaa kertaa maksoi kirkon sisälle pääsy... Mut hieno oli, varsinkin lasimaalaukset. Nähtiin myös urun pilleissä muumioituneet kissa ja hiiri. Kirjallisuus viittauksiin asti ovat ne päässeet.

Sitten vähän shoppaamista. Muutama kraka ja muutama cd. Toinen meni tulijaislahjaksi yöpaikaan ja toinen on the Poguesin Rum, Sodomy and the Lash vuodelta 1985. Työkaverin suosituksesta. Nyt muutaman päivän kuunnelleena perin hyvä. Wild cats of Kilkenny. Eksyttiin myös St Sephensin greenille, aikasen hieno puisto, joutsenia ja kaikkee ihan keskellä kaupunkia. Sitten syömään intialaista. Ja sitten soitto taksille.

Taksin nimi oli Eilis, eli Aleksin viime kuun ohjaaja. Taksi vei maatilalle Meathin kreivikuntaan. Maatilalle, jossa oli portit ja pensas reunustettu pihatie ja ympyrä missä pyöritellä autoaa. Ei siis loppuneet Eilisin vanhempien paikkaan Lorelai vertaukset. Ilta jutustelua ja unta palloon. Aamulla pääsi heräämään Irlantilaiseen aamiaiseen. Aika huono palvelu, ei voi muuta sanoa. Mie kävin vielä tarkistamassa, että ihan oikeesti siellä takapihalla oli lehmiä. Mukavia otuksia, pelkäsivät vaan minua.

Eilis ajelutti meidät irlantilaisen kuniinkaan kruunauspaikalle, Tara seat of king. Siellä myös Patty kävi paasaamassa kristinuskosta pakanoille ja käännytti ne. Hienot maisemat ja hieno kumpu. Siitä sitten lähettiinkin lentokentälle Aleksin äitee koneeseen saattamaan. Kentän jälkeen kohti Newgrangea, mut paikka oli täynnä. Siis ei ollut enää paikkoja kierroksille ja ilman kierrosta ei paikalle saanut mennä... Miksi, sitä en tiedä, muttä näin oli näreet. No ilmottauduttiin kilpailuun, jossa voi päästä katsomaan sitä ihmettä kun aurinkopaistaa paikan sisälle. Näin käy siis kerran vuodessa, paikalle mahtuu 20 onnellista. Sillä kerralla sitten pidemmälle :) Kävästiin vielä kävelyllä läähetyssaarnaajien laitoksen puistossa ja suunnattiin sitten Tullamoreen päin takaisin. Roryn kyydillä tietty, ettei palvelu jää puoli tiehen..


"And we sang him a song of times long gone"

02042009 My Longboard

Kuten otsikko kertoo, se tuli tänään. Vähän stooria taustalle. Eli noin viikon on tilaamani longboard (pitkä skede) odotellut Athlonen DHL:n toimistolla, kun eivät voi toimittaa sitä ihmisten aikaan kämpille ja sairaalalle eivät jostain syystä toimittaneet.

No miten tämä päivä eroaa viikon muista päivistä on, että Aleksin äitee tuli kylään eilen. Ja hän oli vastaan ottamassa pakettia siihen aikaan kun kuriirit kulkee. Erittäin hyvä näin.

Aleksin äitille näytettiin sairalaa lounaalla ja käytiin kahveella keskustassa töiden jälkeen. Nautittiin kelistä takaisin käppäillessä. 16 astetta ja aurinkoa koko päivän, kuin kesä ois ollut.

Sitten kotia ja paketti auki ja kadulle. :) Haaskaa oli. Wizard! Hiukan meinasi vaan polkeminen jumiin vetää paikkoja :D Muutama kunnon mäki ois tilauksessa.


"Lend me your face, I bust it up and I replace it"

01042009 My Onkology

Kiireinen työviikko ollut, tai, että on työt päässeet kotiin asti kulkemaan. Siitä syystä viikonlopun blogimerkintä tuli vasta eilen ja tämäkin tulloo nyt tännään. Aloitetaan alusta, eli maanantaista.

Onkologiaa, eli vapaasti suomennettuna syöpäoppia. Sitä siis edessä kaksi viikkoa. Perin lyhyt aika tutustua niinkin hurjan laajaan asiaa, varsinkin kun siihen kuuluu tietopuolen lisäksi lääkkeenvalmistusta. Onkologian (ja hematologian) puoli on oikeestaan ihan erillinen yksikkö farmasiasta. Tilaukset menee eri reittiä, tavara kyllä tulee samaa rataa, mutta muuten toiminta on perin erillaista. Kokeilenpa kuvailla peruspäivän.

Aamulla on yleensä vähän hiljaisempaa, joten laitetaan valmiiksi seuraavan päivän valmistettavia solusalpaaja ym. syöpähoitoja, jotta ne voidaan sitten nopeasti valmistaa seuraavana päivänä. Tämä käsittää siis potilastietojen ja reseptien perusteella sen katsomista, keille potilaille on suunniteltu hoitoja seuraavalle päivälle. Tämä prosessi voi olla muutamankin päivän edellä. Valmiiksi laitetaan tarvittavat lääkeaineet, apuaineet, ruiskut, neulat ja muut valmistuksessa tarvittavat. Nämä kaikki tarjottimelle valmistusta odottamaan. Tätä ollaan tehty jonkin verran.

Sitten pikku hiljaa alkaa potilaita tulemaan hoitoon, heiltä otetaan veret ja kun labrat tulee takaisin onkologian osasto soittelee vihreetä valoa itse kellekin potilaalle, joiden lääkkeet sitten valmistetaan steriilisti isolaattorissa, eli steriilissä kaapissa, mikä on suljettu systeemi ja jonne kurkotellaan sellaisilla seinässä olevilla hanskoilla. Ootte nähneet niitä leffoissa. Tarkoitus on siis suojata sekä lääkettä mikrobeilta, että valmistajaa lääkkeiltä. Valmiit tuoteet roudataan sitten hoito-osastolle, sitä mukaa kun ne valmistuu. Riippuen valmistettavien määrästä ja potilaiden tuloajoista ja kaikesta mahdollisesta, tätä vaihetta voi jatkua pitkäänkin. Esim. tänään meni kuitenkin nopsaan ja kaikki oli valmistettu ennen lounasta.

Iltapäivällä sitten on lisää valmistusta, jos sitä vielä on siis, ja farmaseutit tarkastelee uusia reseptejä läpi, että hoito-ohjelmat (regimen) on kirjattu oikein, annokset on oikein suhteessa potilaan tietoihin (pituus, paino, ikä jne). Tätä me ollaan sitten opeteltu vastakkaisessa järjestyksessä, eli vanhoista resepteista ollaan päätelty mitä syövänhoito-ohjelmaa ollaan noudatettu ja mitä siihen ohjelmaan kuuluu jne. Mielenkiintoista puuhaa. Muutenkin iltapäivällä on farmaseuteilla paljon tarkistelu ja paperihommia ja semmoista.

Farmaseutin rooli onkologian puolella on oikeestaan tarkastava suhteessa valmistukseen ja asiantuntija rooli suhteessa syöpähoidoissa käytettyihin lääkkeisiin. Eli itse valmistuksen, tarjottimien kokoamisen ja sen semmoisen tekevät tekniset työntekijät. Teknisten rooli on täällä meidän teknisiä paljon vaativampi ja vastuullisempi, mutta ehket siitäkin lisää toisella kerralla :) Farmaseutti tarkistaa kaiken joka vaiheessa, esim. steriiliin valmistus tilaan on kamera, johon tekniset näyttävät mittaamansa annokset. Asiantuntija rooli on tarkistaessa potilaiden lääkityksiä ja neuvoessa tukilääkityksiä ja keskustellessa lääkääreiden kanssa hoitokäytännöistä jne.

Tosi mielenkiintoiselta vaikuttaa, niin paljon olisi opittavaa syövän hoidosta ja lääkkeistä. Ihan oma maailmansa verrattuna muihin lääkehoitoihin. Kaikki hoidot tapahtuu sykleinä, ja sykleissä tietyt asiat pitää tapahtua tiettyyn aikaan, jotta hoito toimii. Lisäksi tarvitaan yleensä paljon tukilääkkeitä, koska soluja tappavat lääkkeet jostain syystä saa ihmisen kehon aika huonoon kuntoon. Alkaa tuntua, että kaksi viikkoa ei ole mitenkään tarpeeksi tähän aiheeseen. No pitää imeä niin paljon kuin kerkeää tässä ajassa.

Alkuviikon toinen kikkeri oli esityksen pitäminen farmaseuteille. Muuten kivahan esityksiä on pitää, mutta olin Aleksin viime viikoisen esityksen jälkeen onnistunut sen jo unohtaa ja valmistelu meni maanantaille. Ehdotin Ossille, että pitäisin esityksen joko serotoniini syndroomasta tai addiktioista (joista tein siis lopputyöni). Ossi halusi kuulla riippuvuuksista, eli siitä sitten väsäilin esityksen. Tai oikeestaan muutin seminaari esitykseni englanniksi ja muokkasin sitä. Vähensin psykologian ja neurobiologian määrää ja lisäsin kliinisen osuuden painoarvoa. Hyvä esitys siitä minusta tuli, parempi kuin minkä seminaarissa pidin :)

Mutta hölmöä nuissa on, että vaikka nyttenkin oli mukava puhua ihmisille mielenkiintoisesta aiheesta ja mukavaa oli myös nähdä, että useimpia kiinnostikin mistä olin jauhamassa, niin silti noita vaan tulee jännitettyä etukäteen. Semmoista turhaa jännitystä, tietää että menee hyvin ja että osaa asiansa, mut silti vaan ottaa turhat stressit asiasta. Menikin siis oikeestaan maanantai ja tiistai aamu stressatessa tuosta... Englannin puhuminen perustilanteissa sujuu jo ihan ok, mut kuka kumma sitä nyt menikään taas sinne esitykseensä änkäämään kymmenittäin kunnon kiemura sanoja, joita lokaalitkaan ei ihan takertelematta lausu. No skippasin osan ihan suosiolla. Muutama hyvä kysymyskin loppuun, niin perin onnistunut tilaisuus.

"Ridicule is no shame, it's just a way to eclipse hate, it's just a way to but my back straight, it's just a way to stay sane"