27-29032009 My Chicken burgers

Perjantaina vedettiin töissä vain puolikas päivä. Silti oli mielenkiintoinen aamupäivä, sain tehtyä leikkaussalien vanhentuneiden tsekkaukset kuntoon ja kävin myös pööpöilemässä dialyysiyksikössä. Ihan mielenkiintoinen paikka sekin. Mutta tosiaan yhden aikoihin lähdettiin töistä, käytiin lounaalla intialaisessa (5 euroo lounas, ihan jees) ja mentiin junaa odottamaan. Ei tarvinnut juosta, kaikista perinteistä ei kait tarvitse pitää kiinni.

Viikonlopun suuntana siis Waterford, Irlannin vanhin kaupunki. Etelärannikollahan se sijaitsi, joten pohjois-etelää suunnan matkustuksen iloja oli melkein tunnin odottaminen vanhalla juna-asemalla keskellä matkaa. Matkakirjanani ollut Dubliners alkoi pahasti uupumaan uusista sivuista, joten yhdeksi tavoitteeksi otin uuden matkakirjan hommaamisen.

Waterfordissa saavuttiin vielä pahasti keskeneräiselle rautatieasemalle ja hypättiin nopsaan joen ylittävän sillan yli keskustan puolelle. Oltiin varattu yöpaikka B&B:stä, ongelma tosin oli, ettei paikkaa näkynyt meidän oppaan kartassa, katosi juuri reunan yli. Tosin olin netistä katsonut, ettei matkan pitänyt olla pitkä. Muutamman pööpöily hetken ja hauskojen paikkojen, Springfield ja Cul de sac, löytämisen jälkeen löydettiin myös majapaikka. Ekaa kertaa saatiin ihan avain avain, niin omaan kuin ulko-oveenkin. Huone oli jees, kukkalakanat kuten B&B:ssä kuuluukin olla. Lykättiin lämmitys päälle ja lähdettiin etsimään keskustasta pitsaa.

Waterfordin keskusta on kohtuu pieni, mukavuus on, että paljon keskustan teitä on muutettu kävelykaduiksi. Luo mukavaa toritunnelmaa pitkin kaupunkia. Pitsapaikka löytyi, mutta hinnat oli korkeat, 15 euroa pitsasta tuntui liialta, joten katottiin take away pitsapaikkaa ja eikun vain samoissa hinnoissa sielläkin. No hintatietoisina eksyttiin sitten paikalliseen hesburgeriin, eli Supermaciin. Kanahampparia naamaan. Alkaa paikallisen kokonaisarvio valmistumaan, mut siitä sitten toisessa merkinnässä, toisena aikana.

Superin ruokien jälkeen tuumattiin tehdä baarikierros paikalllisissa. Ensimmäisenä Geoffs, ”alternative” paikaksi wikitravel sen mainitsi. No eihän se kauheen alternative ollut, mut ihan hyvää musiikkia ja mahtavasti esillä Irlantilainen pubi-ilmiö. Kadulta pubin edusta on noin 10 m leveä. No sisällä juttu on toinen, pikkuinen alku jatkuu ja levenee ja jatkuu ja jakautuu ja jatkuu ja pubin perällä on vielä beergarden, jos tila pääsisi loppumaan. Ja kadulta paikka näytti (kuten ne kaikki) pieneltä pikku paikalta...Eksyttiin istumaan muuten hienon peilin alle. Kaikki tiedätte baaripeilit missä mainostetaan jotain viskiä tai vastaavaa. No tämä oli samanlainen, mutta mainosti paikallista apteekkia :) Wizard!

Geoffsin mukavan tunnelman jälkeen siirryttiin T&H Doolansiin, jossa oli perinteistä irlantilaista musiikkia. Netissä paikka mainittiin (taas) Irlannin vanhimmaksi pubiksi (näitähän oli nähty sekä Dublinissa, että Corkissa), mutta itse paikka mainosti itseään vain Waterfordin vanhimpana. Mukava paikka tämäkin ja kyllä sitä Irlantilaista perinnemusiikkia vaan mielellään pubissa kuuntelee. Viimeisin paikka, lähimpänä B&B:tä, oli Downse's, täytin musiikiton juttelupubi. Seinillä oli jopa Luke'sin malliin kiellot kännykän käytöstä :) Jälleen perin mukava tunnelma, sopivaa puheen sorinaa. Sitten vaan sänkyyn ja nukkumaan.

Aamulla herättiin aamiaselle, jota ennen eksyin suihkuun. Ei siinä sinänsä mitään ihmeellistä, suihkussa sen sijaan oli. Se toimi sähköllä. Oletettavasti vedenlämmitys siis, mutta kuitenkin, kytkimestkä käännettiin vesi päälle ja kuinka lämpimälle se haluttiin. Ihme systeemi ei voi muuta sanoa. Mutta aamiainen olikon mukava systeemi, buffetista mehua, mysliä ja jugurttia, keittiöstä tuotiin paahtiksia ja brown breadia ja otettiin tilaukset. Bacon and scrambled eggs. Hyvää oli, vaikka kahvi taisikin olla iki-Irlantilaiseen tyyliin pikakahvia. Jaksoi sillä setillä lähteä kaupunkia tutkimaan.


Noin 40 tuhannen asukaan kaupunkina Waterford on kuitenkin Irlannin 5. suurin kaupunki. Ekana eksyttiin turisti-infoon ja samoissa tiloissa olleeseen museoon. Hieno oli museo, sekoitus esillä olevia esineitä, infotauluja, audiovisuaalisia esityksiä ja koko hommaan sai selostuksen nauhurilta jota kuletti mukanaa. Ihan hyvää selitystä Irlannin historiasta sai. Waterfordin kohdalla sen verran, että viikingit perustivat sen Irlannin ensimmäiseksi kaupungiksi noin 1000, jonka jälkeen he sulautuivat paikkallisiin keltteihin. Sitten seurasikin jokuinen valloittaja eri kansojen taholta, englannin valtakautta erinäisin selkkauksin. Hyvä esitys kyllä kokonaisuudessaan, ehket paras tähän mennessä, tosin tieto ähkö rupesi pahasti tulamaan loppua kohden.

Historia oppitunnin jälkeen lähdettiin etsimään kristallia, mistä kaupunki on kuuluisa. Ensin tosin törmättiin tosi siistiin kirjakauppaa. Ja saatiin kahvia. Ja oli iso. Ja oli paljon hienoja kirjoja. Mukaan tarttui kolme opusta, sieppari ruispellossa englanniksi, Around the Ireland with a fridge ja filosofinen teos matkustamisen syistä. Niitä voi sitten junassa lueskella :).Aleksi osti mm. eurooppamatkaoppaan, reilireissua varten, josta selvisi, että Kuopiossa on maailman suurin savusauna. Enpä ollut ennen kuullutkaan. Joutuu ehket käväsemään.

Meille selvisi, että kuuluisa kristallitehtaan kierros oli tällä hetkellä kiinni, johtuen taloudellisesta tilanteesta. Lama näkyy. Joten suuntasimme paikkalisen pienemmän kristallin leikkaajan tehtaanmyymälälle. Tyyppi oli opiskellut siinä kuuluisassa ja oli itsekkin nyt tunnustettu kristallin leikkaaja. Hienoa tavaraa oli, hintaakin sitten oli. 80 euroa whiskylasista oli vähän liikaa, mutta kyllä sieltä jokunen kristallinpalanen mukaan lähti.

Käppäilessä törmäiltiin muummoassa people's parkiin, missä oli taas skedepuisto, ihan hieno ja muutenkin puisto oli mukavan oloinen, kyllähän tuolla aikaansa viettäisi auringossa köllötellen. Iltapäivän päätteeksi suunnattiin taidegalleriaan, jossa oli esillä kerrosmaaluksilla tehtyjä kulmikkaita kirkkokuvia yhdistettynä reliefimäiseen paksuun öljymaalitekstuuriin. Osa oli hienoja, osa vähän viimeistelemättömiä. Yksi taulu oli kiehtova. Kaukaa minusta näyttelyn hienoin, läheltä huomio keskittyi lyijykynän jälkiin ja muihin apuviivoihin näin ollen näyttelyn ikävimmän näköisiä teoksia. Sinänsä hienoa. Joissain oli maalia niin paksut kerrokset, että en ihmettilisi jos jossain välissä rapisisi osa pois. Sen ajan murhe.

Ostoksen B&B ja ruokaa metsästämään. Mentiin Sumatraan. Saatiin kanafileburilainen briellä ja Aleksille pinaattipastaa. Hyvää oli. Aleksi kehui parhaaksi ruoakseen reissulla. Oma burilaiseni ei siihen ihan yltänyt, vaikka herkkua olikin. Sitten Geoffsiin muutamille, soittivat Jack Whiten toisen bändin, jonka nimeä en nyt muista, kaksi levyä läpi. Pikku hiljaa alkoi varmistua edellisiltana noussut epäilyt, että suuren yliopiston puuttuessa kaupungissa oli lähinnä 30 hujakoilla olevia töissä käyviä ja teinejä. Oman ikäinen populaatio oli niin vähissä, että ihan ihmetytti. Geoffsista perinteistä irlantilaista kuuntelemaan T&H Doolansiin. Tosi vakuuttava banjisti oli siellä, sai Aleksinkin vakuutettua banjon mahtavuudesta :)

Seuraavana aamuna nukuttiin pommiin. Oltiin unohdettu kokonaan kellojen siirtäminen, joten kokki sai odotella meitä tunnin ylimääräistä. Itsehän ei huomattu mitään ennen kuin meille asiasta mainittiin. Hyvä että mainittiin, oltas aika nätisti junasta myöhästytty. No syötiin rauhassa aamiainen, pakkailtiin kamppeet ja jalkauduttiin. Mentiin keskiaikaiseen torniin, joka seisoo Queasin päässä. Erittäin hieno paikka, harmi että muu varustus on purettu pois kaupungin ympäriltä. Torinissa oli hauskoja yksityiskohtia, kuten tarkoituksella erikokoiset askeleet, jotta kiireella tuleva vihollinen niihin kompastuu, myötäpäivään ne myös kääntyivät, jossa alhaalta tulavan vihollisen miekankäyttö oli rajoittunut. Tasanteiden sisäänkäynnit olivat myös madallettuja, jotta vihulainen kumartuu sisään tullessaan, paljastaa täten niskansa ja menettää samalla päänsä puollustajien huitoessa miekkallaan. Paikalla oli myös filmipätkiä, joissa kerrottiin vähän muurien rakentamisessa, puollustusten suunnittelusta ja erillaisten yksityiskkohtien tarkoituksesta. Ihan mukava nähtävyys, halpa kuin mikä vielä :) Ja alla olevassa kuvass mie olen keskiaikaisessa vessassa, olivat osanneet arvostaa näkymiä jo silloin, mukava tähystelyaukko oli siihen jätetty.


Siitä sitten tarvottiinkin junalle, pohjois-etelä taas, ja tässä tätä nyt sitten kirjoittelen. Heustonin kautta taas koukattiin ja yllärinä otin paikallisesta Hesestä kanahampurilaisen.

Kokonaisuutenaan taas mukava kaupunkin, tosi hyvä historian kannalta, museokierros oli tosi hyvä. Kaipaamaan jäi kyllä opiskelijoita, kyllä ne vaan tuo kaupunkiin semmoista tunnelmaa, josta ite tykkää. Kaippa sitä ikäistään seuraa kaipaa. Niin pääsin muuten lakkeineni ja takkeineni paikalliseksi legendaksi. Näin ainakin paikallisen teinin huuteluiden mukaan. Että silleen.

”So many times I wonder where I've gone, and how I find my way back in”

26032009 My Theatre

Tällä viikolla on pitänyt tapahtua jotain aina huomenna, joten olen lykännyt kirjoittelua, mut ei kait sitä nyt sitten mitään tapahdu (paitsi ehket sitten huomenna). Eli lautaa odotellaan.

Ongelmana on enää kuljetusyhtiö. Eivät saa pakettia kuljeteltua, kun ei olla heidän Tullamoressa olo aikanaan oikein kotona (töissä siis ollaan) ja me ei oikein matkusteta mitenkään Athloneen. No koitettiin sitten että töihin toisivat paketin, mut jostain syystä tänään eivät sitä tuoneet. Huoh. Odottavan aika on pitkä ja muita tilanteeseen sopivia sanontoja.

Töistä sitten vähän. Jännittävin tapahtuma tältä viikolta oli teatterissa käynti. Eli siis leikkaussaleissa. Tehtiin farmasian huonoja hommia, vanhenemispäivien tarkastamista ampulleista, mut se ei haitannut, kun näki yhden puolen lisää sairaalan toiminnasta. Ensin pööpöiltiin tyhjissä saleissa, mutta viimeisessä salissa, missä kävin oli leikkaus menossa. Jossain umpilisäkkeen lähellä ne seikkaili, mutta jos oikein ymmärsin, niin sitä ne ei kuitankaan leikanneet. Siistiä oli kuitenkin, kameran avulla kaasulla täytettyä potilasta leikkailivat.

Mut hienointahan suinkaan ei ollut teatterit tai muut, vaan se että sai pööpöillää scrubsit päällä :) Scrubsien väri on joko Turk-turkoosi tai violetti. No harmillisesti ne violetit meille tietty tuli sitten päälle. Kuulema näytettiin typeriltä niissä... No ei siinä mitään.

Kokonaisuutena teatteri oli paljon rennonpi paikka kuin mitä ennakkoon luulin. Ongelmaksi tulikin nyt sitten se, että yksi sali jäi ajan puutteessa tekemättä ja sitä ei olla saatu tehtyä nyt loppu viikollakaan... Huomenna ehket...

No Huomenna tehdään vain puolikas päivä ja suunnataan kohti Waterfordia, Irlannin 5. suurin ja vanhin kaupunki. Viikongit joskus aikoinaan perustaneet. Alunperinhän suunnitelma oli mennä katsomaan mahtavaa Irkkubändiä nimeltä Fight Like Apes, mutta liput oli menneet joskus helmikuussa... Että olisi pitänyt ostaa ne ennen kuin kuultiinkaan koko bändistä. En näin suosituksi bändiä arvannut. Kaiken hyvän lisäksi tämä oli niiden ainut Irlannin keikka meidän täällä olon aikana. No ei maha mitään.

Seuraavaksi suunnitteilla oli sitten Sligo pohjoisessa. Mutta se kaatui sitten juna-aikatauluihin. Luulin että täältä pääsisi suoraan Sligoon, mutt luulin väärin. Pitäs mennä Dublinin kautta ja aikaa kuluisi 7-8 h... Huoh. No Sligo vaihtui sitten Waterfordiksi eilen, nyt on huoneet Guesthousesta varattu ja juna-aikataulun varmistan tämän tekstin jälkeen. Huomenna siis menoksi ja sunnuntaina takas.

Ois tietty voinut jäädä Tullamoreenkin, mutta jotenkin tuntuu, että osittain pitääkin nyt matkustaa :) Ja aina on ollut mukava uuteen paikkaan tutustua, enkä usko, että Waterfordkaan pettymystä tuottaa. Kristalli on sen paikan erikoisuus, eli jos on kristalli matkamuisto toiveita, ne kannattaa esittää nyt.

"Hey, you, have some grace, you're driving miss Daisy all over the place"

21-22032009 My Grand Slam

Lauantai aamuna taas aikainen heräty, näistä on tullut tapa. Oltiin reissuun lähdössä Joanin (chief pharmacist aka apteekkari) kanssa. Tarkoituksena kävästä Midlandsien nähtävyyksillä, minne ilman autoa vähän hankala päästä. Muutama perus nähtävyys ja muutama vähän oudompi.

Matka alkoi jo kiintoisasti, kun jututimme Joanin kaveria, jolle Joan antoi kyydin kotipaikkakunnalleen, joka oli järjestämässä Afganistanin vaaleja. Kohtuullisen jännää puuhaa, kaikkea muulien palkkaamisesta (lippuja kantamaan) ja vaalien edes kohtuullisen rehellisyyden turvaamiseen. No kun hänet oltiin heitetty kotia suunnattiin Locken vanhaan tislaamoon Kilbegganissa. Maailman vanhimmaksi viralliseksi viskitislaamoksi taisi itsensä mainita ja nykyään Kilbeggan kuuluu viimeiseen Irlantilais omistuksessa olevaan viskiä tislaavaan yritykseen. Kaikki muut, kuten Dew, omistaa joku iso kansainvälinen firma (kuten myös oluen panimot). Eli ihan Irlantilaisen irlantilaisen viskin juurilla oltiin.

Viskin teostahan oltiin jo opittu ekana viikonloppuna Tullamore Dew heritage keskuksessa, nyt homman selostus saatiin lukea suomeksi (niin suomeksi) ja lisäksi nähtiin kaikki välineet mitä oltiin käytetty. Hieno paikka, antaa oikeat mittasuhteet siihenkin puuhaan (nykyään varmasti vielä suurempaa puuhaa, sitä selvittämään sitten Jamessonilla, kunhan sinne keretään). Lisäksi kierroksella muistettin mainita kaikki keinot, millä työntekijät olivat pöllineet tuotosta prosessin eri vaiheissa. Mukaan tartui myös pullollinen Locken single maltia.

Tislaamon maistiaisten jälkeen suunnattiin Belvederen kartanoon. Tai siis eihän se kartano ollut, vaivainen kolmekerroksien metsästysmaja. Lintujen metsästykseen. Paikka oli upeasti järven rannassa upeissa maisemissa. Paikalliset käyttävät alueita juoksemiseen ja ulkoiluun, mutta paikalla järjestetään myös kesätapahtumia, kuten musiikkia ja lasten päiviä. Historiaa paikkaan liittyi aika kivasti. Esimerkkeinä mainittakoon, että Everestin valloittaja, joka sai aikaan Jeti huhuja himalajalla aikoinaan omisti kyseisen pahaisen metsästysmajan. Samoin yksi omistaja rakensi alueelle parikymmen metrisen muurin, estääkseen vaimoaan näkemästä veljensä taloon. Muuria kutsutaankin mustasukkaisuus muuriksi. Itse talossa esiteltiin ensin palvelusväen tiloja, joista sitten siirryttiin herrasväen tiloihin. Muutos oli dramaattinen. Entistys oli ehtinyt vasta kahteen alempaan kerrokseen, mutta hienoa nähtävää se oli. Ei haittaisi tämmöisestä mökistä katsella järvimaisemaa, laahustella suurilla tiluksilla ja rentoutua puutarhan varjoissa. Niin alueeseen tosiaan kuului hieno puutarha (tai kesällä kait se ois hieno:)), jossa pitäisi olla kasveja himalajalta asti eri penkkeinä. Hieno kurkistus paremman luokan elämään 1800 ja 1900-luvuilla. Paikalla oli myös lapsille (ja meille muille lapsenmielisille) Narnia viitauksia, kuten kuuluisa lamppu.



Sitten suunnattiin läpi Joanin kotiseutujen ja matkalla tuli vastaan vaikka mitä. Pysähdyttiin kuitenkin Mullingarin katetraalissa. Ja olihan se hieno, ei voi muuta sanoa. Paljon yksytyiskohtia ja kaikkea pientä ihasteltavaa. Joku teini-ikäinen poika harjoitteli uruilla soittamista, mikä kuullosti välistä hienolta, välistä harjoittelulta :)


Sitten seurasikin pitkähkö ajeskelu, kun etsimme seuraavaa kohdettamme. Mäkien ja monien pikku kylien jälkeen selvisimme Arignan hiilikaivoksille. Ylhäällä oli erittäin hienot maisemat Irlannin maaseutuun. Kierroksen ohjaajana oli entinen kaivosmies ja hänen juttunsa olivat yli puolet kierroksen viehätystä. Ihan kovaa puuhaa tuo hiilen kaivaminen, varsinkin kun ei kovin kummoiset välineet ole olleet. Hiilikerrokset olivat noin 60 cm korkuisia, joten tunnelit joissa niitä louhittiin, olivat suunnilleen samaa luokkaa. Eli mies hakkasi sitä hakulla/sähköhakulla kylellään märässä ja kylmässä maaten. Sitten tuli toinen mies ja lapioi kamat keskuskäytävälle, sitten joku lapioi ne kärryyn ja kärräsi vuoren juurelle. Tämä siis päivä vuorossa. Yöllä sitten räjäytetliin tunnelit seuraavaa päivää varten ja korvattiin osa hakatusta hiilestä kivimassalla. Näin homma eteni sykleissä. Hieno reissu, vielä syvemmälle kun olisi päässyt niin hieno olisi ollut, nyt oltiin pintakerroksissa (joissa tosin paras hiilikin oli ollut).



Kaivoksen jälkeen suunnattiin Lough Keyn puistoon. Kuten etsiessä kaivoksia, tässäkin ajeltiin muutamaan otteeseen harhaan ja pööpöiltiin autolla ympäriinsä. Lopultahan se kuitenkin löytyi. Hienoja maisemia, tarinaa paikalla olleesta kartanosta ja järven keskellä olevasta linnasta. Maisemat oli hyvät, tarina vähän väännetty. Ja ehket rupesi olemaan jo hiukan väsähtänyt olokin. Jälleen paikalla olisi ollut paljon muutakin tehtävää ja olisikin upea paikka viettää päivää vähän liikkuen luonnossa ja ilmapiiristä nauttien. Alla olevasta kuvasta muuten voi tarkkaan katsomalla erottaa tuulivoimalat, jotka olivat kaivoksen lähellä, jos haluaa vähän matkojen mittasuhteita tuumailla.

Sitten olikin aika kuumeisen pubin metsästyksen. Irlanti - Wales rugbymatsi oli meneillään. Kyseessä oli ratkaisu matsi Six Nations Cupissa. Muutaman tupaten täynnä olevan baarin jälkeen päädyimme ei ihan niin täynnä olevaan, jossa mahduttiin istumaan ja saatiin tilattua viereisestä ravintolasta kiinalaista ruoaksi (baarin menussa ei ollut kasvisvaihtoehtoja). Sitten vain tuopit ruoan kaveriksi ja matsia seuraamaan. Ja että oliko jännä matsi. Eka puoliaika oli pisteköyhä, Wales johti sen jälkeen 0 - 6. Mutta Irlanti tuli toiselle jaksolle vahvasti vetäisten alkuun kaksi perin hienoa juoksua ja niiden perään potkumaalit. Selkeään 14 - 6 johtoon siis pääsivät. Sitten oli tasaisempaa vääntöä, hiukan Walesin ylivoimalla. Wales tekikin kolme potkumaalia, viimeisen viisi minuuttia ennen loppua, mennen johtoon 14 - 15. Siitä alkoi Irlannin kova rutistus, mikä laahasi Walesin yhtä kovaan puollustukseen. Irlanti sai kuitenkin runnottua täpärästi potkumaalin viimeisellä minuutilla. Viimeisillä sekunneilla Wales sai vielä rangastuspotkun, mutta sen mennessä huti samalla sekunnilla ajan loppuessa, räjähti baari hurjiin suosion osoituksiin. Mahtava tunnelma!

Päihittämällä Walesin 17 - 15 Irlanti voitti sekä six nationsin, sekä triple crownin, eli voitti turnauksen aikana kaikki neljä rugbyn kuningasmaata (Irlanti, Wales, Skotlanti ja Englanti). Tätä temppua Irlanti ei ollut tehnyt 61 vuoteen. Tapahtumaa voi verrata Suomen MM-kultaan -95. Ja niin pystyi juhlintaakin :) Joan heitti meidät pelin jälkeen Tullamoreen, jossa jätettiin romppeet Elainen kämpille ja suunnattiin keskustan pubiin todistamaan juhlintaa. Tunnelma oli katossa, paikka täynnä, kaikialla soi Irlantilaulut ja kaikki olivat mitä parhaimmalla tuulella. Alakerrassa oli vielä bändi soittamassa, soittivat Dylanin Hurriganen kokonaan, ja ihmiset tanssivat pubinkin puolella pöydillä ja halailivat toisiaan. :) Tietää seuraavan viikon kuumimman puheenaiheen.

Tänään löhöttiinkin sitten leffan ääressä, kun oltiin eka pitkään koisittu. Leffana the Field. Päähenkilö tulee siinä hulluksi, kun hänen elämäntyönään oleva pelto meinaa mennä vieraisiin käsiin. Siitä saadaan aikaan kilpailijan murha ja oman pojan kuoleman aiheittaminen, kun hän ei haluakaan jatkaa isänsä pelto hulluutta. Elokuva käsittelee peruna nälänhädän jälkeistä aikaa ja on vakuuttava kuvaus syrjäisen kansan luonteesta. Tulee mieleen sotaerakko (jos ette ole katsoneet, niin katsokaa, suomalainen klassikko), ei niinkään juonelta, vaan tunnelmaltaan ja kerronnaltaan. Ihan katsottavaa tavaraa, muutama aika mahtava kohtaus sekaan eksynyt, selvää klassikko tavaraa :)

"Let's get lost, me and you, an ocean and a rock is nothing to me"

20032009 My Coffee, Coffee, Coffee

Moi. Olen Ollie. Olen kofeiiniaddikti.

Rantätään sitten vähän kahvista. Eli jostain selittämättömästä syystä Irlannissa juodaan pikakahvia. Kotona ja töissä. Ymmärtäis, jos esim. ei jois kahvia kuin silloin tällöin, kuten Elaine, että jois pikaa sitten kun jois. Mut kun oikeesti ei oikein muuta ole tarjolla. Esimerkkiksi töissä on kahviaddikteja ihan reilulla kädellä, vähintään yhtä paljon kuin teestejä (tee maa kuitenkin noin pohjimmiltaa), niin voisi luulla, että uuttaisivat jonkun pannullisen mielummin kuin tarjoaisivat kymmenille, ellei sadoille, pikajauhoja kuumaan veteen sekoitettavaksi. Mut kun ei. Ja kotonakaan ei kukaan uuttele kahviaa, ellei ole kahvisnobi.

Hyvää kahvia saa kahviloista.

Mutta meitä rupes pännimään kuukauden pikakahvin juonti (pienille oikean kahvin keitailla viikonloppuisin), joten päätettiin ostaa ranskalainen pressipannu (semmoinen mäntä systeemi). Tai Alex sen osti, mulla löytyy vastaava (isompi tosi) jo suomenmaalta. Ja sitten ostettiin siihen kunnon jauhoja. Vastajauhettua tumminta paahtoa mitä löytyi kahvipaikasta. Tummaa kun mikä. Elaine oli ihan tyrmistynyt kun keiteltiin sillä sumpit. Sen verran vahvaa tuli. Mut hyvää. Tosi hyvää. Ja vahvaa. Ja ei pikaa.

"Who gives a fuck about an oxford comma?"

PS. Otsikon selvästä Gilmoren tytöt viittauksesta (hävetkää, jos että sitä tajunneet...:)) saadaan sopiava viite siihen, että voi mainita Aleksin ohjaajassa olevan perin Lorelai-maisia piirteitä...

19032009 My Packbag

Alku-, eiku, loppuviikko mennyt töissä ihan mielenkiintoisesti. Ossi on nyt lomalla ja ensi viikon konfrenssissa barcelonassa, niin olen tämän jaa ensi viikon kyyläämässä mitä Kati tekee. Kati siis tuuraa Ossin osastot.

Eilinen ja tämä päivä menneetkin sitten osastolla tsekkaillessa potilaiden lääkityksiä. Vähän paremmin aikaa kuin Ossin kanssa on mullakin tutustua potilaiden tietoihin. Ja onhan niissä lääkityksissä säädettävää, joka toisella potilaalla jotain pientä ja aina välistä jotain isompaa. Tänään oli taas yhdellä SSRI ja tramadol plus kaksi hypnoottia plus anxiolyytti plus neurolepti... Voihan siinä vähän väsy tulla. Tramadolille pikavaihto paremmin sopivaan kovaan kipulääkkeeseen ja hypnootti/anxiolyytti kuorman arviointi medical tohtorin arvioitavaksi.

Eli mielenkiintoista on ollut työrintamalla. Mukavaa puuhaahan tuo on. Ja kai meistä joskus jotain hyötyäkin on, ei ainavaan olla sekoittamassa pakkaa turhaan :)

Semmoisen sitten tein, että hommasin rinkan. Jotta saa teidän tuliaiset Suomeen tuotua... Semmoinen city matkaaja rinkka. Eli on irrotettava pikkureppu siinä kylessä kiinni, kantoleivekkeet saa laitettua suojan taakse (lentomatkan ajaksi), mukana on pohjasta tuleva sateen suoja, organnisoija sisällä, kompassi... kaikkee. Hieno on :)

Tänään sitten suunnattiin kahdeksan aikaan Kellysin pubiin. Livemusiikkia piti olla. No sehän alkoikin sitten vasta kymmeneltä. Juotiin yhet, ihasteltiin paikan tunnelmaa (apteekin ja pubin sekoitus tuli mieleen, perin hieno paikka, tosi mukavan oloinen, vois tuolla kattoo Irlanti - Wales rugby matsin lauantaina) ja lähettiin kotia...

"Tie me up with jackets and fumicate my room, it smells like socks and tastes like apple snaps, but you can live there too"

14-17032009 My Recession buster

Edessä tosiaan neljän päivän loma, kiitos pyhän Patrikin päivän. Suunnaksi otettiin kapinalliskaupunki Cork. Irlannin toiseksi suurin kaupunki, tosin 20 kertaa Dublinia ja lähialueita pienempi, on tosiaan vastarannan kiisken maineessa vastustamalla kaikkea mahdollista.

Matkaan lähdettiin aikaiseen lauantaina. Kahdella junan vaihdolla ja noin 3 tunnin matkalla selvittiin Corkiin. Jos Suomessa on hankalaa matkustaa poikittain, täällä hankaluus alkaa pohjois-etelä suunnassa. Asemalta suunnattiin hotellille päin, ihailtiin maisemia ja käytiin syömässä aamiaiset kahvilassa. Cork on joenvarsi kaupunki, jonka keskusta on joen keskellä olevassa saaressa ja saaren molemmille puolille kohoaa enemmän tai vähemmän jyrkät rinteet. Eihän siitä oikein saa kuin hienot maisemat.

Hotelli oli positiivinen yllätys. Siistin oloinen ja tilava huone kylpyammeella ja kaikella. Ja erittäin hyvän kävely etäisyyden päässä keskustasta. Hotelliin päädyttiin, kuin ainut enää vapaa hostelli oli nettiarvostelujen perusteella vähän epäilyttävä. Tulvivat lattiat, kylmät suihkut ja huoneisiin tunkeutuvat miehet eivät houkutelleet, varsinkin kun hintaero jäi vain muutaman kympin tienoille.

Romppeet hotellille heitettyämme lähdettiin tutustumaan Corkin keskustaan. Tosi siisti sekoitus leveitä kävelyväyliä ja pieniä sivukatuja. Siinä pööpöillessä eteen osui monien muiden kauppojen ohessa semmoinen ihme kuin TK Maxx. Firma myy merkkituotteiden yksittäiskappaleita/viime sesongin tuotteita reilusti halvemmilla hinnolla. Ja siitähän opiskelijat tykkää. Mukaan tarttui vähän pienempi laukku (tämän kannettavan kokoja), kolme t-paitaa, kunnon isot bokserit ja jokuset värikkäät sukat. Ja hommasta selvisi noin 60:llä, joka olisi ollut parin t-paidan hinta Suomessa tai täällä normikaupassa.

Sitten tuumittiinkin, mitä kaikkea voi valmistaa hotellihuoneessa pelkällä vedenkeittimellä. Ostettiin siis tuorepasta nyyttejä pinaatti ja juusto-täytteellä. Lisäksi kahvia, pakettillinen leipää, hedelmiä ja hilloa leivän päälle. Hyvät sapuskat. Epätoivoinen yritys pitää yllä opiskelija imagoa hotellimajoituksesta huolimatta.

Ruoka hetken jälkeen ensimmäinen kunnon kylpy Irlannissa ja sitten suunnaksi keskustan pubeihin tutustuminen. Muutamassakin kävästiin, joissain vain ovella toteamassa tunnelman/musiikin huonouden. Hyvinä mieleen jäi Costigans, joka oli nuorilla immeisillä varustettu aloittelua paikka hyvällä tunnelmalla ja musiikilla. Hi-B oli ehket oma suosikkini, pieni paikka ihan keskustan sydämessä, joka oli tupaten täynnä. Siellä tuli hetki pitempäänkin istuttua. Ilta lopetettiin Bierhauseen, jossa saatiin stouttia kohtuullisella intohimolla laskettuna. Omaani baarimikko sääti nelisen kertaa (antoi laskeutua ja heitti välistä osan pois) ennen kuin oli tyytyväinen. Mukavaa vaihtelua joskus perin huolimattomalle Guinnessin laskemiselle.

Sunnuntaina heräiltiin rauhassa aamulla ja aamukylvyn jälkeen mentiin samaiseen kahvioon aamiaiselle, missä oltiin oltu eilenkin. Tilasin vegeaamiaisen, mutta sain pienen irlantilaisen aamiaisen (minkä olin syönyt eilen). Aina ei onnistu tuo kommunikaatio. Lihaisan aamiaisen, irlantilainen aamiainen oli ainakin tuolla pekonia, nakkeja, sieniä, muna ja tomaattia, lähdettiin kävelemään läpi Corkin nähtävyyksiä ja joen varsia. Jos en aijemmin vielä tarpeeksi korostanut, niin Cork on kaunis kaupunki. Aurinkoisessa säässä oli mukava kuljeskella katuja ja nauttia soitannasta ja yleisestä iloisuudesta. Pattyn päivän juhlinta tosiaan oli aloitettu jo viikonloppuna, varsinaisen pyhän ollessa vasta tiistaina. Satuttiin eksymään katolilaisen, tarkemmin vielä Capuchins lahkon, Trinityn kirkon eteen hiukan ennen jumalanpalveluksen alkua ja pienellä tuumimisella päätettiin käydä katsomassa paikallista uskonnon harjoittamista. Ei suurempia eroja loppujen lopuksi. Penkkien väleissä oli pehmustetut poikkipuut, jotta ihmiset pystyivät rukoilemaan polviltaan, seinillä oli tunnustuskoppeja ja ehtoollisella jaettiin pelkkä leipä, ei viiniä. Muuten meni ihan normi luterilaisesta jumalanpalveluksesta.


Keskustan karnevaali meiningistä ostettiin omenatorttua (aivan mahtavaa), fudgea (hiukan liian pehmiää) ja falafelejä (mahtavan kokoisia ja makuisia). Sitten koitettiin suunnata pohjoisrannan mäenpäällä olevalle kirkolle, joka hallitsee sen puolen siluettia. Puiston ja täysin uuden betoniskedeparkin jälkeen huomattiinkin eksyneemme yliopiston lähelle, toiselle puolelle jokea... Jep. No hyvä että eksyttiin, sillä yliopiston kampus oli kerrassaan vaikuttava, kateeksi kävi siellä opiskelevia. Kampus oli lähes kokonaan yhtä suurta puistoa, isoja nurmikenttiä, joita reunistivat hienot rakennukset. Ehdottomasti hienompi kuin Trinity collagen vastaava. Ainut alue, joka ei ollut hienoa puisto aluetta, oli vastarakennettu uusi alue, jossa myös farmasian laitos sijaitsi. No aina ei voi voittaa. Mutta hyvä vaihtoehto kampuksen puolesta tulla tänne maisteria vääntämään :)

Kampuksen hienoutta toipumaan mentiin opiskelijoiden kahvilaan, jossa oli sunnuntainakin kivasti porukkaa. Keskustaan suunnattiin vähän sivureittejä ja törmättiin taas upeisiin maisemiin ja tunnelmallisiin pikku katuihin. Tarkoitus oli syödä keskustan vegeravintolassa, mutta se oli kiinni, joten suunnattiin kaupan kautta hotellille tekemään ihmeitä vedenkeittimellä.

Hotellilla sitten mentiinkin urheilemaan ja kylpemään. Jouduin ostamaan uimahatun, kun ilman moista eivät altaaseen päästäneet. Tosi mukava oli kyllä uida, huippua puuhaa. Harmi että Tullamoren uimahalli on kaukana ja perin kallis, yli 10 euroa kerta. Aleksi meni salille, joten uiskentelin yksinäni hyvän tovin ja saunoin aina välillä. Sauna oli ihan oikee suomalainen sauna suomalaisella sähkökiukaalla. Tosin vesiastiaa ja löylykauhaa ei ollut. Työntekijät kauhistelivat kun semmoista pyysin, että eihän sitä nyt sähkölaitteen päälle vettä voi laittaa. No käytin sitten juomakippuja veden heittiminä paremman puutteessa. Kuivakat löylyt, mutta löylyt kuitenkin. Rentoutti kummasti ja tuntui niiin hyvälle :) Aleksikin eksyi salilta mukaan viimeiselle sauna visiitille. Hyvin kului parisen tuntia saunoen ja uiden. Kohtuullisen raukea olo olikin sitten mennä koisimaan vällyjen väliin...

Maanantai oltiin päätetty omistaa shoppaamiselle. Ensin käytiin paikalliset pari skedekauppaa kattomassa. Niistä kaksi oli muuten enemmän surffikauppoja (toinen ei sitten skedejä myynytkään), semmoinen puuha kun on täällä jopa mahdollista. Kolmas paikka oli ihan kunnon skedekauppa, tosi siisti itseasiassa. Kunnon pikku kauppa, josta omistaja oli myöhässä, toinen pitäjä ihan hörhö ja muutenkin meno kohtuu rennoilla ranteilla vedettyä. Ollie wood oli paikan nimi. Mukaan tarttui clichen oranssi t-paita, jossa on iso Leikan kuva. Hieno kun mikä, ostoksetkin sai spay-maaleilla maalattuihin kasseihin.

Sitten tongittiinkin musiikkia. Mukaan lähti myspace kuuntelujeen perusteella Fight like apesin, Adebisi Shankin ja Lisa Hanniganin levyt. Kannattaa käydä kuuntelemassa, hyvää tavaraa ja kaikki siis irkkubändejä/artisteja. Musiikin jälkeen eksyttiin hullujen tarjousten perässä TK Maxxiin. Mukaan lähti tällä erää huppari, cardigan ja parit kengät. Niin parit kengät. Sitten syömään Co-op:iin, eli vege mestaa. Tosi hyvää pitsaa sain, tuli mieleen pizza hutin vastaavat, mikä ei ole ollenkaan huono vertaus minun kirjoissani. Jälleen kerran oli perin mukava tunnelma ja mahtavat maisemat joelle ikkunasta.

Ruoan jälkeen tajuttiin kellon olevan jo yli 6 pm. ja kaikki pikku liikkeet kiinni. Muuten hyvä, mutta tarkoituksena oli ostaa rinkka. Semmoinen ollut ostos listalla pitempään, mutta nyt, kiitos TK Maxxin, olisi lisäkuljetus tilalle ollut tilausta. No ei mahtanut mitään. Ei kun hotellille kamat ja vähän löhöilyä ennen Pattyn aatonjuhlintaa.

Ensin suunnattiin Franciscan Well:iin, paikalliseen mikrobreweryyn. Eli pubin omia oluita päästiin nauttimaan. Hyvä oli stoutti, hyvä oli saksalaistyyppinen vehnä olut ja hyvää oli Rebel red, punainen ale, ja hyvää oli tunnelma. Ja baarimikko oli taas tarkkana stoutin kanssa ja pisteli puoli tuoppia lavuaariin stouttia laskiessaan. Kyllä tämmöisistä paikoista vaan tykkään, ei mahda mitään.

Hyvien oluiden jälkeen suunnattiin kohti keikkapaikkaa, jossa oli punk-keikka, mistä oltiin kuultu paikallisesta levykaupasta. No levykaupan tyyppi olikin paikalla tervehtimässä. Keikka oli baarin yläkerrassa, tosi pienessä tilassa, mutta tunnelma olikin sitten perin hyvä. Kaksi bändiä, ekassa puhelaulua menevän punkrockin päälle, hyvä setti, tuli ep ostettua, Dirty Fix oli bändin nimi, kuva alla. Toinen oli sitten perinteisempää punkrockia, hyvää settiä sekin, selkeesti yleisön suosikki, keikan alusta loppuun oli yleisö hyvin mukana. The Kringe tai joku semmoinen oli sen nimi, niillä oli musiikkia myspacessakin.

Keikan jälkeen sitten pööpöiltiin hetki pitkin katuja. Paljon oli porukkaa ja tanssimusiikkia soittavien paikkojen edessa pitkät jonot. Mentiin rokkipaikkaan, jonne ei ollut jonoja. Paikalla oli ihan jees musaa soittava livebändi ja talo täynnä Pattyn aattoa juhlivia nuoria. Pöytään istumaan ja tuttavuutta tekemään siihen tupsahtaneen seurueen kanssa. No kaikella logiikalla he olivat jenkkejä, New Yorkista, puoli vuotta oli tarkoitus olla Irlannissa töissä. Eihän täällä tutustu paikallisiin sitten millään :) Mukavia immeisiä ja kehottivat omenaankin tulemaan. Kaippa sitä pitäis joskus jenkki turnee heittää.

Tämän jälkeen käytiin vielä etsimässä joen etelä puolelta ehkä Irlannin vanhinta baaria, mutta ei löydetty. Lahonnut varmaan pois tai jotain. Sitten taas vaan koisimaan.

Pattyn päivän aamuna kamoja heitettiin kasaan ja kirottiin kun ei oltu keretty/muistettu/tajuttu sitä rinkkaa vielä ostaa. Kaikki laukut oli täynnä ja lisäksi oli kaksi pussia tavaraa täynnä. Näillä seteillä keskelle väentungosta paraatia kattomaan. Löydettiin onneksi pienen etsimisen jälkeen paraatin alkupäästä aika mahtavat paikat joen rannalta. Päästiin seisomaan muiden yllä, joten sai ihan kivoja kuvia ja ylipäätään näki jotain. Ja saatiin kamat sinne joen puoleiselle ulokkeelle pois väkijoukon jaloista. Paraati oli aikalailla semmoinen kuin odotin. Suurin osa osallistujista oli lähinnä edustmassa organisaatiotaan, kohtuu pienellä panostuksella, mutta oli sekaan eksynyt todella hienoja juttujakin, kuten lohikäärme, alieneita ja robotti.



Paraatin jälkeen pitikin jo suunnata junalle. Mainitsinhan siitä pohjois-etelä matkustus vaikeudesta... Eli, juna lähti puol 3. Sillä junalla ajeltiin 2,5 tuntia Dubliniin, jossa junan vaihto ja reilun tunnin verran Tullamoreen. Junan vaihdon ollessa reilun puolituntia, päästiin Tullamoreen seitsemän aikaan paikallista. Tunnin verran meni ylimääräistä Dublinin koukkaisun takia, kun juna ei jostain syystä pysähtynyt pienemmillä asemilla ennen sitä. Hassu setti. Sitten vielä kunnon käppäily painavien kamojen kanssa Elainelle (noin 40 min käppäily). Pikkusen väsy meinaa olla :) Taidan suosiolla nukkua tunnin pidempään aamulla ja jättää grand roundsit tältä viikolta väliin.

Mutta kokonaisuudessaan hieno reissu. Cork jätti tosi positiivisen kuvan. Mahtava keskusta, erittäin kadehdittava kampus alue (pitää varmaan kuvia laittaa yliopiston ja AMK:n yhteistä kampusta suunnitteleville sinne Kuopioon) ja mukavan eläväinen tunnelma. Ja eihän se kapinallisuuskaan haittaa tee :)

”If you speak any other languages, other than your own, I'd like to meet you”

13032009 My Dress code

Perjantai 13, taas. Tuossa hetki sitten paitoja silitellessä tuli mieleen, että voisi heittää muutaman mietteen sairaalan pukukoodista. Eli en ihan huvikseni pankkiirilta näytä töihin mennessä.

Eli farmaseutit ja lekurit yms. käyttää suoriahousuja ja kauluspaitaa. Lähes kaikilla settiin kuuluu solmio. Kengät on sitten tummat, usein tosin ei kauheen hyvin pukuun sopivat. Sitten joka kolmannella miehellä on puku päällä, esim. Ossilla joka päivä eri puku :) Mekin siis pyöritään kauluspaidoissa ja suorissa housuissa päivät pitkät, mie vielä useimpinä päivinä solmio kaulassa (kompensoin Ossin pukuja :)).

Naisfarmaseuteilla on rennompaa. Siistit vaatteet kyllä, mut ei mitenkään puku linjalla. Mekko on suosittu, varsinkin lekureilla. Sitten lekureilla osalla on valkoinen takki, osalla ei (juuri kellään mies lekurilla (paitsi Interneilla eli harjoittelijoilla ja niitä ei lasketa)).

Farmasistien homma täällä on tosi siistiä, potilaiden lääkityksien tsekkailua jne. et ei juuri suojavaatteita tarvitsisikaan. Lekurit sitten tuntuis jotenkin eri jutulta, tuntuis että vois joskus olla tarvetta takille. No tiedä sitten.

Sitten muilla työntekijöillä onkin uniformut/scrubsit. Teknisillä on apteekin puolella mustat työasut ja onkologian/heamatologian puolella siniset. Hoitajilla on värikoodatut asut. Opiskelijat on keltaisia, hoitajat valkoisia, wardin vastuuhoitajat vaaleen sinisiä ja osaston vastuuhoitajat tumman sinisiä. Sitten kirurgeilla on scrubsit, värikoodeista en ole ihan varma, mut konsultanteilla (tiiminjohtajia) näyttäs olevan violetit ja muilla Turk scrubsit (vihreensiniset). Monitoimityöntekijöillä on tosi tumman sininen työasu, melkein musta, miehillä siis, naisilla on vähän kirurgeja vaaliampi vihreensininen.

Et semmoisia immeisiä vastaan tulee käytävillä, jos tuosta selityksestä mitään selvää nyt sai. Pukujen määrään menee kyllä totutellessa. Toisaalta onhan se sitten kun tottuu ihan siistin näköistä kun kaikilla on siistit kamppeet. Tosin kyllä sitä Suomen valkoista takkia tulee aina välistä ikävä, onhan se nyt aina pro:mpi kuin puku.

"I can talk any talk I want, 'cos I look good in leather"

12032009 My Serotonin Syndrom

Tänään oli tosi mielenkiintoinen päivä. Koko päivä meni osastolla, kaksi potilasta kateltiin kunnolla, vähän sotkuja oli.

Ekalla oli varfariini (veritulppien esto lääke) ja mistään ei näkynyt miksi. No pienellä salapoliisi työllä selvisi, että potilaalla oli ollut monia tulppia joulukuussa. Tätä ei oltu kirjoitettu potilaan sisäänotto tiedoissa, mutta hänet sisään ottanut lääkäri oli selvästi tiennyt tästä, koska oli määrännyt sopivan annoksen tintsatsepariinia (pieni molekyylinen hepariini) varfariinia korvaamaan (varfariini pitää keskeyttää ennen leikkausta). No joku tuntematon (allekirjoituksesta ei kukaan tunnistanut) lääkäri oli tiputtanut potilaan normaalille leikkausta edeltävälle tintsatsepariini tasolle, joka ei ole riittävä taas tälle potilaalle. No asia saatiin korjattua, mutta muutoksen tehnyt lääkäriä ei saatu jäljitettyä. Muutenkin oli mielenkiintoinen lääkekortti, kun yhden päivän aikana oli lisätty kortillinen lääkkeitä (n.25) ja niistä puolet oli sitten ruksittu yli ja osa otettu takas ja lisää lääkkeitä lisätty toiselle kortille jajajajaja... sotku.

Toinen potilas oli itsele vielä mielenkiintoisempi. Kohtuullisen tykki lääkitys: 2 SSRI lääkettä, Tramadol, bentso, zopiclone (unilääkkeenä), migreenilääke, hypothyremia lääke, allergialääke ja paracetamolia. Eli 3 lääkettä jotka vaikuttavat 5-HT järjestelmään (SSRI:t ja Tramadol) ja 2 bentsoa (zopi ei ole bentso, mutta vaikuttaa samoihin reseptoreihin).

Helpot alta pois ensin. Allergialääkkeelle ei ollut enää mitään syytä (oli määrätty jo aikoja sitten ohi menneeseen ihottumaan). Migreenilääkkettä (flunarizine) hän ei enää käyttänyt, se olikin määrätty jalkakramppeihin (?). Potilas enää osti sen, mutta ei omien sanojen mukaan käyttänyt. Mielenkiintoinen valinta kramppeihin, varsinkun yhtenä haittana on masennus, jonka hoitoon nuo ylä olevat SSRI:t on tarkoitettu). Paracetamoli oli jees.

Sitten tuohon mielenterveys lääkeryppääseen. Eli homma alkaa 17 sitten tapahtuneesta puolison kuolemasta, jonka jälkeen potilas on ollut erinäisellä setillä masennus, ahdistus ja unilääkkeitä. Sitten tuosta vakavuudesta, eli useammalla kuin yhdellä 5-HT järjestelmään (serotonijärjestelmä) vaikuttavalla aineella saadaan helposti yliaktiivinen serotonijärjestelmä. Tämä puolestaan aiheuttaa esim. hypomaniaa, hikoilua, kehon lämpötilan nousua, päänsärkyjä, sekavuutta jne. Pahimmillaan voi johtaa serotoni syndroomaan ja kuolemaan, jos ruumiinlämpö nousee liikaa.

No yllä mainittuja oireita oli potilas valittanut, kun oli lääkärissä käynyt työkavereiden kehotuksesta, kun oli ollut vähän yliaktiivinen töissä (hypomania). Lääkäri ei ollut bongannut kolmea serotonijärjestelmään vaikuttavaa lääkettä, vaan oli tulkinnut oireet merkiksi hyperthyreoosista, joka kyllä tuottaa samoja oireita, ja määrännyt lääkkeen siihen...

Potilas tuli meille, kun oli kaatunut portaissa (ei muista itse tapahtumasta mitään) ja murtanut molemmat ranteensa. Orthopeadisen osaston lekurit ei juurikaan psyykelääkkeistä tiedä, guruja ovat kyllä omalla alallaan, elkee siitä huoliko :) Eli asiaa ei oltu bongattu potilaan tullessa sairaalaan, vaan kaikki lääkitykset oli pistetty sellaisenaan menemään myös täällä.

Surullista asiassa on se, että potilas on käynyt samalla lääkärillä koko ikänsä (kaikki lääkkeet olivat hänen määräämiään) ja ostanut samasta apteekista kaikki lääkkeensä. Kummassa tahansa olisi pitänyt kohtuullisen kovat hälytyskellot alkaa soimaan, kun on kaksi SSRI lääkettä samalla henkilöllä, saati siihen päälle tramadol... Ei voi kuin ihmetellä millaisella työmoraalilla asioita on hoidettu.

No nyt asiasta on ilmoitettu kaksi kertaa viikossa osastolla käyvälle yleistohtorille, joka kattoo potilasta huomenna ja tuumaa oliko tulkinta serotoniini syndroomasta (lievästä) oikia vai ei. Sitä ennen hoitojille kerrottiin kattomaan vähän tarkemmin lämpöja jaa muutenkin tajuntaa ja kaikkee. Eli huomenna näkee miten jatkuu. Toinen SSRI pitäisi ainakin heivata pois, täysin turha. Samoin tramadol hiukan kyseen alainenn, kipuihin jos tarvitsee, niin esim. buprenorfiini voisi olla parempi vaihtoehto SSRI rinnalle. Potilas otti molemmat bentsodiatsepiinien tavoin vaikuttavaa lääkettä unen saantiin, ei niinkään ahdistukseen, eli niistäkin voisi pitäisi hänet vieroittaa. Jos oireet olivat serotonin liian korkeita tasoista johtuvia hyperthyreoosin hoito on myös perin turha. Ja tietty kaikkien lääkkeiden, joita hän ei enää käytä kirjoittaminen pitäisi lopettaa. Saa nähdä mitä tapahtuu, mutta jos tuolla setillä kotiutetaan, niin ei ole kuin ajan kysymys milloin tulee joku paikka murtuneena takaisin...

Vähän tuli farmasia keskeinen blogimerkintä, mutta kyselkää vaikka kommenteissa, jos (ja kun) epäselväksi jäi asioita :D mielelläni selitän lisää :) Niin, kuvassa on vanha sairaala, joka on nykyään suojelukohde. Tosi hieno ulkoa, mutta sisältä, no, vanha. Oli meillä siellä käsienpesu info ja jotain muutakin aktiviteettia siellä vielä on.


"You should know by now, the way things go, when you don't know how to be alone"

11032009 My Green

Viikko puolessa. Vähän muutoksia suunnitelmiin, ei lähdetäkkään UK:n puolelle ensi viikonloppuna. Suunnaksi otetaan etelä, tarkemmin Cork. Toisiksi suurin kaupunki joka on kapinallisen maineessa. Siellä siis viikonloppu, maanantai ja St.Patrickin päivä. Toivottavasti on hieno paraati, en muista muuta kuin sotilas sellaisiin joskus itse osallistuneeni...

Alku viikko mennyt Ossin kanssa tuumaillessa. Ei mitään ihmeempää. Paitsi tiistaina Ossi oli poissa koko päivän, joten löyttäännyin Aleksin ja hänen ohjaajansa seuraan. Käytiin Aleksin kanssa kattoo itsenäisesti yhen alkkis potilaan hoitohistoria ja tuumattiin lääkehoitoa, jossa oli ehket liikaa bentsoja. Iltapäivällä kävästiin, myös tarkastamassa Eilis (ohjaaja) potilaat läpi, että oliko mitään uutta. Ei ollut, mutta itsenäiset potilaskontaktit oli tosi jees.

Viime viikolla tuli paketti Kanadasta. Voitin blogikisan tuossa aijemmin. Alkuviikosta valmistinkin sitten palkintoni. Hyytelöä. Vihreetä lime hyytelöä. Aika äklöä oli. Mut kait tuosta vois tehä jellyshotteja, vois toimia paremmin. Mut paketti oli kyllä tosi mukava taas saada. Mistä tuli mieleen, että vois saada ne postikortit matkaan kohta puoleen :D

Herkkulinjalla jatkaakseni, ostettin tänään vanilja-toffee reilun kaupan jäätelöä. Ben & Jerry's. Oli kunnon klönttejä toffee crunchia. Hyvää, ei turhaan kehuttua.

Eli oikeestaan ei suurempia alkuviikkoon. Corkin matkaa tässä suunnitellut ja tuumailut tulisiko sitä sairaaksi vai ei, ei oikein osaa kroppa päättää. Jos miusta kiinni niin ei :)

"I'm fearful, I'm fearful, I'm fearful of flying and flying is fearful of me"

06-09032009 My Ted

Ei kyse ei ole sairaalan lakimiehestä, vaan harmaapäisestä kaverista Graggy Islandilla, mutta palataan siihen myöhemmin. Aloitetaan alusta.

Eli perjantai. Ensinnäkin töistä hiukan. Oisin oli kokouksessa, joten olin Kathreenin (Kati) mukana. Kati on uusi täällä, mikä oli hyvä, koska tahti oli Ossia hitaampi, eli minäkin pysyin paremmin mukana ja kerkesin tsekkailla asioita. Oikeastaan kerettiin kattoo vain yksi sisään otettu potilas, mutta se katsottiinkin huolella ja tehtiin muutamia muutoksia. Ei mitään hirmu erikoista, mutta itse pääsi/kerkesi osallistumaan enemmän.

Perjantaina lähettiin aikaisemmin töistä, jotta keretäis junaan. Käytiin kaupassa matkalla, mikä osottautui erittäin hölmöksi tempuksi, Nälkä se vaan teettää kaikkea. Eli myöhästyttiin junasta muutamalla minuutilla. No eihän siinä kuin odottelemaan pubiin seuraavaa.

Matkalla piti vaihtaa junaa Athlonessa, joka oli vähän jännä, kun ei nähty konduktoori (ei yleensä ole junissa, vaan lippu tarkastetaan asemalla, mutta ei tänään) ja saatu varmistettua. No onneksi junaa piti vaihtaa ja hypättiiin oikealla asemalla pois. Galwayhin päästiin myöhään, mutta sentään ruokaa saaneina.

Heti kättelyssä Galway vaikutti tosi mukavalta. Heti juna-aseman edessä oli keskuspuisto, jossa oli mahtavia spotteja skeittaukseen (ja porukka olikin siellä rullaamassa) , joka jatkui värikkäälle kävelykadulle, jonka varrella meidän hostelli oli. Kävelykatu oli todella eläväinen bongon soittajineen, kuppiloineen jaa putiikkeineen. Todella hyvä ensivaikutelma. Tuli mieleen Suomen pienet suuret opiskelija kaupungit Jyväskylä ja Tampere.

Hostellin jälkeen lähdettiinkin ruokaa metsästämään. Kyseltiin kasvisruokapaikkaa hostellista ja itsekkin ituhippi vastaanottohenkilö ohjasi meidät ranskalaiseen bristoon, jossa soi reggai (vaihtui pianon soitoksi myöhemmin, kun joku rupesi sitä soittamaan) ja aterioihin kuului lasi viiniä. Todella mukava paikka, hyvä tunnelma ja hyvää ruokaa. Ja suosittukin, hiukan meidän saapumisen jälkeen tyhjät pöydät rupesivat olemaan uhanalainen laji, hyvä ajoitus siis. Molemmat otettiin leivän päällä tarjoiltavaa tavaraa, Aleksi juustoa ja minä gallialaisen setin (aurinkokuivattuja ja normitomaatteja, yrttejä ja semmoista). Hyvää oli.

Bristoilun jälkeen sitten baarikierrokselle. Ensin blue note, jonka piti olla jazz paikka. No ei ainakaan silloin ollut, vaan hirvee jyske vaan soi. Sitten Kings head, missä oli live musiikkia. Sitä odotettiin tovi (noin tunnin myöhässä aloittivat) ja odotusta ei palkittu, kun keski-ikäinen bändi soitti covereita laiskalla otteella. Taitoa kyllä oli, mutta intoa ei, niin laimeeta oli.

Kuninkaan pään (saanut nimensä jonkun kruunupään mestaamisesta, olikohan se mestattu tuolla paikalla, vai pää tuotu tuonne tai jotain yhtä mukavaa) siirryttiin meidän hostellin vastapäätä olevaan Quaysiin (Kiis). Sieltä löytyi perin hyvä bändi. Vieläkin covereita, mutta intoa oli enemmän ja biisit kolahti paremmin. Setistä löytyi mm. Clashiä, Who:ta, biisi Santa cruzin skedeleffasta (Uprising) jonka nimeä en muista... Hyvä setti kuitenkin. Paikka oli tupaten täynnä, mutta erittäin mukava silti. Paljon eri tasoissa olevia tasanteita ja monta tiskiä, joten porukka oli tasaisesti jakaantunut ja erittäin myöhässä tulleenakin pääsi istumapaikalle bändiä tsiikailemaan. Mukava opiskelijakaupungin tuntu oli myös yleisössä.

Bändin lopeteltua 12 jälkeen suunnattiin ylös. Huoneesta (4 hengen) löytyi aamulla espanjalaisiksi selvinnyt pariskunta. No heräteltiin tullessa heidät ja koitettiin itse nukkua. Melu oli kohtuullisen kova. Ensin laulantaa ja muuta elämää Quaesista ja kävelykadulta, sen tauottua tosi äänekkäät loki ja kokemuksen kruunuksi katujen puhdistusautot. Sitten joutikin herätä. Ite kuuntelin koko yön musiikkia nappikuulokkeilla blogatakseni äänet, mutta esim. Aleksilla ei tälläistä iloa ollut.

No aamulla vähän small talkia, pikainen suihku ja aamiainen (vaaleeta leipää hillolla, täyttävää) ja rynnistys bussiin. Matkan suunta oli siis Aran Islands ja atlantin valtameren ihmettely. No peppumme alas saatuamme takanamme olevalta penkiltä alkoi kuulua selvää suomea. 6 henkinen seurue, 2 Galwayssa opiskelevaa ja 4 heitä moikkaamaan tullutta. No siinä vähän juteltiin matkalla niitä näitä. Linkki vei lautalle, joka osoittautuikin aikamoiseksi huvipuisto ajeluksi :) Paattikeikkasi ihan kunnolla ja puolet porukasta tuli pahoinvoivaksi. Itselle homma oli lähinnä hauskaa, kävin kannellakin heiluntaa tuumaamassa. Hyvää menoa kyllä.

Saarelle päästiin niin heti tuli vastaan Graggy Island kyltti. Paikalla oli siis Father Ted festarit. Tietämättömille kerrottakoon, että kyseessä on klassikkosarja 90-luvulta. Kertoo siis irlantilaisita papeista pienellä saarella atlantilla. Mahtava sarja. Sitä siis ensimmäisenä kattomaan. Suomalaiset eivät olleet sarjaan tutustuneet, joten eivät pitkään viihtyneet vaan vuokrasivat pyörät ja lähtivät kiertämään saarta. Hiukan olivat ihmetelleet nunnien ja pappien määrää lautalla :)

No tapahtumassa oli tärkeimmät pointit sarjasta, holy stone, perävaunu, teetä tarjoileva talonhoitaja jne. Myös sää ja saari loivat tunnelmaa hyvin. Tälläiseksi Irlannin kuvittelin ennen matkaa, juurikin Father Tedin ja muiden ohjelmien pohjalta. Tapahtumassa oli hauska tunnelma, johon olisi varmasti päässyt paremmin mukaan, jos olisi ollut koko tapahtuman ajan saarella. Mutta kun ei oltu. (Feck!) Ruoan, teen ja yleisen ihmettelyn jälkeen päätettiin suunnata päänähtävyydelle, eli kallioille.


Päätettin ottaa turistibussi (paku), koska matkaa oli paljon, bussi maksoi saman kuin pyörän vuokra ja aikaa lautan takaisin lähtöön ei ollut enää niin paljon ja kalliot ei nyt ihan niin lähellä olleet. Pöräytettiin sitten autolla kallioiden juurelle samaan aikaan, kun suomalaiset tempaisi sinne pyörillä. Tosin meillä oli massut täynnä ja heillä ei, joten jäivät niitä täyttämään ja me lähdettiin tarpomaan kohti linnoitusta.

Kallion päällä on siis muutamasta kivimuurista koostuva ennen kristinuskon tuloa rakennettu linnoitus. Matkalla sai ihmetellä kiviaitoja, jotka ovat syntyneet, kun pellot on raivattu kivistä. Hiukkasen urakkaa. Samoin linnoituksen muurit olivat vakuuttavia. Mutta vakuuttavin oli kyllä jyrkänne kallion huipulla. Suoraa pudotusta noin 100 metriä mereen. Huikea näky ja huikea tuuli puhalsi kalliota ylös. Luonnonoma hiustenkuivaaja, paitsi että oli sen verran kosteeta, että ei juuri kuivannut :D Mutta, keskellä oli jonkinmoinen alttarin pohja. Sen verran upea luonnonilmestys kyseessä kyllä on, etten ihmettele yhtään, miksi tänne ovat ihmiset jumalaansa kokoontuneet palvomaan. Mahtava näky. Reissun hienoimpia kokemuksia tähän asti ehdottomasti.

Luonnon ihmeestä toivuuttuamme ajelimme takaisin satamaan. Vähän turisti pörräilyä villakaupassa (on muuten karheeta villa, taidan pysyä vielä puuversio vaatteissa) ja paikallisen hostellin alakerran pubiin kahville. (Drink!) Paikkalla oli paljon festariväkeä. Takkatulen ääressä kuunneltiin sitten laulantaa ja hörpittiin riippuvuus kahveja. Mukava tunnelma. Ennen lautalle menoa vielä paikallisesta kaupasta ruokatarpeet illaksi (papujuustopastaa, korostus sanalla juusto) ja vähän turistikrääsää (teille tuliaisia, heh). Paluu matka mantereelle oli leppoisampi. Vuoristoradan sijasta oltiin enemmänkin viikinkilaivassa, paatin keinuessa puolelta toiselle. Melkein näytti jo että hörppää vettä, mut ei kuitenkaan.

Galwayhin saavuttiin taas myöhään, joten tehtiin ruoat ja lepäiltiin hetki huoneessa. Sinne saapui pari jenkkiä Seatlesta (aijemmin illalla, joku kanadalainen kertoi, miten kaikki jotka luulee hänen olevan jenkki pahoittelevat kovasti luulojaan, kun kuulevat hänen olevan rajan pohjoispuolelta). Väsyneitä olivat yllättäen.

Suunnattiin the Graneen, jota suomalaiset opiskelijat oli suositelleet. Irkkumusiikkia isolla bändillä kahdessa kerroksessa (molemmissa oma bändi, normisti kait vain yksi ISO bändi yläkerrassa). Tosi mukava tunnelma ja oikeastaan ekaa kertaa kuultiin kunnolla kansanmusiikkia (aijemmin olleet kunnon turistirysissä pienellä bändillä soittaneita). Soittajat vaihtui aina välillä, joku meni ja joku tuli ja hommassa oli enemmän jamien tuntua kuin esitystä tai mitään sellaista. Alussa kuunneltiin musiikkia alakerrassa ja katottiin Gaelilaista jalkapalloa (football paikallisille, soccer on sit enkkufutis). Huippu peli, palloa saa kuletella käsin ja muutenkin säännöt oli jotain lento/kori/jalkapallon ja rugbyn sekoitusta, pitää koittaa päästä livenä kattomaan. Yläkerrassa vastassa olikin siitten suomalaispoppoo varustettuna muutamalla kansainvälisellä opiskelijalla. Heillä on täällä, kuten kaikkialla, sama ongelma, että paikallisiin ei juuri tutustu. Mukavaa turistelua ja musiikin kuuntelua. Paikassa sai muuten Beamishiä ja se maistui hanasta ihanaiselle tölkki pettymyksen jälkeen. Omaan makuun paras stoutti ehket vieläkin.

Granen jälkeen suomalaiset suuntasivat nukkumaan, me käytiin vielä kansainvälisten opiskelijoiden opastamina kattomassa Musta ruusu (kirjoitettuna iiriksi, en kehtaa raiskata koittamalla arpoa miten se kirjoitetaan :)). Vähän kuin henkka, aijemmin illalla oli ollut keikka, nyt paikka oli kovalla sekalaista musiikkia soittava pubin ja clubin sekoitus. Ei innostanut, joten koisimaan. Tai minä koisin, kun muistin korvatulppani, jotka olivat repussa ja Aleksi nukkui koiran unta heräten meluun vähän väliä.

Aamusella taas pino paahtoleipää ja sitten vähän pyöriskelyä Galwayssa. Käppäiltiin joenrantaa satamaan. Sunnuntaina oli mukavampi keli, tosin tosi vaihteleva, mutta aurinkokin pilkotti. Pyöriskelyn jälkeen kahville (reilua luomukahvia ja ilmainen santsi kuppi, Wizard!) ja sitten kenkäkauppaan ostamaan Aleksille uudet tennarit. Edellisen päivän saarireissu antoi viimeisen kimmokeen siihen puuhaan, sen verran risassa kunnossa vanhat jo oli. Käytiin myös turisti infossa hakemassa seuraaville tulijoille kartta. Ite pööpöiltiin viikonloppu vanhaan hostelli esitteeseen painetulla kartalla ja parhaassa välissä vain hostellimme antaman käyntikortin avulla (toimisi myös Dublinin karttana :)). Mutta onneksi oli helppo kaupunki suunnistella.

Mutta, kokonaisuudessaan tosi positiivinen kokemus. Mukavan nuorekas ja hippi oli Galway, eikä ihme jos ¼ tai 1/3 on opiskelijoita. Myös Aran Islands oli tosi hieno paikka, sitä Irlantia, mitä odottaa täällä näkevänsä. Ja onpahan rapakkokin nyt nähty.

"When the rain is blowing in your face and the whole world is on your case, I could offer you a warming raise, to make you feel my love"